Yhä useamman kuluttajan laskut päätyvät perintään – positiivista kehitystä maksukyvyssä
19.8.2024 07:50:00 EEST | Intrum Oy | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän analyysi kertoo, että saatavista joudutaan muistuttamaan ja niitä siirtyy perintään yhä useammin. Kuluttajaperinnässä sekä tapausten määrät että perinnässä olevat summat kasvoivat vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Varovaisen positiivisia loppuvuoden näkymiä tukee kuitenkin perintäonnistumien kääntyminen kasvuun, mikä kertoo sekä kuluttajien että yritysten maksukyvyn vahvistumisesta.

Kuluttajien perintätapausten määrät ja pääomat kääntyivät nousuun vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä, ilmenee luotonhallintayhtiö Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisemasta Intrum Insight -raportista. Intrumin laskunvälitys- ja reskontrapalvelussa olevista saatavista lähetettävien muistutusten määrä kääntyi niin ikään nousuun vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla vuoden 2022 alusta jatkuneen laskunsuuntaisen trendin jälkeen. Kolmen vuoden mittausjaksolla muistutusten määrä on nyt suurimmillaan.
Huolestuttavaa on, että kuluttajaperinnässä on yhä enemmän henkilöitä, joilla ei ole aiempia perintätapauksia. Vuositasolla ensi kertaa perinnässä olevien tapausten määrä oli toisella neljänneksellä kasvanut 16,91 prosenttia. Tämä viittaa siihen, että hintojen ja korkojen nousu vaikuttavat edelleen kuluttajien talouteen. Ohjauskoron lasku ja inflaation hidastuminen näkyvät niin yritysten kuin kuluttajienkin taloudessa viiveellä. Lisäksi sosiaalietuuksien leikkaukset ajavat heikoimmassa asemassa olevia aiempaa ahtaammalle.
– Niissä kotitalouksissa, joissa on tähän saakka juuri ja juuri saatu laskut maksetuksi, hintojen nousu tai sosiaalietuuksien leikkaukset voivat olla se viimeinen korsi, joka katkaisee kamelin selän. Raha ei enää riitäkään kaikkiin menoihin, ja osa laskuista on pakko jättää maksamatta. Laskujen eteneminen muistutus- ja perintävaiheeseen lisää velkaantumiskierteen riskiä. Tämä kierre olisi tärkeää saada katkaistuksi heti alkuvaiheessa, Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala sanoo.
Maksuvaikeuksien yllättäessä on tärkeää tarttua asiaan heti. Maksuajoista kannattaa pyrkiä sopimaan jo ennakkoon alkuperäisen laskuttajan kanssa, jos näyttää siltä, ettei ehdi maksaa laskua ajoissa. Jos lasku on jo edennyt perintään, on sille yleensä mahdollista tehdä omaan tilanteeseen sopiva maksusuunnitelma perintäyhtiön kanssa. Apua velka-asioihin ja oman talouden haltuun ottamiseen on saatavilla myös muun muassa valtion oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonnasta ja Takuusäätiöstä.
Viitteet maksukyvyn parantumisesta vahvistavat varovaisen positiivisia näkymiä
Hyvä uutinen on, että perintäonnistumien perusteella sekä yksityishenkilöiden että yritysten maksukyky on parantunut ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna. Loppuvuoden näkymät ovat varovaisen positiivisia, vaikka talouskasvu oli vaisua vuoden toisella neljänneksellä. Kuluttajien luottamus on palautumassa ja erityisesti usko Suomen talouden kehitykseen on kohentunut.
Suomen lähivuosien talouskehityksessä onkin myönteisen yllätyksen mahdollisuuksia. Maailmankaupassa nähdään varovaista toipumista, mikä edistää Suomen vientikysynnän kasvua. Yritysten ja kotitalouksien luottamus voi palautua ennakoitua nopeammin, mikä vauhdittaisi sekä yksityistä kulutusta että investointeja. Arvonlisäverokannan korotus syyskuun alussa voi heikentää ostovoimaa lyhyellä aikavälillä. Riskeinä ovat edelleen hankala geopoliittinen tilanne, työttömyyden kasvu ja mahdolliset lakot sekä koronlaskujen viivästyminen euroalueen odotettua sitkeämmän inflaation seurauksena.
– Kesällä on suuri houkutus tehdä ostoksia luotolla, jota sitten syksyllä maksetaan pois. Tämä saattaa tuoda haasteita talouteen loppuvuonna erityisesti niille kuluttajille, joiden maksukyky on ennestään heikko, Iskala toteaa.
Tietoa Intrum Insight -raportista
Intrum Insight on Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisema katsaus Suomen taloustilanteesta ryyditettynä luotonhallinnan ja maksamisen tilastoilla Intrumin laskunvälityksen ja perinnän datasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha IskalaKaupallinen johtajaIntrum Oy
Puh:+358 50 370 6333juha.iskala@intrum.comMediadeskIntrum Oy, viestintä
Puh:046 5002 8693viestinta@intrum.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Kuluttajat ovat aiempaa varovaisempia, vaikka monen taloustilanne on vahvistunut21.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomalaiskuluttajien taloudellinen tilanne näyttää monella tavoin aiempaa vakaammalta, mutta varovaisuus on lisääntynyt vuoden takaiseen verrattuna. Luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan jatkuva epävarmuus taloudessa ilmenee kuluttajille suurten hankintojen lykkäämisenä, taloudellisten riskien välttelynä ja säästämisen kasvuna.
Yhä useampi muistutettu lasku siirtyy perintään – kuluttajien maksukyvyssä silti vahvistumisen merkkejä14.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen tietojen mukaan kaikista laskuista sekä muistutetuista laskuista perintään siirtyvien osuudet ovat nousseet korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen. Erityisesti muistutetuista laskuista perintään siirtyi aiempaa huomattavasti suurempi osuus. Samalla kuluttajaperinnän tiedoissa näkyy kaksijakoinen kehitys: perintätapausten määrät kasvoivat, mutta maksukyky vahvistui perintäonnistumilla mitattuna.
Yritysten maksuviiveet helpottivat – suuryrityksissä viiveitä silti joka kolmannella13.7.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Intrumin tuore katsaus kertoo yritysten maksuviiveiden tasaantuneen alkuvuoden piikin jälkeen. Maksuviiveellisten yritysten osuus laski keväällä, mutta tarkempi tutkimus osoittaa viiveiden painottuvan edelleen suuriin yrityksiin ja tietyille toimialoille. Myös konkurssien määrä pysyy korkealla.
Suomi hyödyntää tekoälyä maksujen hallinnassa muuta Eurooppaa laajemmin1.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomalaisyritykset ovat ottaneet loikan tekoälyn hyödyntämisessä, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen yritysten maksutaparaportti. Suomessa tekoälyä käyttää maksujen hallinnassa 73 prosenttia yrityksistä, kun Euroopassa vastaava osuus on keskimäärin 66 prosenttia. Tekoälyn hyödyntäminen pelkästään maksuprosesseissa tuo yrityksille miljardiluokan säästöt.
Tutkimus: Maksuviiveet ylittävät nyt yritysten kestokyvyn21.4.2026 09:06:02 EEST | Tiedote
Erääntyneiden saatavien osuus yritysten liikevaihdosta on suurempi kuin niiden toiminnan kannalta on kestävää, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen maksutaparaportti. Yrityspäättäjät arvioivat maksuviiveiden riskien kasvavan sekä kertovat niiden vaikutusten jarruttavan liiketoiminnan kasvua ja heikentävän tuottavuutta monin tavoin. Samaan aikaan yritysten tulisi pitää kassavirtansa tehokkaana kyetäkseen selviytymään epävakauden keskellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme