Ammattiliitto Pro: Kurjistamisen sijaan tarvitaan aidosti työllistymistä tukevia päätöksiä
28.8.2024 13:33:41 EEST | Ammattiliitto Pro ry | Tiedote
Petteri Orpon hallitus tavoittelee 100 000 uutta työllistä, mutta toistaiseksi kyseiseen lukuun on ylletty vain pitkäaikaistyöttömien määrässä. Ammattiliitto Pro peräänkuuluttaa budjettiriihen alla hallitukselta kunnianhimoa ja asennemuutosta työllisyydenhoitoon.
Hallituksen kokoontuessa ensi viikolla budjettiriiheen työttömien kansalaisten arkeen ja toimeentuloon radikaalisti vaikuttavat edellisen budjettiriihen päätökset astuvat voimaan: ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehto pitenee vuoteen ja leikkuri irrottaa tuesta viidesosan jo 8 työttömyysviikon jälkeen. Lisäksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtojen kiristäminen voi tiputtaa osa-aikaiset palkansaajat työmarkkinatuelle ja euroistaminen heikentää entisestään pienituloisten asemaa. Syyskuun alusta voimaan astuu myös kuluttajien ostovoimaa syövä arvonlisäveron korotus.
– Saksien heiluttelun ja työttömien syyllistämisen sijaan hallituksen tulisi suhtautua työttömyyden kysymyksiin vakavasti. Työllisyyden edistäminen vaatii hallitukselta asennemuutosta ja rakenteellista otetta. Työ on alettava nähdä oikeutena ja sen on näyttävä hallituksen puhetavassa ja päätöksissä, vaatii Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.
Pro vaatii pitkäjänteisempää otetta työvoimapolitiikkaan, riittäviä resursseja työvoimapalveluihin sekä työllistymistä tukevien palvelujen laadun parantamista. Erityisesti pitkäaikaistyöttömät ja heikossa työmarkkina-asemassa tarvitsevat työllistymisensä tueksi asiantuntevaa palvelua ja yksilöllisiä toimenpiteitä. Toistaiseksi hallitus on kunnostautunut lähinnä työllistymistä tukevien palvelujen ja työllistymisen porkkanoiden karsimisessa.
– Pelkästään työttömyysetuuden leikkaamisella ei saada yhtäkään työnantajaa rekrytoimaan työtöntä, jolla on osaamiseen tai työkykyyn liittyviä haasteita. Työmarkkinoille tarvitaan tasapainoa ja aitoja satsauksia työllistymisen edellytyksiin, Malinen painottaa.
Osana budjettiriihitavoitteitaan Pro esittää, että työnhakijan palveluprosessia virtaviivaistetaan, työnhakuvelvoitetta uudistetaan ja palkkatukea kehitetään työllistymistä paremmin tukevaksi. Henkilöperusteisen irtisanomisen ja määräaikaisen työsuhteen tarjoamisen helpottamisen valmistelu on puolestaan keskeytettävä.
Pron budjettiriihitavoitteisiin kokonaisuudessaan voi tutustua liiton verkkosivuilla.
Yhteyshenkilöt
Jorma MalinenpuheenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:050 576 0389jorma.malinen@proliitto.fiPro – työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 120 000 jäsentä, ja neuvottelemme 150 virka- ja työehtosopimusta.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla.
Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Ennakoimme kansainvälisiä työelämän kehityskulkuja ja ilmiöitä, ja kehitämme uusia ratkaisuja suomalaiseen työelämään. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Tekoälyllä ei voi korvata osaavaa henkilöstöä riskeeraamatta kansalaisten oikeusturvaa26.6.2026 11:54:47 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pron mukaan tällä hallituskaudella käynnistetty valtionhallinnon tuottavuusohjelma muuttui säästöohjelmaksi. Tekoälyn käyttöönotossa samoja virheitä ei pidä toistaa: henkilöstövähennysten ja palveluiden heikentämisen sijaan sen avulla on tavoiteltava tuottavuuden kasvua ja parempia palveluja henkilöstön osaamista hyödyntäen.
Suuri työelämäkeskustelu SuomiAreenassa ja MTV Katsomossa keskiviikkona 24.6.16.6.2026 08:00:00 EEST | Kutsu
Mihin suuntaan ja kenen ehdoilla työelämä seuraavaksi etenee? Tervetuloa seuraamaan Ammattiliitto Pron keskustelua, jossa työmarkkinoiden keskeiset vaikuttajat ja poliitikot haastavat toisensa työelämän suunnasta.
Ammattiliitto Pro: Etlan tutkimus osoittaa, että lyhennettyä työaikaa kannattaa kokeilla15.6.2026 13:18:59 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pron mukaan Etlan julkaisemat luvut ovat erittäin rohkaisevia ja niiden pitäisi kannustaa suomalaista työmarkkinakenttää lyhennetyn työajan kokeiluihin. Pro kuitenkin haluaa muistuttaa tutkimuksen tekijöitä siitä, että jatkuvatoimisessa teollisuudessa keskimääräinen viikkotyöaika on jo nyt 35 tuntia viikossa, eikä 40 tuntia viikossa.
Kolmasosa toimihenkilöistä uskoo työnsä korvautuvan tekoälyllä kymmenen vuoden kuluessa28.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Osuus on kasvussa, käy ilmi Ammattiliitto Pron vuosittaisesta jäsenkyselystä. Suurinta huolta tekoälyn vaikutuksista omaan työhön koetaan rahoitus- ja vakuutusalalla.
Kolmasosa toimihenkilöistä uskoo työnsä korvautuvan tekoälyllä kymmenen vuoden kuluessa28.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Osuus on kasvussa, käy ilmi Ammattiliitto Pron vuosittaisesta jäsenkyselystä. Suurinta huolta tekoälyn vaikutuksista omaan työhön koetaan rahoitus- ja vakuutusalalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme