Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennejärjestelyjä valtatien 1 Isokylän tunnelissa Salossa syyskuun ajan

Jaa

Salossa uusitaan valtatien 1 Isokylän tunnelin tievalaistus syyskuun 2024 aikana. Tievalaistuksen uusimisen yhteydessä tehdään myös tunneleiden kausihuoltotyöt sekä tunnelin rakenteiden kuuden vuoden välein tehtävä määräaikaistarkastus. Työn kesto on noin kaksi viikkoa tunneliputkea kohden ja työt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Töiden aikana liikenne on ohjattu kulkemaan kaksisuuntaisesti yhteen tunneliputkeen.

Tunneli, jonka yläpuolella kyltissä lukee tunneli suljettu.

Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi kulloinkin työn kohteena oleva tunneliputki suljetaan kokonaan valtatien liikenteeltä. Valtatien liikenne ohjataan työn keston johdosta Isokylässä kaksisuuntaisena yhteen tunneliputkeen, eikä lyhytkestoisten huoltotöiden tapaan pidemmälle kiertoreitille Salon keskustan kautta. Työt aloitetaan länteen suuntautuvasta T-tunnelista, minkä valmistumisen jälkeen siirrytään työskentelemään itään suuntautuvaan H-tunneliin.

Liikenteen järjestelyistä voi vilkkaimpina aikoina aiheutua jonoutumista ja kaikkina vuorokauden aikoina lisäys matka-aikoihin. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tienkäyttäjille.

Tievalaistuksen saneerauksen toteuttaa liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Tie Oy:n tilauksesta US-Asennus Oy. Tunnelin kausihuoltotöitä toteuttaa Varsinais-Suomen ELY-keskukselle maanteiden hoidon urakoitsijana YIT Road Oy ja rakenteiden määräaikaistarkastuksen Väyläviraston palveluntuottajana Sweco Finland Oy.

Yhteyshenkilö:

Varsinais-Suomen ELY-keskus, projektipäällikkö Veli-Pekka Pelttari, p. 0295 022 821

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Ilmastonmuutos haastaa teiden talvihoitoa – miten vastaamme haasteisiin?4.12.2025 11:00:00 EET | Tiedote

Ilmastonmuutoksen myötä talviset kelit alkavat myöhemmin, kestävät lyhyemmän aikaa ja leudot talvet voivat olla pääosin lumettomia. Talvisin kelit muuttuvat nopeasti ja rannikkoalueilla säävaihtelut ovat sisämaata suurempia. Leutoina talvina ongelmat siirtyvät päällysteisiin. Ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita ei taklatakaan yksistään talvihoidon toimenpiteillä, vaan myös panostamalla esimerkiksi päällystevaurioiden ennakoivaan ja kestävään paikkaamiseen. Talviajan tulvat ovat yleistyneet ja niitä ehkäistään tulvaherkillä teillä tien parannustoimilla.

Liikennekuolemien taustalla on usein valintoja, ei sattumaa1.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Liikennekuolemien määrä Varsinais-Suomessa on viime vuosina kääntynyt kasvuun, mutta pitkän aikavälin trendi on laskeva. Satakunnassa liikennekuolemien määrä on laskussa, kuitenkin asukaslukuun suhteutettuna liikennekuolemien määrä on tällä hetkellä lähes samalla tasolla Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Liikennekuolemien taustalla on harvoin pelkkä sattuma – useimmiten kyse on riskialttiista valinnoista, kuten ylinopeudesta, päihteistä tai turvavälineiden laiminlyönnistä. Erityisesti Satakunnassa korostuu piittaamaton liikennekäyttäytyminen liikenneonnettomuuksien taustatekijöinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye