Lidl aloittaa kaikkien aikojen herkkutarjoilut: ilmainen paistopistetuote joka päivä
30.8.2024 15:43:27 EEST | Lidl Suomi | Tiedote
Lidl alkaa tarjota asiakkailleen ilmaista ja herkullista etua: syyskuun ajan asiakas ansaitsee ostoksistaan Lidl Plus -etusovellukseen rulettikupongin, josta paljastuu ilmainen paistopistetuote. Parhaimmillaan edun voi siis hyödyntää kuun jokaisena päivänä.

Lidl aloittaa täysin uudenlaisen paistopistekampanjan, jossa asiakkaille tarjoillaan ilmaisia tuotteita. Syyskuussa asiakas ansaitsee tehdyistä ostoksistaan Lidl Plus -sovellukseen paistopisteruletin, jota pyöräyttämällä saa kupongin ilmaiseen paistopistetuotteeseen. Aktiivinen asiakas voi siis kuukauden aikana saada jopa 30 ilmaista tuotetta.
– Monet asiakkaistamme tulevat Lidliin ostoksille nimenomaan paistopisteen takia. Tahdommekin kannustaa asiakkaita kokeilemaan tuttujen suosikkiensa rinnalla rohkeasti uutuustuotteita. Samalla haluamme muistuttaa heitä skannaamaan Lidl Plus -sovelluksensa kassalla. Jokainen skannaus kannattaa: tehdyistä ostoksista saa edun, ja lisäksi ne kasvattavat bonusta. Emme ole ennen kokeilleet tällaista kampanjaa, joten on mielenkiintoista nähdä, minkälainen ryntäys paistopisteellemme tulee, sanoo markkinoinnin ja kampanjoinnin johtaja Meri Aalto.
Ruletti on voimassa Lidl Plus -etuohjelmassa koko syyskuun ajan. Asiakas voi saada yhden paistopisteruletin päivässä. Ilmainen tuotekuponki on voimassa neljä päivää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Kysely paljasti: Lidlin liiketoimintamalli ei ole tuttu suomalaisille28.4.2026 07:49:57 EEST | Tiedote
Lidl on toiminut Suomessa yli 20 vuotta ja tuonut kilpailua ruokakauppaan. Lidlin liiketoimintamalli on kuitenkin jäänyt suomalaisille mysteeriksi: kyselyn mukaan 90 prosenttia suomalaisista ei tunne discounter-mallia. Lidlin toimitusjohtaja Conor Boylen tavoitteena on tehdä discounterista suomalaisille tuttu toimintamalli.
Lidlin ja Henri Alénin uusin tempaus: 20 tuotteen valikoima grillattavaa24.4.2026 07:55:30 EEST | Tiedote
Legendaarinen Grillimaisteri ja Henri Alén yhdistyvät tänä kesänä, kun Lidl tuo myyntiin 20 grillituotetta Henri Alénin reseptillä. Valikoimassa on erilaisia makkaroita, lihoja, kastikkeita sekä ruokaisia salaatteja ja muita lisukkeita. Valikoiman ehkä hauskin maku on olutmakkara, jota tuodaan erinä myyntiin pitkin kesää. Kaikki tuotteet on valmistettu Suomessa.
Lidl laskee suosituimpien paistopistetuotteiden hintoja20.4.2026 10:52:41 EEST | Tiedote
Lidl laskee suosituimpien paistopistetuotteiden hintoja 20.4. alkaen. Hintojen alennukset koskevat suomalaisten suosikkeja riisipiirakoista croissantteihin ja korvapuusteihin. Seitsemän tuotteen hintaa lasketaan keskimäärin 13 prosenttia ja voicroissantin hinta laskee peräti 24 prosenttia.
Uutta Lidlissä: pullonpalautuskuitit nyt digitaalisena20.4.2026 09:12:03 EEST | Tiedote
Lidl tuo ensimmäisenä kauppaketjuna Suomessa digitaalisen pullokuitin kaikkiin myymälöihinsä. Asiakkaat voivat siis valita pullonpalautusautomaatilla paperittoman kuittivaihtoehdon. Uusi ominaisuus on käytössä Lidl Plus -sovelluksessa: kuitti skannautuu sovellukseen, ja se toimii kassalla maksuvälineenä samaan tapaan kuin paperinen kuitti.
Lidl laajentaa Espoossa – avaa uudet myymälät Kiviruukissa ja Tapiolassa16.4.2026 08:12:00 EEST | Tiedote
Lidlin myymälämäärä Espoossa kasvaa 15:een, kun ketju avaa myymälät Kiviruukkiin loppuvuonna 2026 ja Tapiolassa sijaitsevaan kauppakeskus Ainoaan vuonna 2027. Myymälät edustavat uusinta myymäläkonseptia, jossa asiointi on tehty helpoksi ja sujuvaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme