Keusoten asiakaskokemus saavuttanut strategisen tavoitteen
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) asiakaskokemus on parantunut kuntayhtymästä hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen tasaisesti. Heinäkuussa asiakaskokemus tavoitti ensimmäisen kerran Keusoten määrittelemän strategisen tavoitteen: nettosuositteluindeksi eli NPS-luku oli 60.

Keusoten asiakaskokemusta mitataan asiakaspalautteen avulla. Keskeisin asiakaskokemuksen mittari on nettosuositteluindeksi eli NPS, joka kertoo, kuinka todennäköisesti asiakas suosittelisi käyttämäänsä palvelua muille. NPS-luvun vaihteluväli on -100 – 100.
Keusoten NPS-luku on kasvanut tasaisesti kuntayhtymästä hyvinvointialueelle siirtymisen jälkeen. Heinäkuussa Keusoten NPS-luku tavoitti ensimmäisen kerran tavoitteen, joka sille on Keusoten strategiassa määritelty: NPS luku oli heinäkuussa 60.
– On upeaa, että ammattilaisemme ovat onnistuneet palvelutehtävässään ottaen huomioon ne talouden ja tuottavuuspaineet, joiden keskellä olemme koko hyvinvointialueen toiminnan ajan eläneet, ja etenkin kuluneen vuoden ajan. Kiitän lämpimästi meidän kaikkia työntekijöitä, etenkin asiakasrajapinnassa työskenteleviä, mutta myös esihenkilöitä ja johtoa, kiittää vt. hyvinvointialuejohtaja Kristiina Kariniemi-Örmälä.
70 % palautteen antajista suosittelisi Keusoten palveluja
Keusoten asiakaskokemus on parantunut kuluvan vuoden aikana erityisesti terveydenhuollon avopalveluissa (NPS 56), kuntoutuspalveluissa (NPS 58), perhekeskuspalveluissa (NPS 64) ja aikuisten mielenterveys-, päihde ja sosiaalipalveluissa (NPS 53). Keusoten sairaalapalveluissa on hyvinvointialueen paras asiakaskokemus (NPS 66).
Keusotelle annetaan palautetta useimmiten palvelujen käytön jälkeen, ja asiakkaat ovat silloin useimmiten tyytyväisiä. Kuluvan vuoden aikana noin 50 000:sta palautteen antajasta 70 % suosittelisi Keusoten palveluja. Yhteensä 66 % on kokenut saaneensa tarvitsemansa palvelun tai hoidon ja 73 % on kokenut tulleensa kuulluksi palvelun yhteydessä. Prosenttiosuuksiin on laskettu täysin samaa mieltä olleiden palautteen antajien vastaukset.
Tavoitteena palveluiden jatkuva parantaminen
Palautteen keräämisen keskeisin tavoite on sen laaja hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä ja palveluiden jatkuvassa parantamisessa. Palautteen perusteella on mm. sujuvoitettu asiakasprosesseja, kehitetty henkilöstön ammatillista osaamista ja asiakaspalveluun ja kohtaamiseen liittyviä taitoja sekä parannettu tilojen viihtyvyyttä ja opasteita.
– Keusotella, kuten monella muulla hyvinvointialueella, on vielä kehitettävää mm. tarpeen mukaiseen palveluun pääsyssä ja digipalveluissa. Nämä ovatkin meidän hyvinvointialueohjelmamme keskeisiä tavoitteita, joilla pyritään vaikuttamaan palveluiden kysyntään ja virtaukseen, Kariniemi-Örmälä kertoo.
Keusote valmistelee yhdessä muiden hyvinvointialueiden kanssa kansallisesti yhtenäisen asiakaspalautekyselyn käyttöönottoa vuoden 2025 alusta alkaen. Tavoite on, että kaikki hyvinvointialueet voisivat kerätä ja raportoida asiakaspalautetta yhtenäisin menetelmin ja että kerätty tieto on laadukasta ja kansallisesti vertailukelpoista.
Lisätietoa kansallisesta kehittämisestä:Asiakaspalautteen kansallisen keruun yhtenäistäminen (THL)
Haluatko osallistua Keusoten palvelujen kehittämiseen? Tutustu osallistumismahdollisuuksiin:
Osallistu ja vaikuta – kehitä kanssamme (Keusote.fi)


Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Roni Nukarinen
erityisasiantuntija
p. 050 497 2612
roni.nukarinen@keusote.fi
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Hyvinvointialueiden mainetutkimus: Keusote suurin nousija21.10.2025 09:43:18 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) on tehnyt merkittävän loikan hyvinvointialueiden Luottamus & Maine 2025 -tutkimuksessa. Keusote nousi tämän vuoden tutkimuksen suurimmaksi mainenousijaksi kaikista Suomen hyvinvointialueista.
Yhteistoimintaneuvottelujen päätös aluehallituksessa: ei irtisanota eikä aloiteta lomautusten valmistelua10.10.2025 11:11:02 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus kokoontui 10. lokakuuta 2025 päättämään yhteistoimintaneuvottelujen toimeenpanosta. Kokouksessa käsiteltiin myös tilinpäätösennustetta ja taloussuunnitelman valmistelua vuosille 2026–2029.
Keusoten yhteistoimintaneuvottelut päättyneet: ei irtisanomisia10.10.2025 11:03:15 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Aluehallitus hyväksyi päätösesityksen kokouksessaan 10.10.25. Neuvottelujen tavoitteena oli toiminnan muutoksiin liittyvien (johtamisjärjestelmä, palveluverkosto) tehtävämuutosten toteuttaminen. Yhteistoimintaneuvotteluista ei aiheudu irtisanomisia.
Keusote liittyy Sosiaalihuollon Kantaan – OmaKanta tuo tiedot asiakkaiden ulottuville7.10.2025 08:44:45 EEST | Tiedote
Keusoten sosiaalipalvelujen asiakkaat voivat pian tarkastella omia tietojaan OmaKannassa. Ensimmäiset tiedot tulevat näkyviin marraskuussa 2025, ja näkyvyys laajenee vaiheittain.
Aluevaltuusto päätti hyväksyä palvelujen verkoston kehittämistä koskevat muutokset Nurmijärvellä3.10.2025 11:08:38 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto hyväksyi 2.10.2025 osana tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa palvelujen verkoston kehittämistä koskevat muutokset Nurmijärvellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme