SDP:n työelämävaliokunnan edustajat: Hallitus polkee palkansaajia turpeeseen
5.9.2024 08:55:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen lanseeraama ”paikallisen sopimisen lisääminen” on isku suoraan suomalaisen työmarkkinamallin sydämeen. SDP:n työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsenten mukaan paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömiin yrityksiin vie kannustimen työnantajien järjestäytymisestä. Tämä tarkoittaa yleissitovuuden heikentymistä.

- Paikallisen sopimisen mahdollistaminen työnantajaliittoon kuulumattomille yrityksille heikentää kannusteita järjestäytyä eli liittyä työnantajaliittoon. Työnantajien järjestäytymisen heikentymisestä seuraa, että yhä harvempi suomalainen työntekijä on työehtosopimusten vähimmäisehtojen piirissä. Kun vähimmäistyöehdot puuttuvat, syntyy alalle täysin villi tilanne, josta väistämättä seuraa työntekijöiden työehtojen heikentyminen, esimerkiksi vähimmäispalkkojen, työaikojen ja muiden työehtojen osalta. Tämä tarkoittaa järjestäytymättömille yrityksille myös kilpailuetua työehtoja polkemalla, kertoo valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly.
- Siirtyminen yrityskohtaisiin sopimuksiin voisi johtaa siihen, että osa työpaikoista ja työntekijöistä jää kokonaan ilman sopimusten tuomaa turvaa. Yritys, joka tekee omat työehtosopimuksensa valtakunnallisen sopimuksen sijaan, voisi jättää osan työntekijöistä ilman niitä oikeuksia ja etuja, jotka yleinen sopimus heille normaalisti tarjoaisi, kertoo kansanedustaja Piritta Rantanen.
- Pahimmillaan tämä sanelupolitiikka voisi johtaa siihen, että työnantajat alkavat sanella ehdot yksipuolisesti, mikä lisää työntekijöiden turvattomuutta. Tämä voisi näkyä käytännössä niin, että työntekijä joutuisi hyväksymään työsopimuksen, joka ei noudata mitään yleisesti hyväksyttyjä ehtoja, koska vaihtoehtoja ei ole. Tämä voisi vaikuttaa jopa suoraan vuosiansioihin, sanoo kansanedustaja Niina Malm.
- Hallitus polkee duunareita turpeeseen tilanteessa, jossa luottamusta tulisi lisätä työmarkkinoilla. Tämä on vastoin sitä, mitä työmarkkinoilla juuri nyt tarvittaisiin – enemmän luottamusta ja vakautta, sanoo kansanedustaja Suhonen ja päättää:
- Suo, joka on Suomen edessä ei selviä hallituksen esityksestä, eivätkä sitä taida arvata työnantajatkaan. Nimittäin sovellettavaksi tulevien EU:n direktiivien määrä, joita Suomen on alettava noudattamaan, kun yleissitovuus purkautuu. Yleissitovuuden poistuessa Suomen on muutettava työlainsäädäntönsä EU:n pakottavien työelämädirektiivien mukaiseksi, päättää kansanedustaja Timo Suhonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiPiritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme