Elintarviketeollisuusliitto ry

Ruokiin ja juomiin kohdistuvat haittaverot kumottava

Jaa

Hallituksen päätökset veronkorotuksista näivettävät ruoka-alan kasvua ja investointeja. Budjettiriihessä päätettiin viedä eteenpäin kehysriihessä linjattuja ruokiin ja juomiin kohdistuvia veronkorotuksia, vaikka Suomi on jo nyt ruuan ja juoman himoverottaja. 

Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on erittäin pettynyt siihen, että hallitus on nostamassa makeisten ja juomien verotusta ensi vuonna. Päätökset iskevät kotimaiseen teollisuuteen heikentäen sen kilpailukykyä ja alan työllistämismahdollisuuksia. Ne myös avaavat ovea edullisemmille tuontituotteille.   

– Ennakoitava toimintaympäristö ja tasapuolinen verotus ovat paras kannustin kasvuun ja investointeihin, joita maan hallitus peräänkuuluttaa yrityksiltä. Hallituksen suunnitelmat luovat vain investointien haittaveron eivätkä pelasta suomalaisten terveyttä tai valtiontaloutta, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä sanoo. 

Suunnitelmat makeisten ja suklaan arvonlisäveron korottamisesta ovat jo jäädyttäneet Fazerin ja Halvan makeistehdasinvestoinnit. ETL:n jäsenkyselystä kävi ilmi, että elintarvikeyritysten investoinnit Suomeen kärsivät hallituksen veropolitiikasta johtuvasta poliittisen riskin kasvusta. Yritykset pelkäävät suunnitelmien laajenevan muihinkin elintarvikeryhmiin.   

– Maan hallitus toimii omien tavoitteidensa vastaisesti, kun se vie jääräpäisesti eteenpäin ruoka-alan kasvua, investointeja ja vientiä haittaavia, valikoivia veroja. Viisautta olisi uskaltaa muuttaa päätöksiään, kun tulee uutta tietoa tai olosuhteet muuttuvat, Käkelä sanoo. 

Suomi on jo nyt ruuan ja juoman himoverottaja 

Hallitus yrittää antaa lusikalla ruoka-alalle kasvun eväitä samaan aikaan, kun se vie kauhalla pohjan pois ennakoitavalta toimintaympäristöltä. TKI-tuet tai vientihankkeet eivät auta, jos muut toimet heikentävät elintarvikeyritysten kykyä kasvaa.   

– Elintarviketeollisuuden keskeinen toive on saada vain tasapuoliset mahdollisuudet menestyä. Hallituksen kasvupolitiikka tuntuu sivuuttavan ruoka-alan. Ala ei halua olla pelkästään verottajan lypsylehmä, Käkelä sanoo. 

Suomen virvoitusjuomaverotasot ovat jo Euroopan kärkeä säännöllisesti toistuvien veronkorotusten jälkeen. Mikäli virvoitusjuomaveron korottamissuunnitelmat toteutuvat, Suomen asema virvoitusjuomien himoverottajana vahvistuu entisestään.  

–  Suomen hallitus kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin muissa Pohjoismaissa, joissa ruoka-alan kasvua tuetaan paremmalla sääntelyllä ja kansalaisten terveyttä edistetään yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa ravitsemussitoumusten kautta, Käkelä muistuttaa. 

Elintarvikkeiden verotus on Suomessa Euroopan kärkeä, ja suunta on ollut ylöspäin viime vuosina. Ruuan arvonlisäveromme on korkeimmasta päästä Euroopassa. Verottaja saa ruuan kuluttajahinnasta yli 40 prosenttia. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Elintarvike­teollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.

Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.

Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.

Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry

ETL kiittää hallitusta makeisten ja suklaan alv-korotuksen perumisesta4.3.2025 09:38:40 EET | Tiedote

Maan hallitus on ilmoittanut luopuvansa aikeista korottaa makeisten ja suklaan arvonlisäveroa. Elintarviketeollisuusliitto (ETL) kiittää ratkaisua, joka poistaa epävarmuutta toimialan yltä. Päätös mahdollistaa investoinnit alan kasvuun ja sitä kautta elintarvikeviennin kasvattamiseen. – Olen tyytyväinen, että lausuntokierroksen kriittinen palaute esityksen EU-oikeudellisista ja käytännöllisistä ongelmista vakuutti poliittiset päättäjät ja päätöstä arvioitiin uudelleen, Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä sanoo. Valtiovarainministeriön valmistelema hallituksen esitysluonnos makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotuksesta yleiseen arvonlisäverokantaan olisi johtanut keskenään kilpailevien tuotteiden erilaiseen verokohteluun ja vaikuttanut syrjivästi yritysten välisen kilpailuun. Näin se olisi ollut EU-oikeuden vastainen.

Suomalaisen ruuan viennissä kasvua, pelkona kauppasodan laajeneminen4.3.2025 07:55:00 EET | Tiedote

Ruokaa vietiin Suomesta vuonna 2024 aiempien vuosien tapaan eniten EU-alueelle. Vienti kasvoi viisi prosenttia muun muassa alkoholijuomien, voin, kauran ja suklaan vetämänä. Elintarvikkeisiin kohdistuvan kauppasodan leviäminen Kiinan, Yhdysvaltojen ja EU:n välille aiheuttaisi markkinoille epävarmuutta. EU:n sisämarkkinoille syntyvä ylitarjonta voisi johtaa Suomessa jopa ruokatuonnin räjähdysmäiseen kasvuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye