Lidl poistaa vegehyllynsä – mikä on vaikutus vegetuotteiden myyntiin?
26.8.2024 07:58:51 EEST | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl pistää vegetuotteita sisältävän hyllynsä uuteen uskoon. Kuudessa myymälässä käynnistetään pilotti, jossa testataan hyllysijoittelun vaikutusta vegetuotteiden myyntiin. Tavoitteena on, että vegetuotteet olisivat paremmin esillä isommille asiakasryhmille ja ne löytäisivät paremmin tiensä uusien asiakasryhmien ostoskoreihin. Pilotti toteutetaan kymmenen viikon ajan kuudessa myymälässä eri puolilla Suomea.

Lidlissä asioivat tunnistavat vihreällä vege-kyltillä varustellun kylmähyllyn, johon on koottu kylmässä säilytettävät vegetuotteet. Nyt Lidl pistää tunnetun vegehyllyn uusiksi. Vegehyllyn tuotteet sijoitetaan muihin hyllyihin muiden tuotteiden joukkoon.
– Vegetuotteita aktiivisesti käyttävät asiakkaamme löytävät kyllä vegehyllystä helposti tuotteensa, mutta monet ovat tottuneet tavallisella kauppareissullaan ohittamaan vegehyllyn, eivätkä näin tule kokeilleeksi esimerkiksi uusia kasvipohjaisia tuotteita. Nyt haluamme kokeilla, tavoittavatko kasvipohjaiset tuotteet näin paremmin myös ne kuluttajat, jotka eivät yleensä hakeudu vegehyllylle. Kun tuttujen lihapullien vierestä löytyy samalla tavalla käytettäviä vegepullia ja falafelia, tulee osalla ehkä testattua välillä näitäkin, pohtii valikoiman vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg.
Kylmähyllyn vegetuotteiden lisäksi myös kuivatut linssit ja soijatuotteet saavat uuden hyllypaikan: ne sijoitetaan säilykehyllylle palkokasvien yhteyteen. Hyllyyn lisätään tuotteita esiin tuova ilmoitus, josta saa esimerkiksi resepti-inspiraatiota.
–Tällaisia hyllyilmoituksia käytetään myymälöissä harkiten. Palkokasvit ovat monelle kuitenkin vielä harmillisen vieras tuoteryhmä, joten haluamme nostaa niitä erikseen esiin. Esimerkiksi herneet ja pavut ovat aivan mainio tuote: ne ovat proteiinipitoisia, edullisia ja helppoja valmistaa. Moni kuitenkin saattaa vielä vierastaa niitä, jos ei ole arjessaan tottunut niiden käyttöön, Kvissberg kertoo.
Kokeilut liittyvät Lidlin kestävän ruokavalion ohjelmaan, jossa halutaan kannustaa asiakkaita ympäristön ja terveyden kannalta kestävämpiin vaihtoehtoihin. Lidlillä on tavoitteena tuplata kasviproteiinien myynnin osuus 10 prosentista 20 prosenttiin.
Pilotti on käynnissä kymmenen viikkoa. Viikkojen aikana seurataan, mikä vaikutus toimilla on vegetuotteiden myyntiin.
– Erilaisilla hyllysijoitteluilla ja -ratkaisuilla voidaan vaikuttaa yllättävän paljon tuotteiden myyntiin. Vastaavaa on kokeiltu Lidleissä esimerkiksi Hollannissa ja Saksassa, ja tulokset ovat olleet siellä ihan lupaavia. On kiinnostavaa nähdä, miten tällainen toimii Suomen markkinassa. Toivomme tietysti, että tällä erilaisella sijoittelulla myös uudet asiakkaat tarttuvat helpommin vegetuotteisiin! Lidlin ostojohtaja Thomas Heinrichs sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Kysely: Lidlillä suomalaisten mielestä Suomen paras paistopiste – Nämä ovat myydyimmät tuotteet21.7.2026 10:33:28 EEST | Tiedote
Suomalaisille maistuvat kauppojen paistopisteiden tuotteet. Tuoreessa kyselytutkimuksessa* selvitettiin, mikä paistopiste on asiakkaiden mielestä paras. Lidl vei voiton ylivoimaisesti.
Tämä terveystrendi jyrää nyt jäätelöhyllyillä16.7.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jäätelökesä käy nyt kuumana, kun kesäpäivistä nautitaan jäätelöä herkutellen. Perinteiset maut pitävät jäätelöissä yhä pintansa, mutta yksi trendi kasvattaa hurjaa vauhtia suosiotaan. Proteiinijäätelöt ovat nousseet erityissuosioon ja niiden myynnissä on selkeätä kasvua.
Lidlin uusi lämmitysalusta mullistaa kesän juhlasesongin14.7.2026 10:43:14 EEST | Tiedote
Unohda haaleat tarjoilut ja juhlastressi! Lidlin uusi silikoninen Silvercrest-lämmitysalusta pitää kesäpöydän herkut lämpiminä jopa kolme tuntia. Pian myyntiin tuleva uutuus mullistaa kotikokin kesäjuhlat ja takaa, että ruoka on aina täydellisen lämmintä vieraille.
Lidlin pähkinäbrändi Alesto saa uuden ilmeen – tavoitteena vauhdittaa ennestään suositun tuoteryhmän kasvua14.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Lidlin pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien oma merkki uudistuu. Alesto-merkin muutoksen keskiössä on uniikin brändi-identiteetin luominen suositulle tuoteryhmälle. Uusittu brändi keskittyy laatuun ja hyvinvointiin, tiedostavaa ja kestävää ruokavaliota unohtamatta.
Lidl tuo markkinoille imurin, jollaista ei ole aiemmin nähty10.7.2026 14:38:41 EEST | Tiedote
Näin helppoa imurointi ei ole koskaan ollut. Lidlin uusi pöytäpölynimuri tuo imurointiin aivan uuden ja hauskan ulottuvuuden. Pöytäpölynimurilla siivoat pienet roskat tasoilta käden käänteessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme