Finanssiala ry

FA: Avoimuusrekisteri on parasta, mitä kotimaiselle lobbaukselle on tapahtunut vuosikymmeniin

3.9.2024 11:47:44 EEST | Finanssiala ry | Tiedote

Jaa

Kansankapitalismin edistäminen, vapaaehtoisen eläkesäästämisen merkitys lakisääteisen eläkejärjestelmän täydentäjänä ja sijoittamisen verokohtelun ennakoitavuus olivat Finanssiala ry:n (FA) lobbauksen tärkeimmät kotimaan aiheet avoimuusrekisterin ensimmäisessä toimintailmoituksessa. Päättäjätapaamisissa FA piti esillä parhaillaan valmistelussa olevan finanssialan kasvustrategian merkitystä rahoitus- ja vakuutusalan kasvun näkökulmasta.

Tulevan EU-komission painopisteet olivat myös FA:n vaikuttamisessa keskiössä. EU-aiheista kärjessä olivat EU:n pääomamarkkinoiden kehittäminen markkinaehtoisesti sekä EU:n yhteisen talletussuojan rajaaminen vastuullisesti. Kaikkiaan FA ilmoitti avoimuusrekisteriin 27 eri aihetta, joita se lobbasi 1.4.-30.6.2024 välisenä aikana. 

Suomeen perustetun avoimuusrekisterin ensimmäinen raportointikausi päättyi lauantaina 31.8.2024. Vuoden 2024 alussa voimaan tulleen avoimuusrekisterilain myötä kaikkien vaikuttamistyötä, eli lobbausta, tekevien organisaatioiden on pitänyt rekisteröityä uuteen kansalliseen rekisteriin.

Avoimuusrekisterin verkkopalvelusta kuka tahansa voi tarkistaa, keitä poliittisia päättäjiä, kuten kansanedustajia, ministereitä ja heidän valtiosihteereitään ja erityisavustajiaan sekä ministeriöiden virkamiehiä eri organisaatiot ovat lobanneet edunvalvontateemoistaan.

Avoin ja eettinen lobbaus edistää demokratiaa

FA on toiminut Suomessa avoimuuden suunnannäyttäjänä lobbauksen rintamalla. FA oli ensimmäinen organisaatio, joka ilmoittautui avoimuusrekisteriin vuodenvaihteessa, ja se on jo vuodesta 2020 alkaen raportoinut vapaaehtoisesti tapaamistaan vaikuttajista sekä tapaamisissa käsitellyistä aiheista. Kotimaan tapaamisten lisäksi FA on raportoinut Brysselissä tehdystä lobbaustyöstä.

FA:n vaikuttamisesta vastaava johtaja Tuomo Yli-Huttula on toiminut liikkeellepanevana voimana sekä FA:n avoimuustilinpäätöksessä että valtakunnallisessa lobbauksen avoimuusrekisterissä, jonka neuvottelukunnan puheenjohtajana hän toimii. ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on myöntänyt Yli-Huttulalle elämäntyöpalkinnon merkittävästä työstä lobbauksen avoimuuden lisäämiseksi.

”Lobbauksen avoimuus edistää demokratiaa ja luottamusta päätöksentekoon. Kun lobbaus on avointa, kansalaiset ja muut sidosryhmät voivat nähdä, ketkä vaikuttavat päätöksentekoon ja millä perusteilla. Tämä lisää päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja vähentää korruption riskiä”, Yli-Huttula perustelee.

”Avoimuus parantaa lobbauksen hyväksyttävyyttä osana demokraattista prosessia. Kun lobbarit tuovat selkeästi esille, kenen etuja he ajavat ja mitä tavoitteita heillä on, se palvelee sekä avointa yhteiskuntaa että lobbareita itseään”, Yli-Huttula jatkaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Huijausrikollisuuden järjestelmällisyys ja ammattimaisuus yllätti kokeneen dokumentaristin – Sami Kieksi: Digihuijaukset alkaa 10. marraskuuta29.10.2026 10:26:39 EET | Tiedote

Sami Kieksi: Digihuijaukset -dokumenttisarjan ensimmäinen jakso esitetään Nelosella ja Ruutu-palvelussa 10.11.2026. Sarjaa tehdessä dokumentaristi Sami Kieksi ymmärsi entistä paremmin, että huijauksen onnistuminen kertoo erityisesti rikollisten kyvystä manipuloida ihmisiä. Uhriksi joutuminen ei kerro ihmisen tyhmyydestä: uhrin tuomitseminen tai syyllistäminen on turhaa ja haitallista. Sarjassa palkittu dokumentaristi kohtaa muun muassa huijausten uhreja, rikollisia, viranomaisia ja asiantuntijoita. Finanssiala ry on rahoittanut sarjan tekoa, ja sen tuottaa Aller Studios.

YK-johtajat puivat luontotavoitteita Armeniassa – Luonnon monimuotoisuus näkyy yhä laajemmin finanssiyhtiöiden strategioissa ja toiminnassa28.10.2026 11:13:29 EET | Tiedote

Finanssiala ry (FA) seuraa vuosittain toteutettavalla kyselyllä jäsentensä työtä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi. Peräti 94 prosenttia kyselyyn vastanneista finanssialan yhtiöistä pyrkii vaikuttamaan sidosryhmiensä luontoon liittyvään toimintaan sijoitus-, rahoitus- tai vakuutustoiminnalla. Strategiassaan luonnon monimuotoisuuden huomioi 50 prosenttia vastaajista. Kyselyn vastaukset koskevat vuotta 2025. Finanssialan yhtiöillä on merkittävä rooli luontokadon torjunnassa sijoittajina, rahoittajina ja vakuuttajina. YK:n luontokokous pidetään Armenian Jerevanissa 19.–30. lokakuuta 2026. Finanssiala ry (FA) jäsenineen sitoutuu toiminnassaan tukemaan toimenpiteitä, joilla edistetään Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen (Kunming-Montreal Global Biodiversity Framework) tavoitteiden toteutumista. FA seuraa jäsentensä luonnon monimuotoisuutta edistävää työtä vuosittain toteutettavalla kyselyllä, jolla tehdään näkyväksi alan luonnon monimuotoisuutta edistä

”Ei kukaan säilytä kultakorujakaan eteismaton alla” – avainta on kohdeltava arvoesineenä, vaikkei olisikaan kansanedustaja24.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Rikolliset tai muuten epärehelliset ihmiset ovat kiinnostuneita avaimista, koska avaimilla pääsee kulkemaan ovista äänettä ja jälkiä jättämättä. Taloyhtiöissä on syytä säännöllisesti tarkistaa, että kaikki avaimet ovat tallessa. Kadonneesta avaimesta tulee ilmoittaa välittömästi. Lukituksen vaihtamista kannattaa harkita malleihin, joiden aukaisuun tarvitaan sähköinen tunniste mahdollisen mekaanisen avaimen lisäksi.

Pankkitilien avauspakko: Hallitus pelaa rikollisille syötön lapaan – uudistuksessa myös perustuslaillisia ongelmia22.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Hallitus esittää, että oikeus peruspankkipalveluihin laajenisi koskemaan yrityksiä ja yhteisöjä. Esityksessä yrityksen on saatava avattua perusmaksutili kuhunkin pankkiin tai pankkikonserniin. Finanssiala ry:n (FA) mielestä lakisääteinen oikeus on rajattava yhteen tiliin kerrallaan. Mahdollisuus useampaan tiliin edesauttaa pankkijärjestelmän käyttöä rikollisiin tarkoituksiin. Esitys on monessa suhteessa tarpeettoman laaja ja sellaisena rajoittaa merkittävästi pankkien elinkeinovapautta FA:n mukaan esityksestä tulee pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto.

Yrittäjien eläkejärjestelmän rahastoinnin selvittäminen on oikea ratkaisu13.10.2026 10:23:39 EEST | Tiedote

Finanssiala ry kehuu selvityshenkilön asettamista yrittäjien eläkkeiden rahastointiin. Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen nimitti selvityshenkilöksi filosofian tohtori Barbara D’Ambrogi-Olan, jolla on vankka kokemus eläkejärjestelmästä. Yrittäjien eläkejärjestelmässä on syytä aloittaa rahastointi samaan tapaan kuin on alusta saakka tehty työntekijöiden eläkejärjestelmässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye