Ääniä ja tarinoita: James Andean tarkastelee äänen ja kerronnan välistä suhdetta elektroakustisessa musiikissa
Säveltäjä-tutkija James Andeanin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa tarkastettava tohtorintutkinto syventyy akusmaattiseen musiikkiin ja sen narratiivisiin piirteisiin.

Akusmaattinen musiikki on elektroakustisen musiikin muoto, joka on sävelletty esitettäväksi kaiuttimien kautta. Se hyödyntää musiikillisena materiaalinaan todellisesta maailmasta tallennettuja ääniä; esimerkiksi askelten ääntä käytetään musiikillisena rytminä tai ohiajavien autojen ääniä musiikillisena fraasina. Andean on kiinnostunut tallennetun äänen kyvystä ilmaista sekä musiikillista että ei-musiikillista tietoa.
”Kun kuuntelija kuulee akusmaattisen sävellyksen musiikkina, hän samalla tunnistaa esimerkiksi siinä materiaalina käytetyt askeleet askeliksi ja ohi ajavan auton äänen, autoksi. Hän alkaa ajatella askeleita ja autoja samalla kun nauttii musiikista. Viittaan näiden äänien luomiin mielikuviin ei-musiikillisena informaationa”, Andean selittää.
”Tämä projekti antoi minulle mahdollisuuden tutkia sitä, miten kuuntelukokemus voidaan muokata eräänlaiseksi tarinankerronnaksi.”
Andeanin tohtorintutkinto sisältää 8 tutkimusartikkelia sekä 9 elektroakustista sävellystä. Projektin tavoitteena on kehittää edistynyt narratiivinen lähestymistapa akusmaattiseen musiikkiin ja havainnollistaa tätä lähestymistapaa sävellysten avulla.
Tutkintoon sisältyvät sävellykset kuultiin soolokonsertissa joulukuussa 2014. Kansainvälisesti tunnettu akusmaattiseen musiikkiin erikoistunut levymerkki empreintes DIGITALes julkaisi niistä seitsemän vuonna 2019. Kukin näistä sävellyksistä toimii ”koetapauksena” akusmaattisen musiikin narratiivisten ominaisuuksien tarkastelussa.
Andean on tutkimuksessaan tunnistanut erilaisia narratiivisia tiloja, joita kuuntelijat hyödyntävät kokiessaan akusmaattisia sävellyksiä. Nämä tilat tarjoavat uusia näkemyksiä siitä, kuinka ääni voi välittää tarinoita syvästi henkilökohtaisella mutta samalla yleismaailmallisella tavalla. Andeanin tohtorintutkinto edistää akateemista ymmärrystä ja rikastuttaa myös elektroakustisen musiikin luovaa kenttää.
Andeanin tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus järjestetään 7. syyskuuta 2024 Helsingin Musiikkitalossa. Tilaisuus on englanninkielinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot (englanniksi):
James Andean
james.andean@dmu.ac.uk
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Grönlund-Nisusen pilvi-installaatio Hengitys-näyttelyssä kutsuu pysähtymään ja havainnoimaan24.2.2025 10:55:00 EET | Tiedote
Kineettisen ja mekaanisen taiteen perinteitä ja nykytilaa tarkasteleva Hengitys tuo yhteen eri sukupolvien taiteilijoita. Kuva/Tilassa esillä olevan näyttelyn keskiössä on taiteilijaduo Grönlund-Nisusen installaatio Pneumaattinen pilvi, jonka hidas, hengittävä liike luo näyttelytilaan keskittyneen rytmin.
Taideyliopisto lausui Kulttuurivirastoa koskevasta lakiesityksestä6.2.2025 15:16:19 EET | Tiedote
Taideyliopisto jätti lausunnon opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastouudistusta koskevaan lainsäädäntöehdotukseen 31.1.2025. Taideyliopiston kirjastonjohtaja Tommi Harjun mukaan uudistuksen yhteydessä tulee varmistaa saavutettavuuskirjasto Celian palvelujen saavutettavuus ja käytettävyys. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää Varastokirjaston suoritteiden maksuttomuuden säilyttämiseen myös jatkossa. Nämä asiat ovat olennaisia yliopistojen tutkijoiden ja opiskelijoiden tarpeiden kannalta.
Analía Capponi-Savolainen paljastaa lasten laulamisen syviä merkityksiä5.2.2025 13:13:00 EET | Tiedote
Väitöskirjassaan Capponi-Savolainen havaitsi, että laulaminen on tärkeä osa ekaluokkalaisten elämää.
Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén: “Taide ja kulttuuri ovat yhteiskunnan ytimessä”4.2.2025 13:28:43 EET | Tiedote
Taideyliopisto julkaisi tavoitteensa huhtikuun kunta- ja aluevaaleihin ja esittää niiden rinnalla toimenpiteitä, joilla kunta- ja aluepäättäjät voivat vahvistaa kuntien ja hyvinvointialueiden elinvoimaa sekä hyvinvointia. Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildénin mukaan taiteella ja kulttuurilla on keskeinen rooli yhteiskunnan rakentamisessa.
Visa-Pekka Mertanen avaa uusia näkökulmia syntetisaattorilla improvisoituun jazziin14.1.2025 15:32:00 EET | Tiedote
Syntetisaattorit ovat läsnä kaikkialla: 1970-luvulta lähtien valtaosa musiikista, jota kuulemme vaikkapa autoradioissa, hotelliauloissa ja työpaikkojen kahvihuoneissa, sisältää syntetisaattorin. Soittimena syntetisaattorit ovat kenties saaneet 2000-luvun musiikissa enemmän näkyvyyttä kuin sähkökitarat. Syntetisaattorin tarjoamat ilmaisumahdollisuudet haastavat soittajaa ajattelemaan kuin sovittaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme