Oulun yliopiston ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu
28.8.2024 09:40:16 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston vastuullisuusraportissa tarkastellaan yliopiston toimintaa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden näkökulmasta kattaen kaikki osa-alueet: tutkimuksen, koulutuksen, yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen sekä yliopiston omat toiminnot.

Oulun yliopiston vastuullisuusraportissa perehdytään siihen, miten yliopisto on edistänyt toiminnallaan kestävää kehitystä ja vastuullisuutta eri tavoin. YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030) toimivat viitekehyksenä toiminnan tarkastelulle. Vastuullisuusraportin julkaiseminen on osa Oulun yliopiston päivitetyn strategian mukaista kehittämistyötä.
”Oulun yliopiston strategiassa olemme linjanneet, että ekologinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys ja vastuullisuus ovat lähtökohtana kaikelle toiminnallemme. Toimintamme läpäiseviä teemoja ovat globaalit haasteet, jotka pohjautuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin", sanoo kehitysjohtaja Johanna Bluemink.
Oulun yliopiston tutkimustoimintaa suunnataan erityisesti suurten kestävyyshaasteiden ratkaisemiseen. Vuonna 2023 Oulun yliopistolla aloitti kaksi uutta Suomen Akatemian rahoittamaa profilaatiohanketta, joiden teemat liittyvät suoraan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Frontiers of Arctic and Global Resilience (FRONT) tutkii resilienssin rakentamista ja etsii ratkaisuja monimutkaisiin kestävyyshaasteisiin. Hydrogen Future as a Climate Change Solution (H2FUTURE) tutkii tulevaisuusorientoituneita ratkaisuja puhtaaseen vedyntuotantoon. Digitaaliset vedet -lippulaivassa puolestaan tavoitellaan vesien tutkimuksen ja vesivarojen digitaalisen mallintamisen avulla kestäviä ratkaisuja vesivarojen hallintaan.
Kestävän kehityksen opintotarjontaa kehitetään yliopistossa aktiivisesti. Vuonna 2023 Oulun yliopisto liittyi kestävyysopintojen kansalliseen verkostoon ja pilotoi kestävyyskoulutusta yliopistossa opettaville.
Myös kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden ja vastuullisuuden ulottuvuudet nähdään Oulun yliopistossa tärkeinä. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä on vahvistettu sisäisillä kehittämistoimilla. Ensimmäinen monimuotoisuuden kehittämisen asiantuntija aloitti tehtävässään vuonna 2023.
”Viime vuonna olemme saaneet isoja asioita edistymään erityisesti tutkimuksessa, kampuksen hiilijalanjäljen laskemisessa ja sosiaalisen kestävyyden edistämisessä", kertoo kestävyyden ja vastuullisuuden asiantuntija Anni Huovinen.
”Tulevana lukuvuonna Oulun yliopiston kestävyyden ja vastuullisuuden työryhmä haluaisi ottaa erityiseksi kehittämiskohteeksi kestävän kehityksen edistämisen koulutuksessa.”
Kestävyys ja vastuullisuus huomioidaan myös kampusten arkisessa toiminnassa. Oulun yliopiston hiilijalanjälki on laskenut vertailuvuoteen 2019 nähden 33,6 prosenttia. Vuonna 2023 suurimman osan yliopiston hiilijalanjäljestä aiheuttivat hankinnat ja yliopiston ulkopuolelle tehdyt työmatkat. Vuonna 2023 Oulun yliopisto käytti hiilineutraalia kaukolämpöä ja sähköä. Yliopisto myös luopui öljyn käytöstä Kontinkankaan kampuksella, päivitti matkustusohjeen ja otti käyttöön työsuhdepyöräedun henkilöstölle. Yliopisto tähtää hiilijalanjäljen puolittamiseen vuoden 2019 vertailutasoon nähden vuoteen 2025 mennessä, ja hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä.
Lisätietoa:
Anni Huovinen
Kestävyyden ja vastuullisuuden asiantuntija
Oulun yliopisto
+358505759130
Anni.huovinen@oulu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena HirvonenViestinnän johtava asiantuntijaOulun yliopisto
Strateginen ja organisaatioviestintä, media- ja yhteiskuntasuhteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Luonnon monimuotoisuus liiketoiminnan arvoksi: Oulun yliopistossa rakennetaan mallia luontopositiiviselle taloudelle. Luontopaneelit julkaisevat 9.2. raporttinsa – tutkijat haastateltavissa5.2.2026 12:25:00 EET | Tiedote
Luonnon köyhtyminen aiheuttaa riskejä myös yrityksille. Tutkijat ja alueen yritykset tarkastelevat yhdessä, miten pelkästä haittojen vähentämisestä siirrytään kohti luonnolle ja yhteiskunnalle aidosti myönteisiä vaikutuksia.
Kulttuuri avaa kestäviä matkailupolkuja pohjoisessa – rajat ylittävä yhteistyö ratkaisevaa5.2.2026 11:57:00 EET | Tiedote
Kulttuurimatkailu voi vahvistaa Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueellista elinvoimaa, mutta sen kestävä kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä, rajat ylittävää yhteistyötä paikallisten yhteisöjen ja kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välillä.
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla4.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.
Oulun yliopiston uudesta kampuksesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu3.2.2026 16:20:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS järjestävät Kontinkankaan uudesta yliopistokampuksesta yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailulla juhlistetaan suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa ja Oulun vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Ekseema on iäkkäille muutakin kuin iho-oire – vaikutukset ulottuvat mielialaan3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme