Virvoitusjuomaveron kiristys uhkaa kotimaista juomateollisuutta
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) varoittaa, että ehdotetut kiristykset virvoitusjuomaveroon uhkaavat kotimaisen juomateollisuuden kannattavuutta ja vähentävät alan yritysten työpaikkoja. Hallituksen suunnittelemasta 110 miljoonan euron korotuksesta virvoitusjuomaveroon on luovuttava, ja korotusten asemesta tehtävä ennakoitavaa ja tasapuolista veropolitiikkaa.

Virvoitusjuomavero on Suomessa tällä hetkellä kaksiportainen. Eduskunta päätti vuonna 2023 virvoitusjuomille uudesta kuusiportaisesta, sokeripitoisuuden mukaan määräytyvästä veromallista, jonka voimaantulo vaati kuitenkin vielä EU:n komission hyväksynnän.
Komissio edellyttää Suomelta nyt muutoksia suunniteltuun kuusiportaiseen veromalliin, jotta se voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2026 alusta. Valtiovarainministeriö ehdottaa muutoksia komission edellytysten mukaisesti.
Suomessa kannetaan eurooppalaisittain erittäin kireää virvoitusjuomaveroa. Nykytilaan verrattuna porrastus kuuteen luokkaan nostaisi runsaasti sokeria sisältävien juomien, kuten mehujen verotasoja jopa 50 prosenttia!
Lisäksi maan hallitus suunnittelee uutta noin 110 miljoonan euron veronkorotusta. Se kasvattaisi veron osuutta tuotteen hinnasta jopa 40–50 prosenttiin erityisesti edullisissa tuotteissa ja tiivisteissä.
Jäitä hattuun verokarhulle
ETL painottaa, että on tärkeää arvioida ja seurata kuusiportaisen veromallin vaikutuksia kulutukseen ja yrityksiin ennen kuin verotusta ryhdytään kiristämään.
– Juomia valmistavista yrityksistä aiotaan puristaa 50 prosenttia enemmän virvoitusjuomaveroa kuin tällä hetkellä. Yksittäisiin tuoteryhmiin kohdistuvat pistemäiset verot aiheuttavat yrityksille runsaasti tuottamatonta hallinnollista työtä, joka on pois liiketoiminnan kehittämisestä, Elintarviketeollisuusliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jukka Ihanus muistuttaa.
”Mehuvero” laimentaa juoma-alan työllisyyttä
Virvoitusjuomaveron kiristyminen uhkaa suoraan kotimaista juomateollisuutta ja heikentää yritysten investointi- ja työllistämiskykyä. Kiristyminen osuu erityisesti mehuvalmistajiin.
Perusteita veronkorotuksille ei yksinkertaisesti ole. ETL katsoo, että korotuksesta pitää luopua.
– Juomien tuotanto on laskenut Suomessa kahdeksan prosenttia viimeisen viiden vuoden aikana. Kotimaisen tuotannon väheneminen on näkynyt työpaikkojen menetyksinä. Siihen vaikuttaa ennen muuta virvoitusjuomien kireä verotus, Jukka Ihanus arvioi.
EU:n pakkaussääntely rasittaa juoma-alaa
Suomalainen elintarviketeollisuus kehittää tuotteitaan koko ajan niin, että kuluttajilla on mahdollisuus tehdä terveellisiä valintoja. Vastaavasti yritykset odottavat verotukselta tasapuolisuutta ja ennakoitavuutta.
– Jos nyt kaavaillut veronkorotukset tulevat kerralla voimaan vuoden 2026 alusta, isku kotimaiseen juoma-alaan on tuntuva. Yritykset eivät käytännössä ehdi valmistautua uusiin verotasoihin, koska yksityiskohdat varmistuvat vasta eduskunnan käsittelyn jälkeen loppuvuodesta.
Virvoitusjuomavero ei ole ainoa uhka suomalaisen juoma-alan yllä. EU:n uuden pakkaussääntelyn vuoksi juomateollisuutta ovat rasittamassa tarpeet investoida satojen miljoonien eurojen edestä ympäristön kannalta tarpeettomiin uusiin tuotantolinjastoihin ja uudelleenkäytettäviin pakkauksiin.
Muutokset heikentävät kotimaisten juomayritysten kilpailukykyä, eikä kaikkien alaan kohdistuvien muutosten yhteisvaikutusta yrityksiin ole lainkaan arvioitu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka IhanusYhteiskuntasuhdejohtajaETL
Puh:050 463 9929jukka.ihanus@etl.fiTietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
Budjettiriihen linjauksissa huoltovarmuus ja kasvu kulkevat käsi kädessä3.9.2025 09:50:27 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) korostaa, että elintarviketeollisuus on olennainen osa Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Alan yritykset tarvitsevat ennakoitavan säädösympäristön, joka mahdollistaa kestävän kasvun ja turvaa vakaan kotimaisen kysynnän. Tuloverotuksen ja ruuan arvonlisäverotuksen keventäminen lisäävät kotimaista ostovoimaa. Ehdotettu virvoitusjuomaveron kiristys sen sijaan uhkaa kotimaisen juomateollisuuden kannattavuutta ja vähentää alan työpaikkoja.
ETL:n terveiset budjettiriiheen: Vakaa ja ennakoitava politiikka turvaa ruoka-alan kasvun14.8.2025 11:47:12 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) muistuttaa päättäjille syksyn budjettiriihen alla, että ruoka-alan yritykset tarvitsevat selkeän ja vakaasti linjatun toimintaympäristön, jossa ne voivat kasvaa, investoida ja kehittää toimintaansa yli hallituskausien. Tällaiset toimintaolosuhteet varmistetaan pitkäjänteisellä ja ennakoitavalla politiikalla.
ETL: Koko ruoka-ala huomioitava EU:n budjetissa16.7.2025 18:43:17 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) haluaa varmistaa pohjoisten erityisolosuhteiden huomioimisen EU:n tulevassa budjetissa, jotta ruuantuotanto olisi mahdollista koko unionissa. Liitto varoittaa, että suunniteltu suuryrityksiä koskeva EU-vero uhkaisi investointeja ja työllisyyttä myös suomalaisessa elintarviketeollisuudessa. ETL korostaa, että alan kilpailukyvyn parantaminen edellyttää kohdennettua EU-rahoitusta.
Biokaasun potentiaali hyödynnettävä energia- ja ilmastopolitiikassa7.7.2025 11:55:49 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) esittää teollisen mittakaavan biokaasun tuotannon lisäämistä ja lannoiteomavaraisuuden vahvistamista ruokaturvan ja ilmastotavoitteiden yhteensovittamiseksi energia- ja ilmastostrategiassa. Biokaasun tuotannon lisääminen voisi tuoda 5 000 uutta työpaikkaa.
Elintarviketeollisuuden Tukisäätiö palkitsi ammattiin valmistuneita9.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Elintarviketeollisuuden yrityksillä on tärkeä rooli ammatillisen osaamisen kehittämisessä, sillä ne tarjoavat opiskelijoille työssäoppimispaikkoja, kannustavat tutkintojen suorittamiseen ja tukevat jatkuvaa oppimista. Nyt ensimmäistä kertaa jaetut Elintarviketeollisuuden Tukisäätiön stipendit osoittavat, kuinka monipuolista osaamista alalta löytyy ja miten elintarvikeala houkuttelee motivoituneita tulevaisuuden ammattilaisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme