SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Purran puuttuminen opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteluihin huolestuttavaa
3.9.2024 13:16:49 EEST | SDP | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar pitää huolestuttavina hallituslähteistä ilmitulleita uutisia, joiden mukaan valtiovarainministeri Purra on puuttunut opetus- ja kulttuuriministeriön sisäisiin budjettineuvotteluihin ja kolmen ministerin jo kertaalleen saavuttamaan sopuun.

-Aamuinen tiedotustilaisuus, jossa valtiovarainministerin puuttuminen ministeriön sisäisiin neuvotteluihin yritettiin saada kuulostamaan normaalilta toimintatavalta, oli varsin kiusallista katsottavaa. On selvää, että kolmen ministerin jo kertaalleen saavuttamaan sopuun puuttuminen ja vaatimukset leikkausten uudelleenkohdistamisesta perussuomalaisilla mieluisammalla tavalla on kaukana normaalista.
-On syytä kysyä, onko puolueensa kannatuksen laskusta huolestunut Purra unohtanut asemansa valtiovarainministerinä, Razmyar jatkaa.
Razmyarin mukaan on huolestuttavaa, että valtiovarainministeri vaikuttaa puuttuneen opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteluihin varmistaakseen, että ministeriön säästötoimet kohdistuvat erityisesti kulttuuriin.
-Ministeri Purran suhtautuminen suomalaista kulttuuria kohtaan on jo käynyt täysin selväksi kulttuurin merkitystä vähättelevien lausuntojen myötä. On surullista, että tuhansille suomalaisille elannon ja henkistä hyvinvointia tuovan elinkeinon alasajo on ministerille ideologisista syistä niin tärkeää, että hän on valmis venyttämään oman toimivaltansa rajoja. Tämän kaltainen toiminta vahvistaa valtionvarainministerin jo aiemmin kuullut kulttuurikenttää vähättelevät kommentit todella hänen ajatusmalliaan vastaavaksi, Razmyar harmittelee
-Myös vaatimukset liikuntaan, urheiluun ja nuorisotoimintaa kohdistuvien leikkausten kaksinkertaistamisesta ovat huolestuttavia ja herättävät kysymyksen perussuomalaisten kiinnostuksesta suomalaisten nuorten hyvinvointia kohtaan. Toivoa sopii, että kokoomuksen ja RKP:n ministereillä riittää neuvotteluissa tahtoa puolustaa suomalaista kulttuuria ja nuorisotoimintaa.
Razmyar arvelee, että riihen päätyttyä hallituspuolueet pyrkivät esiintymään koulutuksen puolustajina.
-Tämäkään ei voisi olla kauempana totuudesta. Hallitus on jo leikannut suomalaisesta koulutuksesta, vaikka ennen vaaleja luvattiin muuta. Nyt omia poliittisia päätöksiä yritetään puhua kauniimmaksi, päättää Razmyar.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Ilona Sorri p. +358 504 794 301
Kuvat
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
KORJATTU TIEDOTE: SDP:n Näkkäläjärvi: Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea17.10.2026 15:35:10 EEST | Tiedote
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kehottaa vasemmistoliittoa haastamaan Orpon–Purran hallituksen politiikkaa SDP:n linjasta murehtimisen sijaan: – Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea. Moni tavallinen pieni- ja keskituloinen ihminen venyttää senttiä, eikä Orpon–Purran hallitus pysty muuhun kuin keskinäiseen riitelyyn ja näpertelyyn.
KORJATTU TIEDOTE: SDP:n Näkkäläjärvi: Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea17.10.2026 15:18:01 EEST | Tiedote
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kehottaa vasemmistoliittoa haastamaan Orpon–Purran hallituksen politiikkaa SDP:n linjasta murehtimisen sijaan: – Nyt on helpotettava tavallisten ihmisten arkea. Moni tavallinen pieni- ja keskituloinen ihminen venyttää senttiä, eikä Orpon–Purran hallitus pysty muuhun kuin keskinäiseen riitelyyn ja näpertelyyn.
SDP:n Perholehto vasemmistoliiton Koskelalle: Hallituksen politiikan vastavoimia ei kannata ryhtyä heikentämään17.10.2026 14:06:36 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto kummastelee vasemmistoliiton SDP:hen kohdistamaa arvostelua. Perholehdon mukaan opposition keskinäisen nokittelun sijaan huomio pitäisi suunnata siihen, miten Suomen nykyinen suunta saadaan muutettua. – Täytyy sanoa, että vasemmistoliiton puheet kuulostavat nyt hieman keulivan. Jos hoitoon pääsyn puolustaminen, reilu veropolitiikka, työttömyyskriisin torjuminen, sote-järjestöjen pelastaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen eivät ole vasemmistoliitonkin arvoihin sopivaa politiikkaa, niin mikä sitten on? Ei oikeudenmukaisuus ole yhden puolueen yksinoikeus, Perholehto toteaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Hallitus sivuuttaa asunnottomuuden juurisyyt17.10.2026 08:55:46 EEST | Tiedote
– Orpon hallituksen tavoite poistaa pitkäasunnottomuus ensi vuoden loppuun mennessä ei ole kehittynyt toivottuun suuntaan, vaan tällä hallituskaudella asunnottomiksi on jäänyt jopa pienituloisia työssäkäyviä. Mikä surullista, samaan aikaan hallitus omilla toimillaan yhä vain pahentaa asunnottomuuden juurisyitä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Puolustusmiljardien hyödyt on saatava nykyistä laajemmin Suomeen11.10.2026 11:14:03 EEST | Tiedote
Suomi käyttää tulevina vuosina puolustukseen ennennäkemättömiä summia. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mukaan nyt on varmistettava, että investointien hyödyt näkyvät nykyistä laajemmin suomalaisina työpaikkoina, innovaatioina, teollisuutena ja vientinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

