Oma Häme kilpailuttaa turvapalveluiden ja -laitteiden hankinnan asiakkaiden puolesta
29.8.2024 13:21:33 EEST | Oma Häme | Tiedote
Yhteiseen toimintamalliin siirtyminen tuo hintamuutoksia osalle asiakkaista.

Oma Häme yhtenäistää turvapalveluiden järjestämisen ja turvalaitteiden hankinnan. Tällä hetkellä Kanta-Hämeessä on käytössä erilaisia tapoja järjestää ikääntyneiden tai muiden asiakasryhmien tarvitsemat turvapalvelut. Syksyn aikana hyvinvointialue yhtenäistää käytännöt ja kilpailuttaa palvelut, jotta asiakkaat saavat yhdenvertaiset ja laadukkaat turvapalvelut.
Kilpailutettavia turvapalveluita ovat muun muassa asiakkaiden kotonaan käyttämät turvapuhelimet ja lisälaitteet, niiden asennus, hälytysten vastaanotto ja mahdolliset auttajakäynnit. Kilpailutuksen myötä asiakkaiden maksama hinta turvapalveluista yhdenmukaistuu.
Ikäihmisten turvapalvelut eivät kuulu hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin. Turvapalveluilla on kuitenkin merkittävä rooli kotona asumisessa turvaamisessa, minkä vuoksi Oma Häme haluaa kilpailuttaa palvelut asiakkaiden puolesta. Aluehallitus on hyväksynyt turvapalvelujen kilpailutuksen elokuussa 2023.
Tarkoituksen luoda luotettava ja asiakkaalle helppo sopimuskokonaisuus
Oma Häme haluaa kilpailutuksella varmistaa ikäihmisille kohtuuhintaiset ja laadukkaat turvapalvelut, joiden kustannusvastuu on asiakkailla itsellään. Kilpailutuksella hyvinvointialue turvaa laadukkaiden turvapalveluiden saamisen ja saavutettavuuden alueellaan, mutta pystyy itse keskittymään lakisääteisten palveluiden organisoimiseen.
Kun turvapalveluja tarjoaa jatkossa maakunnassa kilpailutuksessa valittu toimija tai toimijat, on palvelujen hankkiminen asiakkaalle helpompaa ja turvallisempaa kuin vapailta markkinoilta. Samalla voidaan varmistaa, että ikääntyneet saavat maakunnassa samansisältöistä palvelua samalla hinnalla. Kilpailutuksessa ovat mukana myös vammaispalvelujen asiakkaiden, rintamaveteraanien ja sotainvalidien käyttämät turvapalvelut.
Muilla hyvinvointialueilla on hyvin erilaisia käytäntöjä siinä, miten ne ovat järjestäneet asiakkaiden turvapalvelut. Joillakin alueilla asiakkaat hankkivat palvelunsa itse ja joissakin hyvinvointialue järjestää palvelut.
Oma Hämeen kilpailutus tulee vaikuttamaan turvapalveluiden hintoihin Kanta-Hämeessä. Muutokset koskevat maakunnassa noin kahta tuhatta ikäihmistä, jotka ovat käyttäneet turvapalveluita.
– Kilpailutus on huolella valmisteltu. Tarkoituksena on saada aikaan luotettava ja asiakkaalle helppo sopimuskokonaisuus, jossa turvapalveluiden sisältö ja hinnat on valmiiksi määritelty. Nyt kotona asuvat ikäihmiset ovat maksaneet turvapalveluista hyvin eri suuruisia summia. Kuukausimaksut turvalaitteista vaihtelevat nyt 20:stä yli 50 euroon. Ja auttajakäyntien hinnat vaihtelevat maakunnan sisällä 20:stä jopa 90 euroon. Jatkossa hinnat ovat samoja, sanoo ikäihmisten asiakasohjauksen tulosaluejohtaja Annukka Kuismin.
Uusi toimintamalli käyttöön 2025
Hyvinvointialueelle periytyi Kanta-Hämeen kunnilta seitsemän erilaista tapaa järjestää ikääntyneiden turvapalveluja. Osa kunnista oli järjestänyt palvelut julkisena, osassa asukkaat olivat hankkineet palvelut itse ja osassa oli käytössä yhdistelmämalli. Esimerkiksi Hausjärvellä palvelukokonaisuuden järjesti kokonaan kunta ja nyt se on ollut hyvinvointialueen vastuulla. Forssan seudulla asiakkaat taas ovat tehneet itse sopimukset palveluntuottajan kanssa ja maksaneet itse sekä laitevuokrat että hälytyskäynnit palveluntuottajalle.
Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa turvapalveluiden asiakasmaksut yhtenäistettiin niin, että kotihoidon turva-auttajakäynnin maksu on kaikille sama. Maakunnassa turvapalvelukäyntejä tekevät yksityiset toimijat ovat edelleen laskuttaneet asiakasta erikseen, omien hintojensa mukaisesti. Rintamaveteraaneille, sotainvalideille ja vammaispalvelujen asiakkaille, joille palvelu on myönnetty, turvapalvelu on ollut ja tulee olemaan kilpailutuksen jälkeen maksuton.
Tarkoituksena on löytää kilpailutuksella palveluntuottaja myös auttajakäynteihin. Tällä hetkellä auttajakäynnit ovat paikoin maakunnassa kotihoidon vastuulla. Jos ne siirtyisivät palveluntuottajalle, jäisi kotihoidolta pois epäsäännöllisesti toteutuva, mutta henkilöstöä sitova, vaativa palvelumuoto.
Uusi toimintamalli ja uudet sopimukset on tarkoitus saada voimaan helmikuussa 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annukka Kuisminikäihmisten asiakasohjauksen tulosaluejohtaja
Puh:050 550 2263annukka.kuismin@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Vaikeita synnytysrepeämiä kohdataan harvoin, siksi hoitotaitoja harjoitellaan30.10.2026 08:36:57 EET | Tiedote
Suomen Perinatologinen Seura järjesti kätilöille ja lääkäreille koulutuksen synnytysrepeämien tunnistamisesta ja korjaamisesta. Vaikeita vaurioita, kuten sulkijalihasrepeämiä, kohdataan harvoin, joten käytännön harjoittelu on tärkeää. Oma Hämeen kätilö Anna Into kehitti ompelutaitojaan koulutuksessa. Huolellinen hoito tukee synnyttäneen toipumista ja ehkäisee pitkäaikaisia ongelmia.
KokoOma-hanke toi pysyviä uudistuksia lastensuojeluun Kanta-Hämeessä28.10.2026 13:49:11 EET | Tiedote
Kaksivuotinen KokoOma-hanke päättyy lokakuun lopussa, mutta monet sen aikana kehitetyt käytännöt jatkuvat Oma Hämeen lastensuojelussa. Hanke on vahvistanut kokemusasiantuntijoiden osallistumista, tuonut uusia vertaistuen muotoja asiakkaille ja edistänyt ammattilaisten välistä vertaisoppimista.
Kanta-Häme nousi hyvinvointialueiden kärkeen HYTE-kertoimessa28.10.2026 12:15:27 EET | Tiedote
Kanta-Häme on noussut Suomen hyvinvointialueiden parhaaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä mittaavassa HYTE-kertoimessa. Valtiovarainministeriön syyskuussa julkistaman hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituslaskelman tietojen perusteella Kanta-Häme sijoittuu ensimmäiseksi kaikkien 22 hyvinvointialueen joukossa. Vuonna 2025 Kanta-Häme sijoittui vertailussa seitsemänneksi. Nousu maan kärkeen osoittaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tehty pitkäjänteinen työ tuottaa tuloksia. – Tulos on hieno tunnustus koko Kanta-Hämeen yhteiselle työlle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja samalla varmistaa palvelujärjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa, sanoo rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen. HYTE-kerroin kuvaa hyvinvointialueiden ja kuntien aktiivisuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Se perustuu yhteensä 11 prosessi- ja tulosindikaattoriin ja jokaisen indikaattorin painoarvo on yhtä su
Aluevaltuusto päätti kiinteistöomaisuuden kokoamisesta omaan yhtiöön27.10.2026 18:14:43 EET | Uutinen
Forssassa pidettyyn kokoukseen liittyi myös aluevaltuuston kyselytunti.
Blogi: Oletko koskaan ajatellut, että aivoterveyteesi vaikuttaa myös ympäristö, jossa elät?27.10.2026 12:49:30 EET | Artikkeli
Yhdenvertainen ympäristö tukee jokaisen mahdollisuuksia tehdä hyvinvointia ja aivoterveyttä vahvistavia valintoja omassa arjessaan, kirjoittaa projektiasiantuntija Leena Onttonen blogitekstissään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme