Itämeripäivänä Helsingissä Arandalla ja Oodissa merentutkimusta ja kartoitustietoa
Itämeripäivänä 29. elokuuta Helsingissä merentutkimusalus Aranda avaa jälleen ovensa yleisölle. Keskustakirjasto Oodissa voi tutustua Itämeren vedenalaisen luonnon monimuotoisuuteen.

Aranda: käytännön merentutkimuksen raamit
Itämeripäivänä voi tutustua Arandan avomerentutkimuksen laitteistoihin ja itse alukseen. Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin Itämerestä. Suomen ympäristökeskuksen hallinnoima Aranda soveltuu monitieteelliseen tutkimukseen Itämerellä ja valtamerillä. Sillä on tutkittu paitsi Itämerta myös Pohjois-Atlantin ja eteläisen pallonpuoliskon meriä. Aranda on osa Helsingin Vanhan kauppahallin vieressä sijaitsevan Pakkahuoneenlaiturin Itämerifest-tapahtumaa, jonka telttakylässä eri toimijat jakavat tietoa merestä ja sen suojelusta. Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen teltan asiantuntijat esittelevät tänä vuonna julkaistun tila-arvion tuloksia; vierailija voi myös oppia pienten tehtävien avulla esimerkiksi meren elämästä, siilata roskia rantahiekasta, tai tutustua eläimille vaarallisiin mereen hylättyihin haamuverkkoihin.

Meriluonnon monimuotoisuus esillä Oodissa
Keskustakirjasto Oodissa esitellään Itämeren vedenalaista luontoa ja sen monimuotoisuutta, jota on kartoitettu nyt kaksikymmentä vuotta. Vaikka Itämeren ongelmista puhutaan paljon, Suomen rannikolta löytyy vielä myös ihmeellisen kauniita paikkoja. Vedenalaiseen meriluontoon tutustuttavat asiantuntijaesitykset, videot ja valokuvat, lautapeli sekä virtuaalinen pakohuonepeli. Itämeren historiaa ja meren muutoksia voi myös tutkia 5-metrisen sedimenttinäytteen kerroksista. Paneelikeskustelussa pohditaan tietä meriluontopositiiviseen Suomeen, eli miten onnistumme sovittamaan meren monenlaiset käyttötarpeet kestävästi ja ristiriitoja vältellen.

Ohjeistusta Itämeripäivän vierailijoille
Lapset ovat tervetulleita Arandalle vain valvovan aikuisen seurassa, koska liikkuminen aluksella ei ole esteetöntä. Turvallisuussyistä Arandalle ei voida vastaanottaa päiväkoti- tai muita lapsiryhmiä, eikä liikkuminen aluksella sylilapsen kanssa ole suositeltavaa. Vierailijan kannattaa varautua odotukseen ennen alukseen pääsyä, sillä sisälle mahtuu kerrallaan rajallinen määrä ihmisiä.
Pakkahuoneenlaiturin telttakylän aktiviteetit ja keskustakirjasto Oodin tapahtuma soveltuvat kaikenikäisille vierailijoille. Oodin tapahtuma on esteetön.
Suomen ympäristökeskus mukana 29. elokuuta Itämeripäivässä:
Arandan avoimet ovet
Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus, Harakan luontokeskus, HSY
Pakkahuoneenlaituri, Eteläranta 7, 00130 Helsinki
klo 12–19
Tutkimusalus ei ole esteetön. Tapahtuma on ilmainen.
Teltta numero 6: Itämeren uusi tila-arvio ja meren roskaantuminen
Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus
Pakkahuoneenlaituri, Eteläranta 7, 00130 Helsinki
klo 12–19
Tapahtuma on ilmainen. Laiturin mukulakiveys voi olla haasteellinen liikuntaesteisille.
Meren pohjalta päivänvaloon – Vedenalainen meriluonto valtaa Oodin
Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus Luontopalvelut, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus, Varsinais-Suomen ELY-keskus, ympäristöministeriö
Maijansali, Keskustakirjasto Oodi
klo 10–18.30
Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki
Tapahtuma on ilmainen. Tapahtuma on esteetön.
Lisätietoja
Aranda: Mika Raateoja, p. +358 295 251 536, Riitta Autio, p. +358 295 251 079, etunimi.sukunimi(at)syke.fi, Suomen ympäristökeskus
Oodi: Wilma Viljanmaa, p. +358 29 525 1743, etunimi.sukunimi(at)syke.fi, Suomen ympäristökeskus
John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2024 Itämeripäivää vietetään 29.8.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 28.4.–2.5.202524.4.2025 12:40:26 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Viikkokatsaus 22.–25.4.202517.4.2025 13:31:13 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Purkumateriaali- ja rakennusjäteselvityksen laadintaan saatavilla uusia ohjeita sekä purkumateriaalilaskuri16.4.2025 09:47:54 EEST | Tiedote
Tammikuussa käyttöönotetun purkumateriaalin ja rakennusjätteen selvitystietojärjestelmän (Rapu) kehitys jatkuu aktiivisena. Tietojärjestelmän käyttöön on nyt julkaistu täyttöohje ja selvityksen laatimista tukeva pienten rakennusten arviointiin tarkoitettu purkumateriaalien arviointilaskuri.
Ekologinen kompensaatio auttaa luontotavoitteiden saavuttamisessa mutta vaatii sitoutumista15.4.2025 12:15:22 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen ekologisen kompensaation pilotoinneista kokoamat havainnot osoittavat, että luontohaittojen hyvittäminen on mahdollista, mutta vaatii onnistuakseen strategista sitoutumista, olipa kyse yritysjohdosta tai kuntapäättäjistä.
Selvitys: Muovinkierrätyksen läpimurto edellyttää monipuolisia toimia ja selkeyttä julkiseen ohjaukseen15.4.2025 09:01:00 EEST | Uutinen
Tuoreen selvityksen mukaan muovinkierrätyksen läpimurto Suomessa vaatii vielä runsaasti toimenpiteitä ja niitä tukevaa julkisen vallan ohjausta, eivätkä esimerkiksi suunnitteilla olevat laitosinvestoinnit yksin riitä muovinkierrätysasteen merkittävään kohentumiseen. Nykyisin noin 80 prosenttia Suomessa syntyneestä kaikesta muovijätteestä päätyy energiahyödyntämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme