Arja Paananen on valittu Jyväskylän yliopiston vuoden alumniksi 2024
3.9.2024 18:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Julkaisuvapaa 3.9.2024 klo 18.
Jyväskylän yliopiston vuoden alumniksi on valittu useasti palkittu Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen. Hän on välittänyt tietoa Venäjän tapahtumista jo yli 30 vuoden ajan.

Paananen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta venäjän kielen oppiaineesta. Hän on asunut Venäjällä yli kymmenen vuotta ja työskentelee suomeksi ja venäjäksi. Hänet on valittu 2024 vuoden journalistiksi ja palkittu vuonna 2018 Suomen kuvalehden journalistipalkinnolla pitkäjänteisestä ja asiantuntevasta Venäjä-raportoinnista.
Vuonna 2012 Arja Paanasen valelääkäripaljastukset valittiin Bonnierin Suuri Journalistipalkinto –kilpailussa vuoden jutuksi. Hän paljasti vuonna 2011 kaksi valelääkäriä, jotka olivat harjoittaneet ammattia väärennetyillä papereilla.
Paananen on jakanut vuosien ajan asiantuntemustaan Jyväskylän yliopiston opiskelijoille ja koko yliopistoyhteisölle. Hänen tutkivan journalistin työssään näkyvät vahvasti akateemiset arvot: lukijan pitää saada tietää kuinka asiat ovat.
Lisätietoja:
Alumnikoordinaattori Heli Mäki, 050 361 0979, heli.m.maki@jyu.fi
Kanslianeuvos Juhani Lillberg, JYKYS ry:n puheenjohtaja, puh. 0400 690 709, juhani@lillberg.com
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Monialainen kestävyystieteenkonferenssi tuo alan huippuasiantuntijat Jyväskylään 6.–8.5.202628.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäinen Wisdom Days: Science for Sustainability Transformations -konferenssi järjestetään 6.–8.5.2026 Jyväskylän yliopistossa. Konferenssi tuo yhteen yli 300 tutkijaa ja asiantuntijaa rakentaen tieteidenvälistä kansainvälistä yhteistyötä ilmastokriisin, luontokadon ja sosiaalisen eriarvoisuuden ratkaisemiseksi. Tapahtuma on avoin median edustajille.
Tutkimus: Lempimusiikki auttaa jaksamaan kovatehoista harjoittelua pidempään28.4.2026 07:44:38 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan itse valittu musiikki voi pidentää kovatehoista kestävyysharjoittelua ilman, että suoritus tuntuu raskaammalta. Kuntoilijoilla teetetyssä tutkimuksessa osallistujat jaksoivat polkea musiikin tahdissa lähes 20 prosenttia pidempään. Tuloksilla on käytännön hyötyä niin urheilijoille kuin jokapäiväisille kuntoilijoille.
Uusi korkeakoulupedagogiikan tutkimusprofessori nostaa tiedon merkityksen osaamisen rinnalle27.4.2026 16:56:02 EEST | Tiedote
Koulutuksen tutkimuslaitoksen uusi tutkimusprofessori Johanna Annala tutkii korkeakoulujen opetussuunnitelmien merkitystä opiskelijan, opettajien, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista.
Tutkimus: Uhrius ei ole neutraalia, vaan vallankäytön väline terrorismikeskusteluissa27.4.2026 14:51:14 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että uhriutta rakennetaan julkisessa terrorismikeskustelussa strategisesti ja myös poliittisiin tarkoituksiin. FM Anna‑Maija Ylä‑Mattila analysoi Saksassa käytyä yhteiskunnallista keskustelua äärioikeisto‑ ja ääri‑islamistisesta terrorismista ja paljastaa eroja siinä, keitä pidetään suremisen arvoisina uhreina, ja ketkä jäävät keskustelussa varjoon. Tutkimus tarkastelee ensiauttajia osana laajempaa kysymystä siitä, kenet ylipäätään nähdään terrori-iskujen uhrina.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff tutkii johtamista ikääntymisen ja muuttuvan työelämän näkökulmista27.4.2026 09:02:51 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff keskittyy tutkimuksessaan johtamisen, organisaatiokäyttäytymisen ja terveyden kysymyksiin. Hän tarkastelee näitä tutkimusaiheita etenkin ihmisten käyttäytymisen ja vastuullisuuden näkökulmasta. Von Bonsdorff on aloittanut professorina 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme