Sally Rooneyn odotettu uutuus Intermezzo pohtii, miten paljon ihminen voi kantaa sisällään särkymättä
Irlantilaisen menestyskirjailijan neljäs romaani kertoo kahdesta isänsä menettäneestä veljeksestä ja syksystä surun keskellä. Intermezzo ilmestyy suomeksi samana päivänä kuin englanninkielinen alkuteoskin.

Kansainvälinen ilmestymispäivä 24.9.2024
Sukupolvensa keskeisimpiin kirjailijoihin lukeutuva Sally Rooney käsittelee neljännessä romaanissaan surua, perhettä ja rakkautta.
Koubekin veljeksillä ei tunnu olevan juuri yhteistä. Peter on juristi, jolla on elämä ulkoisesti mallillaan. Isän kuoleman jälkeen hän kuitenkin lääkitsee itseään uneen ja räpiköi suhteissaan kahden naisen – ensirakkautensa Sylvian ja kiusallisen nuoren Naomin – kanssa.
Ivan, sosiaalisesti kömpelö shakinpelaaja, on aina pitänyt itseään 10 vuotta vanhemman isoveljensä vastakohtana. Surun keskellä hän tapaa juuri eronneen Margaretin, ja heidän elämänsä kietoutuvat yhteen intensiivisesti.
Sureville veljeksille ja heidän rakkailleen ajanjakso on kuin välisoitto, intermezzo, jossa sekoittuvat halu, epätoivo ja mahdollisuus uuteen.
Veljesten välinen dynamiikka keskiössä
Intermezzo oli alun perin vain tarina Margaretista ja Ivanista, mutta kuukausien kirjoitusjumin jälkeen se kehittyi kertomukseksi Koubekin veljesten välisestä dynamiikasta sekä heidän rakkaussuhteistaan.
”Yhtäkkiä oivalsin, että Ivanilla oli veli – ja sillä hetkellä veljen koko persoonallisuus ja kaikki hänen elämänsä tärkeät ihmissuhteet avautuivat minulle”, Rooney kertoo The New Yorkerin haastattelussa.
Intermezzon on suomentanut Cristina Sandu. Irlantilaiskirjailija Rooneyn kolme aiempaa kirjaa, Normaaleja ihmisiä, Keskusteluja ystävien kesken ja Kaunis maailma, missä olet, ovat olleet kansainvälisiä menestyksiä.
Sally Rooney (s. 1991) on sukupolvensa keskeisimpiä kirjailijoita, ja hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle. Normaaleja ihmisiä- ja Keskusteluja ystävien kesken -kirjoista on tehty myös kehutut tv-adaptaatiot.
Intermezzo ilmestyy myös Krista Kososen lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana.
Pdf-pyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan Kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Media-alan kapinallisen mehevät muistelmat2.7.2025 10:52:46 EEST | Tiedote
Koukuttavia tarinoita suomalaisen mediakentän ytimestä. Kari Kivelä paljastaa mitä median kulisseissa oikeasti tapahtuu.
Korkeushyppääjä Ella Junnilasta Tähtipöllö-lukukilpailun suojelija24.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Tulevana syksynä jo kolmatta kertaa käynnistyvä Tähtipöllö-kilpailu saa nyt lisävauhtia korkeushypyn arvokisamitalistilta. Tähtipöllön suojelijana Ella Junnila tulee pitämään somekanavillaan lukupiiriä, tekemään kouluvierailuja kisaan osallistuviin luokkiin sekä kantamaan mediapaidassaan Tähtipöllö-logoa.
Jo 25 vuotta Ratamo-trillereitä! Taavi Soininvaara viettää juhlavuotta24.6.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
25-vuotiskirjailijajuhlaansa viettävän Taavi Soininvaaran uusin trilleri Musta legenda on jännittävä ja monitasoinen geopoliittinen trilleri, joka vie lukijan kansainvälisen vakoilun, kyberrikollisuuden ja bioterrorismin maailmaan.
Muumilaakson neuleet ja muut syksyn upeat kädentaitokirjat Moreenilta19.6.2025 11:00:26 EEST | Tiedote
Muumilaakson väki marssii 80-vuotisjuhlansa riemuksi nyt neuleisiin. Loppukesään ja syksyyn ilmestyy myös suomalainen kattava keramiikkaopas, Niina Laitisen villasukkakirja, sekä upeita neulehuiveja ja jämälankasukkamalleja esittelevät teokset.
Nykyromantiikan kärkinimi Ana Huang aloittaa sporttiromanssisarjan19.6.2025 08:41:25 EEST | Tiedote
Romanttisen kirjallisuuden ja kirjasomen kansainväliseksi supertähdeksi noussut Ana Huang saapuu Suomeen Euroopan-kiertueellaan 9.7.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme