Kokoomuksen Pihla Keto-Huovinen: Lähisuhdeväkivallan sovittelulle ja jengirikollisuudelle loppu – tukea rikosten uhreille
4.9.2024 11:22:30 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Hallitus on budjettiriihessään ehdottanut lähisuhdeväkivallan sovittelun kieltoon 1,9 miljoonaa euroa sekä Rikosuhripäivystyksen toimintaan ja muille rikosten uhrien tukipalveluja tuottaville yhteisöille 850 000 euroa. Naisten Linja ry:lle osoitetaan 50 000 euroa. Tiukkoja toimia tehdään myös nuoriso- ja jengirikollisuuden kitkemiseksi. Kokoomuksen Pihla Keto-Huovisen mukaan päätöksillä parannetaan rikosten uhrien asemaa ja annetaan selkeä viesti siitä, että Suomessa ei hyväksytä rikollisuutta.

Kehyspäätöksessä nuoriso- ja jengirikollisuuden torjuntaan varattiin 2 miljoonaa euroa, minkä lisäksi täydennyksenä ehdotetaan vielä 5 miljoonaa euroa. Myös koulupoliisin toimintaan osoitetaan lisäresursseja.
”Tämä hallitus ei ummista silmiä nuoriso- ja jengirikollisuudelta, me torjumme sitä. Syrjäytymisen ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemisen lisäksi tarvitaan myös kovempia toimia. Meidän on annettava selkeä viesti siitä, että emme hyväksy jengirikollisuutta Suomessa ja piste”, Keto-Huovinen sanoo.
Vankien määrän nousun vuoksi vankilaturvatekniikan parantamiseen ehdotetaan 6,5 miljoonaa euroa Rikosseuraamuslaitokselle. Keto-Huovisen mukaan panostus on välttämätön, jotta vankien ja vankilahenkilöstön turvallisuus taataan.
”Samalla kun kiristämme muun muassa aserikosten rangaistuksia ja vankien ehdonalaiseen vapauttamisen ehtoja, on pidettävä huoli siitä, että vankiloiden resursseista pidetään vastaavassa suhteessa huolta”, Keto-Huovinen sanoo.
Lähisuhdeväkivallan sovittelusta luovutaan, rahaa myös rikosten uhrien tukipalveluihin
Lähisuhdeväkivallan sovittelun kieltoon ehdotetaan 1,9 miljoonaa euroa. Keto-Huovisen mukaan lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä maalle, joka pitää itseään tasa-arvon edelläkävijänä.
”Siviiliammatissani syyttäjänä olen kohdannut lukuisia lähisuhdeväkivallan uhreja, eikä tilanne ole koskaan osapuolien osalta tasapainoinen. Sovittelun käyttö estää naisten ihmisoikeuksien toteutumisen ja kuvastaa näkemystä, jonka mukaan lähisuhdeväkivalta on rikoksena lievä. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan lopettaminen on hallitukselle prioriteetti”, Keto-Huovinen sanoo.
Rikosuhripäivystyksen toimintaan ja muille rikosten uhrien tukipalveluja tuottaville yhteisöille osoitetaan 850 000 euroa. Naisten Linja ry:lle osoitetaan 50 000 euroa.
”Näin vakavassa taloustilanteessa olen näistä panostuksista todella iloinen. Näillä päätöksillä parannetaan esimerkiksi perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhrien asemaa ja se on selkeä viesti Orpon hallitukselta”, Keto-Huovinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pihla Keto-HuovinenKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote
Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.
Kokoomuksen lääkärikansanedustajat tukevat ministeri Ikosen vaatimusta: Hoitajien kohtaamaan väkivaltaan puututtava jokaisella hyvinvointialueella3.11.2026 08:28:43 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen antavat vahvan tukensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen vaatimukselle puuttua hoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansanedustajien mukaan ministerin viesti on otettava vakavasti jokaisella hyvinvointialueella. Hoitajien turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vapaaehtoista, vaan työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Kokoomuksen Kilpi: Pohjoismaiden neuvosto haluaa vahvistaa Pohjolan asemaa kansainvälisessä elokuva- ja televisiotuotannossa2.11.2026 13:08:16 EET | Tiedote
Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi Helsingin istunnossaan esityksen pohjoismaisen audiovisuaalisen yhteistyön vahvistamisesta. Tavoitteena on houkutella Pohjoismaihin lisää kansainvälisiä elokuva- ja televisiotuotantoja, parantaa alan kilpailukykyä sekä helpottaa ammattilaisten liikkuvuutta maiden välillä, kertoo Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi.
Kokoomuksen Kopra: SDP:llä riittää pokkaa arvostella muiden säästöjä, vaikka omaa vaihtoehtoa ei ole edes olemassa31.10.2026 11:40:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ihmettelee SDP:n haluttomuutta kertoa, miten puolue tasapainottaisi Suomen taloutta ensi vaalikaudella. Kokoomus on toistuvasti vaatinut SDP:tä julkaisemaan oman säästöohjelmansa, mutta sen julkaisua on lykätty kerta toisensa jälkeen. Muiden puolueiden säästöjä SDP kyllä arvostelee päivästä toiseen, mutta omien vaihtoehtojen esittäminen näyttää olevan huomattavasti vaikeampaa.
Kokoomuksen Sarkomaa: Varhaiskasvatuksen henkilöstön kielitaitovaatimukset säädettävä sitovasti lakiin31.10.2026 07:02:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ehdottaa lakimuutosta, joilla varmistetaan, että jokaisessa Suomen päiväkodissa kieli toimii aidosti oppimisen, osallisuuden ja kotoutumisen perustana. Suomen tai ruotsin kielen osaaminen ei saa jäädä pelkkien suositusten varaan, vaan lainsäädännön on oltava velvoittava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme