Väitös: Itsemurhaa yrittäneet etsivät palveluista apua jatkaakseen elämää (Gaily-Luoma)
2.9.2024 09:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
PsM Selma Gaily-Luoman väitöskirja tarkastelee itsemurhaa yrittäneiden aikuisten kokemuksia terveys- ja kriisipalveluista. Tulokset haastavat palvelujärjestelmää huomioimaan paremmin palvelunkäyttäjien omat tavoitteet, suhteisiin kohdennetun tuen saatavuuden ja palvelupolun jatkuvuuden.

Itsemurhaa yrittäneille suunnatuilla terveys- ja kriisipalveluilla on tärkeä rooli itsetuhoisten tekojen ehkäisyssä. Haastattelututkimus selvitti palvelunkäyttäjien kokemuksia itsemurhayrityksen yhteydessä tarjotusta avusta.
”Kohtaamiset ammattilaisten kanssa koettiin merkityksellisiksi, kun ammattilaiset ilmaisivat halunsa auttaa ja asettuivat tukemaan osallistujien omia toipumiseen liittyviä ponnisteluja. Silloin syntyi toivoa ja toimintamahdollisuuksia”, väitöstutkija Selma Gaily-Luoma kuvaa.
Tutkimus teki näkyväksi, miten monenlaisin tavoin itsemurhaa yrittäneet pyrkivät turvaamaan itselleen toipumisen edellytykset palvelujärjestelmässä suunnistaessaan.
”Apua etsiessään he havainnoivat valppaasti sitä, miten tulivat omassa asiassaan kuulluiksi. Jos osallistujat kokivat ammattilaisten interventioiden olevan ristiriidassa omien toipumista koskevien tarpeidensa kanssa, he vastasivat haastamalla tai vetäytymällä vuorovaikutuksesta”, Gaily-Luoma kertoo.
Palveluihin tarvitaan lisää jatkuvuutta ja vähemmän yksilökeskeisyyttä
Kaikki osallistujat kokivat saaneensa palveluista ainakin jonkin verran apua. Moni heille keskeinen tavoite oli kuitenkin jäänyt myös ilman tukea.
Heikoimmin palveluiden koettiin vastanneen toipumisen sosiaalisia ulottuvuuksia koskeviin tarpeisiin. Tutkimuksessa kuvautui ristiriita osallistujien ihmissuhteilleen antaman painoarvon ja palvelujärjestelmän yksilökeskeisyyden välillä.
”Osallistujat näkivät kriisin sekä liittyvän ihmissuhteisiinsa että vaikuttavan niihin. Palveluissa he kokivat kuitenkin jääneensä suhteiden vahvistamiseen liittyvien tavoitteiden kanssa yksin”, Gaily-Luoma kertoo.
Hoidon koettua vaikuttavuutta heikensi myös palveluiden ennakoitavuuden ja jatkuvuuden puute. Kriisipalveluiden tarjoaman lyhytintervention koettiin tuoneen paljon hyötyjä, mutta tuen tarve ei päättynyt siihen.
”Osalle palvelupolku jatkui riittävän ennakoitavana, jotta syntynyt muutos ja toivo pääsivät vahvistumaan. Liian moni koki kuitenkin putoavansa ainakin hetkellisesti tyhjän päälle”, Gaily-Luoma toteaa.
Jokainen palvelukohtaaminen on mahdollisuus
Palveluista saadulla avulla oli monen osallistujan kokemuksen mukaan ollut ratkaiseva merkitys sille, että elämä alkoi tuntua uudelleen elämisen arvoiselta. Pienetkin hyvät kohtaamiset olivat voineet pysäyttää itsetuhoiset aikeet ja mahdollistaa askeleita toipumista kohti. Jopa aulahenkilökunnan ystävällinen tervehdys saattoi olla rakentamassa itsemurhaa yrittäneen kokemusta itsestään avun arvoisena.
”Itsemurhayrityksen jälkeinen aika on haurasta ja epävarmaa, mutta myös täynnä toivoa. Osallistujien tarinoissa tuli näkyväksi, miten jokainen kohtaaminen voi olla toipumiselle merkityksellinen”, Gaily-Luoma toteaa.
PsM Selma Gaily-Luoman psykologian väitöskirja "Co-constructing recovery in suicidal crises: Service users’ perspectives on healthcare and crisis services after a suicide attempt" tarkastetaan 14.9.2024 klo 12 alkaen Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa (S212). Vastaväittäjänä toimii professori Eugenie Georgaca (Aristotle University of Thessaloniki) ja kustoksena professori Juha Holma (Jyväskylän yliopisto).
Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Selma Gaily-Luoma, selma.gaily@gmail.com
Tupu RiikonenViestinnän asiantuntija
Puh:+358504766736tuulia.a.riikonen@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme