Varsinais-Suomen ELY-keskus

Valtatien 8 automaattisen liikenneturvallisuusvalvonnan parantaminen käynnistyy

Jaa

Valtatien 8 turvallisuutta parannetaan välillä Mynämäki – Pori päivittämällä nykyistä automaattista liikenneturvallisuusvalvontaa tutkatekniikkaan. Nykyiset valvontajaksolla käytetyt liikenneturvallisuuskamerat on toteutettu vuonna 2005. Ne toimivat päällysteen sisään asennettaviin silmukoihin perustuvalla tekniikalla. Hankkeessa korvataan valtaosa nykyisistä valvontapisteistä uuteen tutkatekniikkaan, täydennetään jaksolle kokonaan uusia valvontapisteitä sekä parannetaan nykyisten valvontapisteiden sijoittelua ja levikejärjestelyjä tien nykyistä turvallisuutta paremmin palvelevaksi. Lisäksi koko osuuden vanhat kameravalvonnan tiedotusmerkit uusitaan nykyohjeistuksen mukaisiksi.

22 tutkatekniikalla varustettua valvontapistettä

Hankkeen rakennustyöt alkavat syyskuussa 2024 huoltolevikkeiden rakentamisella. Tämän jälkeen asennetaan uudet laitepylväät, laitekotelot ja liikennemerkit. Rakennustöistä ei aiheudu merkittävää haittaa liikenteelle. Uudet valvontapisteet luovutetaan joulukuussa 2024 poliisille, joka suorittaa näille vielä tarvittavat käyttöönottotoimenpiteet. Valtatien tieosuus Mynämäki – Pori sisältää valmistuttuaan yhteensä 22 tutkatekniikalla varustettua valvontapistettä, 11 molempiin ajosuuntiin.

Uusia mahdollisuuksia liikenneturvallisuusvalvontaan

Uusi automaattivalvontatekniikka tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia liikennevalvontaan. Uudet kameratolpat on varustettu tutkatekniikalla, joka mittaa ajonopeuksia etäämmältä kuin vanhalla kameratekniikalla. Ajonopeuksia saadaan mitattua jopa 150 metrin päästä. Kamera voi seurata samanaikaisesti usean eri ajoneuvon nopeuksia eri kaistoilta. Videovarmistusta voidaan myös käyttää risteyksien punaista päin ajamisen valvonnassa. Tracking radar -tutkatekniikkaan perustuvissa uusissa kameroissa ei tarvita asfalttiin asennettavia induktiosilmukoita, jolloin kameran asennus on helpompaa ja nopeampaa. Uusi tekniikka mahdollistaa ajoneuvoyhdistelmien ajoneuvokohtaisten rajoitusten valvonnan. Poliisi voi automaattivalvonnan avulla määrätä liikennevirhemaksun ylinopeuden lisäksi muun muassa turvavyön käyttämättä jättämisestä ja matkapuhelimen käytöstä ajon aikana. Tämän mahdollistaa uusien peltipoliisien aiempaa tarkemmat kuvat.

Nyt rakennettavat valvontapisteet on suunniteltu yhteistyössä Lounais-Suomen poliisilaitoksen, Varsinais-Suomen ELY-keskusten ja liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Tie Oy:n kanssa. Valvontapisteet toteuttavat ja ylläpitävät Fintraffic Tie Oy. Hankkeen urakoitsijana toimii Normivalaistus Oy.

Taustatietoa valtatien liikenneturvallisuudesta ja liikenteellisestä merkityksestä

Vuosien 2019–2023 aikana valtatiellä 8 välillä Turku-Pori on tapahtunut 341 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta. Näistä 9 johti kuolemaan ja 64 loukkaantumiseen. Suurin osa onnettomuuksista on eläin- ja yksittäisonnettomuuksia, joissa osasyynä oli ylinopeus.

Automaattinen ajonopeusvalvonta on toimenpide, jolla pyritään vähentämään ylinopeuksista johtuvia liikenneonnettomuuksia. Vaikutus perustuu teoriaan, jonka mukaan henkilövahinkoon johtavien tieliikenneonnettomuuksien määrä vähenee, kun nopeusrajoituksen ylittävien ajoneuvojen määrä vähenee. Automaattinen ajonopeusvalvonta on sekä poliisin tehokkain ajonopeusvalvontaresurssi että vaihtoehto sellaisissa tienkohdissa, joissa poliisi ei voi suorittaa manuaalista ajonopeusvalvontaa.

Valtatie 8 Turku-Pori-tieosuus (135 km) on tärkeä väylä Turun, Rauman ja Porin seutujen liikennejärjestelmässä ja päätieverkon keskeisimpiä kehitettäviä osia. Tieosuus on Lounais-Suomen merkittävä tavaraliikenneväylä, jonka merkitystä korostavat ratayhteyden puuttuminen ja tien varrella sijaitsevat viisi vientisatamaa. Tieosuudet Turku–Mynämäki ja Pori–Rauma ovat työssäkäyntialueidensa runkoyhteyksiä. Turku-Pori-yhteysväliä on viime vuosina parannettu runsaalla 100 M eurolla, mutta useita merkittäviä turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta parantavia toimenpiteitä on edelleen toteuttamatta.

Lisätietoja:

  • Varsinais-Suomen ELY-keskus: liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang, p. 0295 022 797, jaakko.klang@ely-keskus.fi (laitteiden sijoitussuunnitelman laadinta)
  • Fintraffic Tie: automaattivalvonnan palvelupäällikkö Jussi Nykänen, jussi.nykanen@fintraffic.fi (laitekoteloiden ja -pylväiden asennukset)
  • Lounais-Suomen poliisilaitos: ylikomisario Kai Loukkaanhuhta, p. 022 815 500, kai.loukkaanhuhta@poliisi.fi (ajonopeusvalvonta)

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Gång- och cykelled börjar byggas längs Skärgårdsvägen i Nagu i Pargas17.6.2025 09:50:59 EEST | Pressmeddelande

NTM-centralen i Egentliga Finland börjar bygga en gång- och cykelled längs Skärgårdsvägen (lv 180) i Nagu i Pargas. Gång- och cykelleden byggs mellan Prostviks färjfäste och Parolabackens naturstig. Målet är att byggnadsarbetet inleds vecka 26 i slutet av juni och att byggandet slutförs före utgången av oktober 2025. Gång- och cykelleden kommer avsevärt att förbättra trafiksäkerheten och smidigheten i trafiken på Skärgårdsvägen och Skärgårdens ringvägar.

Nauvossa Paraisilla ryhdytään rakentamaan jalankulku- ja pyöräilyväylää Saaristotien varteen17.6.2025 09:50:59 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Paraisilla Nauvossa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotien (mt 180) varteen. Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan välille Prostvikin lauttaranta – Parolabackenin luontopolku. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa kesäkuun lopussa viikolla 26 ja rakentaminen valmistuu lokakuun 2025 loppuun mennessä. Rakennettava väylä parantaa merkittävästi Saaristotien ja Saariston rengasteiden liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.

Polsun sillan rakentaminen alkaa Säkylässä heinäkuussa – nykyinen silta pysyy käytössä rakentamisen ajan12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Polsun sillan rakentamistyöt Säkylässä maantiellä 12689 (Kirkkosaarentie). Työt on suunniteltu aloitettavan heinäkuun puolivälissä viikolla 29. Liikenne pysyy nykyisellä sillalla rakentamistöiden ajan, kunnes uusi silta on otettu käyttöön. Näin ollen töistä ei aiheudu merkittävästi liikennehaittoja. Uusi silta on tarkoitus ottaa liikennekäyttöön elokuun 2026 loppuun mennessä. Vanhan sillan purkutyöt ja siltapaikan viimeistelytyöt kestävät loppuvuoteen 2026 asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye