Venemessut on mukana pelastamassa Itämerta John Nurmisen Säätiön kanssa
21.8.2024 09:29:58 EEST | Messukeskus | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene Båt nostaa vuosittain esille vastuullisuutta ja ympäristön, erityisesti merien ja sisävesistöjen, suojelun eteen tehtyä arvokasta työtä. Ensi helmikuussa venemessuilla kuullaan tässä yhteydessä erityisesti messujen kumppanin John Nurmisen Säätiön työstä ja tavoitteista. Helsingin kansainväliset venemessut Vene 25 Båt järjestetään 7.–16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa.

Venemessut antaa vuosittain näkyvyyttä yhdelle vastuullisuuskumppanille. Ensi vuonna vastuullisuuskumppani on John Nurmisen Säätiö. Helsingin Messukeskuksen tavoitteena on tukea suomalaista elinkeinoelämää ja haluaa erityisesti olla myös mukana vastuullisessa toiminnassa.
John Nurmisen Säätiö on yksi Itämeren alueen merkittävimmistä säätiöistä. Säätiö tekee konkreettista merensuojelutyötä ja varmistaa, että meren tarinat välittyvät myös tuleville sukupolville. Säätiön meriympäristötyössä parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöongelmia, kuten rehevöitymistä ja luontokatoa.
”John Nurmisen Säätiön missio ja toiminta on erittäin arvokasta ja tärkeää kaikille. Yhdessä pääsemme parhaisiin tuloksiin ja jokainen voi vaikuttaa valinnoillaan ympäristön tilaan. Tahdomme tuoda tätä viestiä esille myös venemessuilla”, toteaa Vene Båt -messuista vastaava liiketoimintapäällikkö Jussi Kivikari.
”Venemessut on erinomainen paikka tavata merestä kiinnostuneita ihmisiä ja tuoda esiin meren merkitystä ja suojelun tärkeyttä. Merta suojellaan maalta käsin, mutta meillä on myös paljon kerrottavaa pintaa syvemmältä – miltä pinnan alla näyttää, minkälaisia tarinoita meren pohjassa makaavat hylyt paljastavat tai miten meri on muuttunut satojen vuosien aikana kartoilla”, kertoo John Nurmisen Säätiön viestintäpäällikkö Johanna Suni.
Itämeri tarvitsee kaikkien apua
Itämeren ongelmat konkretisoituvat erityisesti kesäisin. Rehevöityminen on Itämeren ongelmista suurin ja samalla myös merkittävin luontokadon aiheuttaja. Sinilevälautat, sameat vedet ja lajikato lisääntyvät entisestään, jos merten suojeluun ei kiinnitetä riittävästi huomiota. John Nurmisen Säätiön työ rahoitetaan pääasiassa lahjoitusvaroin ja jokainen voi auttaa Itämerta lahjoittamalla säätiölle ja toimimalla vastuullisesti arjessaan. Tietoa lahjoittamisesta ja säätiön työstä löytyy osoitteesta johnnurmisensaatio.fi.
Yhteistyö John Nurmisen Säätiön kanssa on osa Helsingin Messukeskuksen tapahtumissaan tekemää vastuullisuustyötä. Messukeskus tekee pitkäjänteistä työtä taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun saroilla. Vuonna 2023 Messukeskus toi pääkaupunkiseudulle 187 miljoonan euron tulovirran ja messutoiminnan työllisyysvaikutus oli 2535 henkilötyövuotta. Ympäristöjärjestelmä ISO 14001 sertifioitiin vuonna 2009 ensimmäisenä suomalaisena tapahtumajärjestäjänä. Tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2030. Vastuullisuus on keskeinen osa Messukeskuksen strategiaa, jossa linjataan sen olevan ennen kaikkea tekoja.
Helsingin kansainväliset venemessut helmikuussa
Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 25 Båt Helsingin kansainväliset venemessut 7.–16.2.2025 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta.
Kuvia median käyttöön http://mediabank.messukeskus.com
johnnurmisensaatio.fi #johnnurmisensäätiö @johnnurmisensaatio
www.venemessut.fi #venemessut
www.messukeskus.com/vastuullisuus
Seuraa venemessuja fb:ssa: https://www.facebook.com/venemessut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com, John Nurmisen Säätiö, viestintäpäällikkö Johanna Suni, puh. 040 515 4216, johanna.suni@jnfoundation.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Näin löydät oikean moottoripyörän – MP Koeajopäivät Tampereella, Turussa ja Vantaalla21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
MP Koeajopäivät tarjoavat moottoripyöräilijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden löytää juuri itselle sopiva pyörä. Kesäkuun alussa Tampereella, Turussa ja Vantaalla järjestettävissä koeajopäivissä pääsee vertailemaan useita eri moottoripyörämalleja saman päivän aikana ja kokemaan erot käytännössä.
Helsingfors Mässcentrum köper solkraftverk av Helen – andelen solel ökar ytterligare under de kommande åren20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helen byggde ett av Helsingfors största solkraftverk på mässcentrets tak år 2019. Mässcentrum köpte solkraftverket av Helen i början av maj. Andelen solel kommer att öka ytterligare hösten 2027 när framtidens evenemangsutrymme Mässcentrum Solar står färdigt och det nya solkraftverket på dess tak tas i bruk.
Helsingin Messukeskus osti Heleniltä aurinkovoimalan – aurinkosähkön osuus kasvaa entisestään lähivuosina20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Helen rakennuttivat Messukeskuksen katolle Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan vuonna 2019. Messukeskus osti aurinkovoimalan Heleniltä toukokuun alussa. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus kasvaa entisestään syksyllä 2027, kun Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solar valmistuu ja sen katolle tuleva aurinkovoimala otetaan käyttöön.
Elokuvateatteri, Ana Kraš, Kallesø Architects, All the Way to Paris ja yhdeksän suunnittelijan käsitteellinen verstas – esimakua Habitaren 2026 runsaasta ohjelmasta13.5.2026 11:58:14 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavalle kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Kutsu medialle: Arctic Lights Comic Con 16.-17.5.20266.5.2026 15:11:51 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, Maailmalla vakiintunut comic con -konsepti ottaa nyt näkyvän askeleen myös kotimaisessa tapahtumakentässä, kun Arctic Lights Comic Con järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa 16.-17.5.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

