Kuvataiteilija Stan Douglas luennoi Helsingissä teknologian vaikutuksesta identiteettiin
21.8.2024 09:51:41 EEST | Taideyliopisto | Tiedote
Palkittu kanadalainen kuvataiteilija Stan Douglas vierailee syyskuussa Suomessa Saastamoisen säätiön ja Taideyliopiston Kuvataideakatemian kutsumana. Hän pitää suositun Saastamoinen Foundation Keynote -luennon Tanssin talossa keskiviikkona 18. syyskuuta.

Stan Douglas on kansainvälisesti arvostettu ja useasti palkittu kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Vancouverissa ja Los Angelesissa. Hänen valokuva- ja videoteoksensa käsittelevät identiteetti-, historia- ja kulttuurikysymyksiä, erityisesti suhteessa kolonialismiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Yleisöluennossaan The Black Mirror or: How I Learned to Stop Worrying and Love Photography Douglas tarkastelee omien teostensa kautta teknologian, erityisesti valokuvauksen, vaikutusta identiteettiin. Ennen yleisöluentoa esitetään taiteilijan yksikanavaisia videoteoksia 2000-luvulta. Douglas vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa.
Douglasin teoksia on esitetty nykytaiteen merkittävimmissä näyttelyissä 1980-luvun alusta lähtien, kuten viiden vuoden välein järjestettävissä documenta-näyttelyissä (1992, 1997, 2002) ja viidessä Venetsian biennaalissa (1990, 2001, 2005, 2019 ja Kanadan edustajana vuonna 2022). Vuonna 2019 hän sai Audain-palkinnon elämäntyöstään ja Ranskan kulttuuriministeriön myöntämän Ordre des Arts et des Lettresin ritarin arvonimen vuonna 2021. Tällä hetkellä hän toimii taiteilijatyön lisäksi Kalifornian Pasadenassa sijaitsevan ArtCenter College of Designin taiteen maisteriohjelman johtajana.
Douglasin Helsingin-vierailu on osa Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön vuonna 2014 aloittamaa kuvataiteen kansainvälistymisohjelmaa, joka edistää kuvataiteen opetuksen ja kansainvälisen taideyhteisön välistä dialogia. Kerran vuodessa järjestettävän Saastamoinen Foundation Keynote -luennon puhujiksi kutsutaan kansainvälisesti merkittäviä taidealan toimijoita. Luennon lisäksi Stan Douglas tapaa vierailunsa aikana Kuvataideakatemian opiskelijoita, alumneja ja suomalaisen taidekentän toimijoita. Douglasin luento on kahdeksas yhteisen yhteistyöohjelman puitteissa järjestetty vierailuluento.
Saastamoinen Foundation Keynote: Stan Douglas
Ke 18.9.2024 klo 17–18 (teosesittely klo 16)
Tanssin talo, Kaapeliaukio 3, Helsinki
Median edustajat voivat varata paikan tilaisuuteen sähköpostitse (leena.kummu@uniarts.fi). Stan Douglasin haastattelupyynnöt ennen tilaisuutta (online) tai hänen Helsingin-vierailunsa aikana voi esittää Leena Kummulle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena KummuViestinnän asiantuntija
Puh:050 407 5429leena.kummu@uniarts.fiKuvat

Linkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Helsinkiläislapset saavat kuulla sävellyksensä ammattimuusikoiden esittämänä konsertissa maaliskuussa9.3.2026 15:08:00 EET | Tiedote
Kohtaamisia-konsertti huipentaa Hietakummun ala-asteen koulun lasten musiikillisen matkan soitinten maailmaan.
Helmi Vesa -pianokilpailun palkinnot on jaettu8.3.2026 16:25:05 EET | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille järjestettävä kilpailu käytiin 15. kertaa 5.-8. maaliskuuta 2026 Helsingissä.
När scenens språk blev en maktfråga: ny forskning om sena 1800-talets operastrid i Helsingfors5.3.2026 14:41:57 EET | Pressmeddelande
Varken finlandssvenskan eller finskan var då självklara som scenspråk. Ulla-Britta Broman-Kananens nya bok Operan som trojansk häst för en inhemsk teateridé i Helsingfors undersöker operans roll i Finland i relation till språk, språkpolitik och nationsbygge under 1870- och 1880-talen.
Sibelius-Akatemian Helmi Vesa -kilpailu juhlistaa nuoria pianotaitureita maaliskuussa 202625.2.2026 12:47:00 EET | Tiedote
Kilpailu on järjestetty Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille vuodesta 1986 lähtien.
Uusi tutkimus paljastaa: suomalaisten urkurien kansainvälisyys alkoi jo 1860-luvulla ja sen vaikutukset näkyvät opetuksessa ja tutkimuksessa edelleen10.2.2026 15:51:29 EET | Tiedote
Uutta lähdeaineistoa hyödyntävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkimusjulkaisu Suomalaisten urkurien opintomatkoja 1860-luvulta 1950-luvulle osoittaa, että suomalaiset urkurit hakivat vaikutteita ja verkostoja Euroopasta jo varhain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme