EVA: Enemmistölle suomalaisista on tärkeää, ettei rasismia sallita Suomessa – yli puolet pitää silti vähäisenä ongelmana
Neljä kymmenestä suomalaisesta pitää rasismia melko tai erittäin suurena ongelmana suomalaisessa yhteiskunnassa, reilun puolen katsoessa, että ongelma on pikemminkin vähäinen, käy ilmi EVAn syksyllä 2023 toteutetusta Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Viimeisen reilun vuoden aikana Suomessa on keskusteltu paljon rasismista ja sen eri ilmentymistä suomalaisessa yhteiskunnassa. EVA on seurannut suomalaisten suhtautumista rasismiin jo vuodesta 1990, viimeksi osana Arvo- ja asennetutkimusta syksyllä 2023. Tuloksista käy ilmi, että 40 prosenttia suomalaisista pitää rasismia suurena ongelmana suomalaisessa yhteiskunnassa. Reilu puolet arvioi (55 %) ongelman olevan vähäinen.
Mielipiteet Suomen rasismiongelman suuruudesta vaihtelevat hyvin voimakkaasti puolueiden äänestäjäryhmien välillä. Siinä missä laajat enemmistöt vasemmistoliiton (87 %), vihreiden (81 %) ja SDP:n (73 %) kannattajista pitävät rasismia suurena ongelmana suomalaisessa yhteiskunnassa, samalla tavoin ajattelee vain viisi prosenttia perussuomalaisten ja alle neljäsosa (23 %) kokoomuksen kannattajista.
Keskustan kannattajista rasismia suurena ongelmana pitää 37 prosenttia, RKP:n kannattajista 52 prosenttia ja kristillisdemokraattien kannattajista 40 prosenttia.
Arvo- ja asennetutkimuksesta selviää myös, että suomalaisten suuri enemmistö pitää tärkeänä, ettei rasismia sallita. Lähes yhdeksän kymmenestä (87 %) pitää vähintään melko tärkeänä, että Suomessa ei sallita rasismia (Kuvio 2). Samalla kun rasismin torjumista pidetään tärkeänä, suomalaiset eivät keskimäärin arvioi maatamme erityisen rasistiseksi. Puolet (51 %) arvioi Suomen olevan maana ainakin jossain määrin rasistinen, mutta käytännössä yhtä moni (49 %) ei pidä Suomea juurikaan rasistisena maana.

Suomalaisten yhteiset ja eriävät rasismikäsitykset
EVA kartoitti osana Arvo- ja asennetutkimusta myös sitä, mitä ilmiöitä, käyttäytymis- sekä toimintatapoja suomalaiset pitävät rasistisina ja missä asioissa näkemykset eriävät suomalaisten kesken (Kuvio 3).

Tuloksista käy ilmi, että suomalaisilla on varsin yhteneväiset näkemykset sen suhteen, että syrjiminen etnisen taustan takia (90 %), sivuuttaminen työnhaussa vähemmistöetnisyyteen viittaavan nimen vuoksi (81 %), halventava kielenkäyttö etnisistä ryhmistä ja niiden jäsenistä (81 %) sekä äärioikeistoon tai natsismiin viittaava huumori tai vitsailu (59 %) katsotaan rasistisiksi toimintatavoiksi, asenteiksi tai ilmiöiksi.
Sen sijaan muut kysellyt seikat, kuten esimerkiksi kansallismielisen puolueen äänestäminen (36 %), vähemmistöjä koskeva huumori ja viihde (35 %) sekä kriittinen suhtautuminen monikulttuurisuuteen (32 %) koetaan rasistiseksi vain vähemmistön mielestä.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 045 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 15.–27.9.2023. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy). Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.
Aihetta käsittelevän jutun saa julkaista saman aamun painetussa lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset tyytymättömiä terveydenhuoltoon – valinnanvapaus saa vahvaa kannatusta18.6.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset antavat heikon arvosanan maamme terveydenhuoltojärjestelmän toiminnalle. Vain alle kolmasosa (31 %) katsoo julkisen terveydenhuollon toimivan hyvin, kun taas yli puolet (54 %) pitää sen tilaa huonona, käy ilmi EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Hallituspuolueiden kannattajien usko maan suuntaan horjuu – silti toivo paremmasta tulevaisuudesta elää14.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö kokee maan olevan menossa väärään suuntaan. EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vain 22 prosenttia katsoo suunnan olevan oikea, kun taas 59 prosenttia pitää suuntaa vääränä.
EVA: Suomalaisten uhkakuvat lieventyneet – hybridivaikuttaminen noussut uhkien listan kärkeen27.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten arviot yhteiskuntaan kohdistuvista uhista ovat lieventyneet lähes kauttaaltaan. Eniten uhka-arviot ovat vähentyneet jengi- ja nuorisoväkivallan sekä terveydenhuollon kantokyvyn romahtamisen pelon kohdalla, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset edellyttävät lännen turvatakuita ehtona Ukrainan rauhalle20.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö hyväksyy tulitauon tai rauhan Ukrainaan vain, mikäli se sisältää lännen turvatakuut ja syylliset asetetaan vastuuseen sotarikoksistaan, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset haluavat EU:lle yhteisen puolustuksen – myös yhteisvelka puolustukseen saa enemmistön tuen9.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat EU:lta selvästi nykyistä vahvempaa puolustuskykyä. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) ajattelee, että EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme