Kokoomuksen Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan
21.7.2026 12:19:24 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ehdollisesta tuesta Garden Helsingille oli kyse oli valinnasta Suomen kasvun, työpaikkojen ja pysyvän vetovoiman puolesta. Yhtään euroa ei ole liikkunut, sillä valtio ei ole maksanut hankkeeseen senttiäkään. Kopra muistutti, että kun muut Pohjoismaat porskuttavat edellä, Suomen on uskallettava rakentaa ja houkutella suuria tapahtumia rajojensa sisälle.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra korosti, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tukipäätöksestä ole liikkunut euroakaan valtion varoja.
– Eduskunta ei ole tänään kokoontunut siksi, että 35 miljoonaa euroa olisi kadonnut. Yhtään euroa ei ole liikkunut. Valtio ei ole maksanut Garden-hankkeelle euroakaan, koska päätös tuesta oli ehdollinen, Kopra alleviivasi.
Kopra muistutti, että 35 miljoonan euron ehdollinen tuki oli pieni osa hallituksen noin 4,7 miljardin euron investointiohjelmaa, jolla muun muassa korjataan teitä, ratoja ja siltoja sekä nostetaan rakennusalaa ylös vuosikymmenten pohjalukemista.
– Kasvu syntyy työmailla, tehtaissa ja yrityksissä. Siinä, että joku uskaltaa sijoittaa Suomeen. Päätöksen ydin oli työtä rakennusalalle juuri silloin, kun ala sitä kipeimmin tarvitsee, ja pysyvää vetovoimaa Suomelle vuosikymmeniksi eteenpäin. Sitä varten ei päätetty uudesta velasta eikä uusista leikkauksista. Oppositio ei tuolloin vastustanut hanketta sanallakaan, Kopra sanoi.
Kopra peräänkuulutti avoimuutta myös oppositiolta ja kysyi, miksi samaa areenahanketta on tuettu Helsingin päätöksenteossa.
– Kansa ihmettelee, miksi areena muuttui valtakunnan vaarallisimmaksi hankkeeksi vasta silloin, kun kokoomusjohtoinen hallitus päätti edistää sitä. Siinä, että hallitus yhdessä tekee poliittisen valinnan investoinnista koko Suomen eduksi, ei ole mitään hämärää. Se on demokratiaa, Kopra sanoi.
"Suomi tarvitsee tapahtumia, kulttuuria, rakentamista ja vetovoimaa myös tulevaisuudessa"
Hän vaati oppositiota lopettamaan epämääräisten syytösten viljelyn ja puhumaan suoraan.
– Jos jollakulla tässä salissa on näyttöä muusta, esittäköön se nyt. Ja jos ei, on aika lopettaa vihjailut ja kertoa ääneen, mistä syytätte ja mihin syytöksenne perustuu. Muuten kyse ei ole tosiasioista, vaan vaalipelistä suomalaisten luottamuksen kustannuksella", Kopra sanoi.
Kopra pitää hyvänä, että hallitus käynnistää pääministerin johdolla työn, jossa määritellään yhdenmukaiset ja selkeät kriteerit vastaavien hankkeiden valtiontuelle jatkossa.
Poliittista tukea Garden Helsingille ei enää ole. Kopran mukaan hankkeen viivästyminen, epäselvä rahoitus ja muut seikat olisivat nousseet pöydälle myös normaalissa käsittelyprosessissa jo syksyllä.
– Tavoite ei kuitenkaan ole muuttunut. Suomi tarvitsee tapahtumia, kulttuuria, rakentamista ja vetovoimaa myös tulevaisuudessa. Suomen ei tarvitse olla aina se perää pitävä Pohjoismaa, joka katsoo vierestä, kun muut porskuttavat edellä. Ei työelämässä, tapahtumissa tai taloudessa, Kopra sanoi.
___________________________________
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuhe kokonaisuudessaan. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Arvoisa puhemies
Eduskunta ei ole tänään kokoontunut siksi, että 35 miljoonaa euroa olisi kadonnut. Nimittäin yhtään euroa ei ole liikkunut. Totuus on paljon tylsempi ja rehellisempi.
Keskustelemme nyt heinäkuussa 2026 päätöksestä, joka on tehty keväällä 2025.
Olemme koolla siksi, että päätöksestä on herännyt kysymyksiä ja pääministeri Petteri Orpo on valinnut avoimuuden. Hän on halunnut tulla eduskunnan eteen ja avata päätöksen perusteet.
On hyvä, että asia käsitellään tänään perusteellisesti ja avoimesti. Julkisen rahan käyttöä saa ja pitää vahtia tarkasti. Me olemme valmiita vastaamaan ja perustelemaan.
Garden Helsingin ehdollista tukea koskeva poliittinen päätös tehtiin kasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Siinä ei ole mitään salattavaa.
Suomen pitää pystyä houkuttelemaan suuria urheilu- ja kulttuuritapahtumia sekä kilpailemaan niistä muiden maiden kanssa. Sen tavoitteen takana seisomme ylpeästi edelleen.
Arvoisa puhemies
Kasvu syntyy työmailla, tehtaissa, yrityksissä ja siinä, että joku uskaltaa sijoittaa Suomeen.
Siksi hallitus on päättänyt lähes viiden miljardin euron investointiohjelmasta. Sillä korjataan teitä, ratoja ja siltoja kaikkialla Suomessa. Sillä irrotetaan Suomi hiilestä ja nostetaan rakennusalaa siitä kuopasta, jossa se on syvimmillään ollut vuosikymmeniin.
Tätä myös oppositio on vaatinut. Se on vaatinut hallitukselta kasvutoimia, investointeja ja rakennusalan pelastamista. Mutta kun hallitus tekee päätöksiä näiden tavoitteiden eteen, oppositio löytääkin niistä pelkkää epäiltävää.
Ehdollinen tuki Garden Helsingille oli yksi pieni osa tätä valtavaa kokonaisuutta. Sitä varten ei päätetty uudesta velasta eikä uusista leikkauksista. Oppositio ei tuolloin vastustanut hanketta sanallakaan, mutta ei saivarrella siitä.
Miksi tämä päätös tehtiin?
Koska me haluamme, että kun maailman suurimmat artistit, arvokisat ja valtavat tapahtumat etsivät paikkaa Pohjolasta, vastaus voisi vihdoin olla Helsinki. Ei Tukholma. Ei Kööpenhamina. Ei Tallinna.
Sillä joka kerta, kun suuri tapahtuma päätetään järjestää Suomen sijaan rajojemme ulkopuolella, mukana valuvat myös matkailijat, työpaikat ja verotulot.
Se oli koko päätöksen ydin. Työtä rakennusalalle juuri silloin, kun ala sitä kipeimmin tarvitsee ja pysyvää vetovoimaa Suomelle vuosikymmeniksi eteenpäin.
Arvoisa puhemies.
Valtio ei ole maksanut Garden-hankkeelle euroakaan, koska päätös tuesta oli ehdollinen.
Hallitus valitsi avoimuuden, koska mitään salattavaa ei ole.
Pääministeri Orpo on vastannut kysymyksiin kirjallisesti ja suullisesti. Hän on pyytänyt puhemiestä kutsumaan koko eduskunnan koolle, jotta voi seistä tämän salin edessä vastaamassa avoimesti kysymyksiin.
Asiakirjat ovat kaikkien nähtävillä ja oikeuskansleri selvittää päätöksen lainopilliset kysymykset. Pääministeri on itse pyytänyt oikeuskansleria selvittämään asiaa mahdollisimman pian.
Hallitus, jolla olisi jotain peiteltävää, ei toivottaisi tällaista tarkastelua tervetulleeksi. Me toivotamme.
Näin oikeusvaltiossa kuuluukin toimia. Esimerkiksi pääministeri Marinin toimista kanneltiin oikeuskanslerille yli 200 kertaa.
Kokoomus toi hankkeen neuvotteluun sen sisällön vuoksi: vauhdittamaan rakennusalaa ja tuomaan Suomeen tapahtumia, jotka tekevät maasta elävämmän.
Arvoisa puhemies.
Jos jollakulla tässä salissa on näyttöä muusta, esittäköön se nyt. Ja jos ei, on aika lopettaa vihjailut ja kertoa ääneen, mistä syytätte ja mihin syytöksenne perustuu. Muuten kyse ei ole tosiasioista, vaan vaalipelistä suomalaisten luottamuksen kustannuksella.
Keskellä kauneinta kesää täällä levitetään silmänkääntötemppuna savuverhoa, jolla pyritään peittämään sitä tosiasiaa, ettei oppositiolla ole mitään uskottavia vaihtoehtoja Suomen kasvun, työllisyyden tai talouden vahvistamiseksi.
Arvoisa puhemies.
Avoimuutta on syytä vaatia myös oppositiolta.
Kansa nimittäin ihmettelee, miksi sosialidemokraatit ovat tukeneet areenahanketta Helsingin päätöksenteossa. Mutta sama areena muuttui valtakunnan vaarallisimmaksi hankkeeksi vasta silloin, kun kokoomusjohtoinen hallitus päätti edistää sitä.
Ja kaiken huippu on, että oppositio vaati eduskuntaa koolle hankkeesta, johon ei ole laitettu euroakaan suomalaisten rahaa.
Missä oli huoli silloin, kun Uniperissa katosi miljardeittain veronmaksajien rahaa? Silloinen pääministeri jatkoi lomaansa, ja keskustalainen puhemies arvioi, ettei koollekutsumisen kynnys täyttynyt. Kyseessä Suomen taloushistorian suurimmat tappiot.
Siinä, että hallitus yhdessä tekee poliittisen valinnan investoinnista koko Suomen eduksi avoimesti ja perustellusti, ei ole mitään hämärää. Se on demokratiaa.
Arvoisa puhemies.
Suomi tunnetaan maailmalla avoimesta päätöksenteosta ja hallinnosta. Se on asia, josta ei tule tinkiä piiruakaan. Hähmäisyydelle tai epämääräisyydelle ei tule jatkossakaan antaa jalansijaa.
Garden Helsingille ei ole enää poliittista tukea, koska hanke on viivästynyt, sen rahoitus on epäselvä ja hallihankkeiden tilanne on muuttunut. Tämä olisi tullut esiin myös normaalissa käsittelyprosessissa syksyllä.
Mutta tavoite ei ole muuttunut mihinkään. Suomi tarvitsee tapahtumia, kulttuuria, rakentamista ja vetovoimaa myös tulevaisuudessa.
Siksi on hyvä, että hallitus laittaa pääministerin johdolla käyntiin työn, jossa määritellään yhdenmukaiset ja selkeät säännöt ja kriteerit, jotta vastaavat hankkeet voivat hakea valtiolta tukea.
Kokoomus puolustaa sitä, että Suomeen kannattaa rakentaa ja investoida. Että Suomen ei tarvitse olla aina se perää pitävä Pohjoismaa, joka katsoo vierestä, kun muut porskuttavat edellä. Olipa kyse työelämästä, tapahtumista tai taloudesta.
Me seisomme pääministerin ja hänen hallituksensa takana, koska jonkun on uskallettava tehdä päätöksiä Suomen kasvun, työpaikkojen, turvallisuuden ja paremman huomisen puolesta. Ja nyt talous kasvaa ja Orpon hallituksen toimet tehoavat.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän kanta on selvä. Pääministeri Petteri Orpo ja hallitus nauttivat täyttä luottamustamme. Suomi ansaitsee hallituksen, joka uskaltaa tehdä.
Kiitos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Miten oppositio edistäisi areenan saamista yhteistyöllä Helsinkiin?21.7.2026 16:25:27 EEST | Tiedote
Kokoomuksen helsinkiläiskansanedustaja Sari Sarkomaa muistuttaa, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tuesta ole maksettu euroakaan ja että hanke olisi arvioitu uudelleen joka tapauksessa. Valtion rahoituksen kariutuminen johtui hankeen viivästymisestä ja epäselvästä rahoituksesta. Sarkomaa haastaa oppositiota kertomaan, miten se edistäisi kansainvälisen tason tapahtuma-areenan saamista Helsinkiin.
Kokoomuksen Limnell: Politiikan tehtävä ei ole repiä jokaista erimielisyyttä railoksi – vaalit näkyvät jo läpi monesta Garden-puheenvuorosta21.7.2026 15:02:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell peräänkuuluttaa malttia Garden Helsinki -keskusteluun. Limnellin mukaan valtion rahaa ei ole hankkeeseen maksettu euroakaan, ja avoin kritiikki on eri asia kuin vihjailu ja ajojahti. Yksittäistä hanketta tärkeämpänä hän pitää sitä, että Suomeen valmistellaan yhtenäinen ja läpinäkyvä malli suurten tapahtuma-areenoiden arviointiin.
Kokoomuksen Laiho: Äitiysavustus on aika uudistaa vanhempainavustukseksi17.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomus esittää, että nykyinen äitiysavustus uudistetaan vanhempainavustukseksi ja äitiyspakkaus vanhempainpakkaukseksi. Uudistus huomioisi nykyistä paremmin vauvaperheiden muuttuneet tarpeet ja erilaiset perheet. Kuten nykyisin, uudistus sisältäisi vauvapakkauksen tai rahallisen avustuksen, mutta korotetulla arvolla. Sen lisäksi lapsi saisi säästötiliin alkupääoman.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kokoomus haluaa puhtaat uimavedet koko maahan15.7.2026 08:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä pitää kokoomuksen tavoiteohjelmaan kirjattuja vesiensuojelua vahvistavia toimia merkittävänä edistysaskeleena Suomen järvien, jokien ja merialueiden tilan parantamiseksi. Aalto-Setälän mukaan tavoitteena pitää olla puhtaat uimavedet kaikkialla maassa.
Kokoomuksen Kaunisto: Alle 25-vuotiaat yrittäjät tulee vapauttaa sosiaalivakuutusmaksuista13.7.2026 07:06:00 EEST | Tiedote
Kokoomus haluaa helpottaa nuorten yrittäjyyttä vapauttamalla alle 25-vuotiaat yrittäjät sosiaalivakuutusmaksuista yritystoiminnan alkuvaiheessa. Tavoitteena on madaltaa kynnystä perustaa ensimmäinen yritys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme