Kokoomuksen Aalto-Setälä: ensi vuoden budjetissa on tärkeitä investointeja puhtaaseen tulevaisuuteen
4.9.2024 08:23:10 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
”Suomen talous on toipumassa. Kasvun virkoamisesta kertovat esimerkiksi palkkojen kohoaminen kuluttajahintoja nopeammin sekä korkotason lasku, joka lisää ostovoimaa. On tärkeää, että hallitus vauhdittaa nyt kasvua investointien verohyvityksellä sekä teknisten hiilinielujen tukemisella”, toteaa kokoomuksen kansanedustaja, ympäristövaliokunnan valiokuntavastaava Pauli Aalto-Setälä.

Eilisessä budjettiriihessä hallitus päätti aiemmin sovittujen yhdeksän miljardin euron sopeutusten toteutuksesta, joilla korjataan julkisen taloutemme rakenteellista alijäämää. Kasvua vauhdittavia toimia ovat verohyvitys suurille teollisille investoinneille, Teollisuussijoitus Oy:n pääomitus 100 miljoonalla eurolla sekä Fingridin ja Gasgridin pääomitus niin, että energiaverkot mahdollistavat isotkin investoinnit kaikkialla Suomessa. Uutena päätöksenä hallitus esittää myös peräti 140 miljoonan euron investointivaltuutta teknisten nielujen rahoitukseen.
”Päätöksestä näkee, että Orpon hallitus panostaa uskottaviin ja tulevaisuuteen katsoviin ilmastotoimiin. Teollisen mittaluokan hiilen talteenotossa on valtava potentiaali, jota lähdetään nyt kunnianhimoisesti edistämään”, Aalto-Setälä kertoo.
Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan tekniset hiilinielut ovat päästövähennysten ohella välttämättömiä, jotta ilmaston lämpenemisen rajaaminen 1,5–2 celsiusasteeseen on mahdollista. Suomen ilmastopaneelin viime joulukuisen raportin mukaan Suomessa on useita teollisuuslaitoksia, joissa teknologisen nielun toteuttamisen alustavat kustannusarviot ovat välillä 120–150 €/tCO2.
”Teknisiä nieluja on kritisoitu myös kalliiksi, mutta hiilitonniin kohdistuva kustannus näyttää alkuvaiheessakin olevan melko kohtuullinen, jos sitä verrataan moniin nykyisinkin käytössä oleviin ilmastotoimiin. Tässä on kyse tärkeästä välineestä sille, että päästöt käännettäisiin tulevaisuudessa negatiivisiksi”, Aalto-Setälä sanoo.
Tehtaiden piipuista talteen otettava biogeeninen hiili käy raaka-aineeksi myös kestävästi valmistetulle (RFNBO) sähköpolttoaineelle. Tulevaisuudessa jakeluvelvoitteen kiristyminen lisää uusien ratkaisujen tarvetta entisestään.
”Liikenteen päästöjen vähentäminen on vaikeaa Suomessa, mutta myös muualla. Bioperäisen hiilen talteenottoon liittyy merkittäviä mahdollisuuksia, sillä erityisesti Suomessa on runsaasti arvokasta raaka-ainetta markkinan hyödyntämiseksi. Näihin mahdollisuuksiin on tärkeää tarttua”, Aalto-Setälä sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Miten oppositio edistäisi areenan saamista yhteistyöllä Helsinkiin?21.7.2026 16:25:27 EEST | Tiedote
Kokoomuksen helsinkiläiskansanedustaja Sari Sarkomaa muistuttaa, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tuesta ole maksettu euroakaan ja että hanke olisi arvioitu uudelleen joka tapauksessa. Valtion rahoituksen kariutuminen johtui hankeen viivästymisestä ja epäselvästä rahoituksesta. Sarkomaa haastaa oppositiota kertomaan, miten se edistäisi kansainvälisen tason tapahtuma-areenan saamista Helsinkiin.
Kokoomuksen Limnell: Politiikan tehtävä ei ole repiä jokaista erimielisyyttä railoksi – vaalit näkyvät jo läpi monesta Garden-puheenvuorosta21.7.2026 15:02:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell peräänkuuluttaa malttia Garden Helsinki -keskusteluun. Limnellin mukaan valtion rahaa ei ole hankkeeseen maksettu euroakaan, ja avoin kritiikki on eri asia kuin vihjailu ja ajojahti. Yksittäistä hanketta tärkeämpänä hän pitää sitä, että Suomeen valmistellaan yhtenäinen ja läpinäkyvä malli suurten tapahtuma-areenoiden arviointiin.
Kokoomuksen Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan21.7.2026 12:19:24 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ehdollisesta tuesta Garden Helsingille oli kyse oli valinnasta Suomen kasvun, työpaikkojen ja pysyvän vetovoiman puolesta. Yhtään euroa ei ole liikkunut, sillä valtio ei ole maksanut hankkeeseen senttiäkään. Kopra muistutti, että kun muut Pohjoismaat porskuttavat edellä, Suomen on uskallettava rakentaa ja houkutella suuria tapahtumia rajojensa sisälle.
Kokoomuksen Laiho: Äitiysavustus on aika uudistaa vanhempainavustukseksi17.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomus esittää, että nykyinen äitiysavustus uudistetaan vanhempainavustukseksi ja äitiyspakkaus vanhempainpakkaukseksi. Uudistus huomioisi nykyistä paremmin vauvaperheiden muuttuneet tarpeet ja erilaiset perheet. Kuten nykyisin, uudistus sisältäisi vauvapakkauksen tai rahallisen avustuksen, mutta korotetulla arvolla. Sen lisäksi lapsi saisi säästötiliin alkupääoman.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kokoomus haluaa puhtaat uimavedet koko maahan15.7.2026 08:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä pitää kokoomuksen tavoiteohjelmaan kirjattuja vesiensuojelua vahvistavia toimia merkittävänä edistysaskeleena Suomen järvien, jokien ja merialueiden tilan parantamiseksi. Aalto-Setälän mukaan tavoitteena pitää olla puhtaat uimavedet kaikkialla maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme