Lahti Karisman Alko saa uuden ilmeen
2.9.2024 07:35:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Karisman kauppakeskuksen Alkon myymälä remontoidaan uuteen ilmeeseen. Myymälä on kiinni 16.–25. syyskuuta ja avataan uudistettuna 26. syyskuuta. Kesän asiakaskohtaamisissa ovat korostuneet erityisesti valikoima, hinnat ja palvelu.

Lahden Karisman Alkon myymälän ilme uudistetaan Alkon uuden selkeän konseptin mukaiseksi. Myymälä on avoinna ennen remonttia normaalisti vielä lauantaina 14. syyskuuta ja avataan uudistettuna torstaina 26. syyskuuta klo 14. Myymälän ollessa suljettuna 16.–25. syyskuuta asiakkaita palvelevat muut Alkon myymälät, joiden sijainti- ja aukioloaikatiedot löytyvät Alkon verkkosivuilta.
”On hienoa saada meille Karismaan Alkon uusi raikas ilme. Toivomme, että asiakkaat ilahtuvat entistä selkeämmästä myymälästä ja tulevat jatkossakin kysymään tutulta henkilökunnalta juomasuosituksia”, sanoo palvelupäällikkö Kaisa Grefberg.
Grefberg kertoo, että kesällä myymälässä on käynyt paikallisten lisäksi paljon lomalaisia ja myyjät ovat päässeet vinkkaamaan juomapareja kesäisille herkuille sekä kesän juhliin. Syksyä kohti myymälässä painottuvat erityyppiset juomat.
”Näin kesän lopulla ja alkusyksystä asiakkaiden ostoskoreihin on päätynyt viinejä ja oluita satokauden mehevien makujen pareiksi. Innokkaimpia jouluihmisiä ilahduttaa varmasti tieto siitä, että glögit saapuvat valikoimaamme jo 26. syyskuuta. Karismasta löytyy runsas ja monipuolinen valikoima erilaista glögiä perinteisistä vaihtoehdoista jännittäviin makumaailmoihin.”
Lahden Karisman Alkon valikoimassa on noin 900 viiniä, 300 panimotuotetta, 300 väkevää ja 50 alkoholitonta juomaa.
Valikoima, hinnat ja palvelu puhuttavat
Kesän asiakaskohtaamisissa ja keskusteluissa ovat korostuneet erityisesti valikoima, hinnat ja palvelu.
”Tähän vaikuttaa varmasti osaltaan alkoholilain muutos. Osa asiakkaista on ollut yllättyneitä, että myös Alkosta löytyy enintään 8-prosenttisten valikoimaa ja että se on hinnaltaan kilpailukykyinen. Meille on tärkeää, että asiakas saa meiltä kattavan valikoiman saman katon alta erinomaisella palvelulla höystettynä”, Grefberg kertoo.
Alkossa enintään 8-prosenttiset viinijuomat löytyvät hyllyltä viinien joukosta. Niiden tunnistamista helpottaa hintalapussa mainittu viinijuomatyyppi. Lisäksi Alko merkitsee kaikki alle 10-prosenttiset viinit ja viinijuomat erillisellä ”matala-alkoholillinen”-tunnisteella. Viinien osalta matala-alkoholillisten alkoholipitoisuuden raja on Alkossa 9,9 prosenttia.
”Kehitämme valikoimaa vahvasti yhdessä asiakkaidemme ja huomioimme myös paikallisuuden. Alkotoiveita kannattaa aina jättää, jos joku oma suosikkituote uupuu myymälämme valikoimasta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 371 myymälää, yli 120 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2023 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 50 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Salon Halikon Alko saa uuden ilmeen – myymälä avoinna myöhempään lauantai-iltaisin13.8.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Halikon Alko remontoidaan uuteen ilmeeseen syyskuun aikana. Myymälän asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä lauantain pidennettyyn aukioloon.
Alkon puolivuosikatsaus 1–6/2026: Nettotulos oli viime vuotta parempi, kaikkikanavaisen palvelun kehittäminen jatkui11.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alkon kustannustehokas toiminta varmisti liikevoiton pysymisen lähellä viime vuoden tasoa myynnin laskusta huolimatta, ja kauden nettotulos parani. Myyntiin vaikuttivat muun muassa vuoden alussa toteutettu viinien alkoholiveron korotus ja talouden epävarmuus. Yhtiö jatkoi kaikkikanavaisen palvelun, digitaalisten ratkaisujen ja vastuullisen liiketoiminnan kehittämistä.
Kirkkonummen Alko palaa väistötiloista alkuperäiseen sijaintiin – myymälä avoinna myös sunnuntaisin16.7.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Munkinmäen Alko muuttaa väistötiloista takaisin remontoituun, uudistuneeseen myymälään Prisman liikekeskuksessa. Inspiroiva laajan valikoiman erikoismyymälä on avoinna myös sunnuntaisin.
Kontulan Alko avautumassa uudelleen syyskuun alussa uudessa sijainnissa14.7.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Alko valmistelee uuden myymälän avaamista Helsingin Kontulaan syyskuun alussa. Vanha myymälä jouduttiin sulkemaan keväällä ostoskeskuksen tulipalon vuoksi.
Alkoholilain muutos mahdollistaa Alkon myymälöiden laajemmat aukioloajat: 108 myymälän aukioloajat laajenevat lauantaista 4.7. alkaen23.6.2026 11:53:17 EEST | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään 23. kesäkuuta lakimuutoksen, jossa Alkon enimmäisaukioloaikoja laajennetaan. Laajemmat lauantai-iltojen aukioloajat otetaan käyttöön suunnitelman mukaan lauantaista 4.7. alkaen 108 myymälässä, joista 35 myymälää on jatkossa auki myös sunnuntaisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme