Urheilevien lasten selän rasitusmurtumien varhainen toteaminen ja hoito parantavat ennustetta ja selän toimintakykyä
Lasten selän rasitusmurtumien varhainen toteaminen ja liikunnan tauottaminen 4 kuukauden ajaksi mahdollistavat murtumien paranemisen. Valtaosa tutkituista lapsista pystyi palaamaan liikuntaharrastuksensa pariin.
Lasten ja nuorten alaselän rasitusmurtumat ovat tavallisia urheiluvammoja, joita todetaan yli 10 %:lla urheilevista lapsista ja nuorista. Hoitamaton selän rasitusmurtuma (spondylolyysi) saattaa aiheuttaa kasvuikäisellä nikaman siirtymisen (spondylolisteesi). Selän rasitusmurtumien diagnostiikasta ja hoidon toteuttamisesta on ollut vaihtelevia näkemyksiä.
Tuoreeseen Helsingin yliopiston, Turun yliopistollisen keskussairaalan ja Satasairaalan yhteistutkimukseen osallistui 60 urheilevaa, 9–17 -vuotiasta lasta ja nuorta, joilla todettiin tuore lannerangan rasitusmurtuma (spondylolyysi). Tutkittavia hoidettiin 4 kuukauden ajan kahdella eri menetelmällä: kovalla tukiliivillä (yksilöllinen selän kova tukikorsetti) tai lumehoidolla (pehmyt kankainen tukiliivi). Liikunta oli tauolla 4 kuukautta. Lisäksi fysioterapeutti antoi ohjeet lihasvoimaharjoitteisiin liikuntatauon ajaksi. Potilaiden murtumien paranemista seurattiin tietokonekerroskuvauksella ja röntgenkuvin 2 vuotta. Tutkimuksen päätemuuttujia olivat murtumien luutuminen sekä potilaiden oma kokemus selän toimintakyvystä 2 vuoden seurannassa.
Takaisin liikuntaharrastuksen pariin
Rasitusmurtumat paranivat lähes kahdella kolmasosalla (65%) lapsista eikä hoitomuodolla (kova vai pehmyt tukiliivi) ollut vaikutusta murtuman paranemiseen. Rasitusmurtuma uusiutui kahdella (3.5%) lapsella seurannan aikana. Valtaosa lapsista pystyi kuitenkin palaamaan liikuntaharrastuksensa pariin. Potilaiden, joiden rasitusmurtuma jäi luutumatta, selän toimintakyky jäi selvästi huonommaksi. Varhaisvaiheen rasitusmurtumat (hiusviivamurtuma) paranivat paremmin kuin murtumat, joihin oli jo kehittynyt selkeä murtumarako. Neljäsosalle (25%) potilaista, joiden murtumat eivät luutuneet, kehittyi seurannan aikana nikaman siirtymä eli spondylolisteesi. Nikaman siirtymän kehittyminen heikensi tutkittujen kokemusta selän toimintakyvystä.
Varhainen toteaminen edellyttää magneettikuvausta
Lasten selän rasitusmurtumien varhainen toteaminen mahdollistaa murtumien paranemisen kahdella kolmasosalla urheilevista lapsista ja nuorista ja parantaa selän toimintakykyä.
– Rasitukseen liittyvä pitkittynyt alaselän kipuoire lapsella edellyttää varhaista lannerangan magneettikuvausta, koska varhaisvaiheen rasitusmurtuma ei tule näkyviin tavallisella röntgenkuvauksella, ortopedian ja traumatologian professori Ilkka Helenius Helsingin yliopistosta kertoo.
– Kova tukiliivi ei ole tarpeellinen lasten rasitusmurtumien hoidossa, vaan keskeistä on varhainen toteaminen ja liikunnan tauottaminen 4 kuukauden ajaksi. Rasitusmurtuman luutuminen parantaa potilaiden selän toimintakykyä merkittävästi ja estää nikamansiirtymän kehittymisen, lastenkirurgian erikoislääkäri LT Ella Virkki Tyksin Lasten
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiIlkka HeleniusProfessoriHelsingin yliopisto, HUS, Turun yliopisto
Puh:050 442 2881Ilkka.Helenius@helsinki.fiElla VirkkiErikoislääkäri, LTTyks
Puh:040 505 6103ella.virkki@varha.fiPia PurraViestintäpäällikköHelsingin yliopisto
Puh:02941 24205Pia.Purra@helsinki.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme