Betonielementti kaatui työntekijän päälle – päiväsakkoja ja yhteisösakko
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi jätteen ja romun tukkukaupan alalla toimivan eteläpohjalaisen yrityksen työturvallisuusrikoksesta 850 euron yhteisösakkoon ja yrityksen toimitusjohtajan 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta tapahtumapaikkana olleesta tuotantotilasta sekä betonielementeistä vastuussa olleen saman toimialan yrityksen tuotantojohtajan 25 päiväsakon sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 4.6.2024.
Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa maaliskuussa 2022 Seinäjoella tapahtunutta työtapaturmaa. Tapaturma sattui, kun pyöräkuormaaja työnsi jäätynyttä pahvikasaa betonielementtiä vasten. Betonielementtiä ei ollut kiinnitetty, ja se kaatui ja töytäisi työntekijää. Tapaturman jälkeen betonielementit kiinnitettiin.
Vastaajat kiistivät oikeudessa syyllisyytensä ja vaativat syytteiden hylkäämistä.
Käräjäoikeus totesi, että vastaajat eivät olleet riittävällä tavalla arvioineet ja tunnistaneet tehtävään työhön liittyviä vaaratekijöitä. Käräjäoikeus totesi myös, että elementin kaatuminen olisi estetty, mikäli se olisi ollut kiinnitetty. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan sattunut tapaturma ei ollut johtunut vahingoittuneen työntekijän omasta toiminnasta, taikka myöskään ennalta arvaamattomasta ja poikkeuksellisesta tapahtumasta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevää työnantajan velvollisuutta huolellisesti selvittää ja arvioida työssä esiintyviä riskitekijöitä sekä puuttua havaittuihin riskitekijöihin ennakolta teknisin järjestelyin.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 4.6.2024, asianumero R 24/141. Tuomio on lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juristi Lassi Anttila, 0295 018 189, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Pohjois-Savon hyvinvointialueelle uhkasakolla tehostettu määräys korjata pelastustoimen palvelujen taso6.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto määrää 350 000 euron uhkasakon uhalla Pohjois-Savon hyvinvointialuetta korjaamaan pelastustoimen palvelujen tasossa havaitut huomattavat puutteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme