Nuorten kokemaan seurusteluväkivaltaan etsitään ratkaisuja
Nuoret kokevat seurustelusuhteissaan paljon väkivaltaa. Väkivaltaan ei aina osata puuttua tai sitä ei tunnisteta edes ammattilaisten toimesta. Nyt seurusteluväkivaltaa pyritään katkaisemaan kehittämällä uusia menetelmiä ammattilaisten työn tueksi.
Naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä Suomessa. Väkivaltaa on paljon jo nuorten tyttöjen ensimmäisissä seurustelusuhteissa. 16-17 -vuotiaista parisuhteissa olleista tytöistä jopa 45% on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Seurusteluväkivalta voi olla esimerkiksi seksuaaliväkivaltaa, kontrollointia, uhkailua tai fyysistä ja digitaalista väkivaltaa.
Seurusteluväkivaltaa ei usein tunnisteta ja nuorten kokemusta seurusteluväkivallasta saatetaan vähätellä tai asiaa ei osata ottaa puheeksi esimerkiksi terveydenhuollossa. Nuoret myös tarvitsevat lisää tietoa siitä, millainen on hyvä parisuhde ja mikä kaikki on väkivaltaa. Esimerkiksi kontrollointia tai henkistä väkivaltaa ei helposti tunnisteta.
– Erityisesti nuoret tytöt kokevat seurustelusuhteissaan hälyttävän paljon väkivaltaa ja tähän me pääsemme nyt puuttumaan. Puuttumisen lisäksi tarvitaan tietoa positiivisesta ja turvallisesta seurustelusta. Tässä me kehitämme sekä puuttumisen tapoja että myönteisen tiedon välittämistä nuorille, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen.
Nuoret hyötyvät, kun ammattilaisten osaaminen seurusteluväkivallasta paranee
Seurusteluväkivallan vaikutukset ovat usein pitkäkestoisia. Väkivalta on aina vahingollista hyvinvoinnille ja mielenterveydelle riippumatta väkivallan muodosta. Kun ammattilaisten osaaminen lisääntyy, nuoret saavat paremmin luotettavaa tietoa ja apua ja heidän seurustelusuhteensa ovat turvallisempia.
Väkivallattomuuden tukijat (ESR+) -hankkeessa kehitetään kahden vuoden aikana menetelmiä seurusteluväkivallan ennaltaehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, puheeksi ottamiseksi ja väkivallan käytön katkaisemiseksi. Hanke on EU:n osarahoittama.
– Avun piiriin tullaan usein liian myöhään. Kun nuoret tulevat meille lähisuhdeväkivaltatyön yksikköön, tilanteet ovat usein jo todella vakavia. On eettisesti ja inhimillisesti tärkeää, että nuoret saavat tukea jo varhain omassa arjessaan ja heille tutuilta turvallisilta aikuisilta, kertoo Pirjo Ervasti Oulun ensi- ja turvakotiyhdistyksestä.
Hankkeen tavoitteena on, että ammattilaisten osaaminen seurusteluväkivallasta ja sen taustalla olevista asenteista vahvistuu ja he saavat keinoja käsitellä asiaa nuorten kanssa.
– Seurusteluväkivalta on sukupuolistunut ilmiö eli sukupuolten välillä on eroja seurusteluväkivallan kokemisessa, käytössä ja piirteissä. Väkivallan ehkäisyn näkökulmasta on tärkeää tunnistaa väkivallan taustalla vaikuttavat asenteet ja roolit. Nuorten kanssa on keskusteltava avoimesti siitä, millaisia malleja suhteisiin saadaan niin TikTokista kuin kotoa, projektipäällikkö Ilona Mäki sanoo.
– Kaikkein tärkeimpänä tavoitteena on, että nuoret ymmärtävät, mikä on väkivaltaa ja että se ei kuulu seurustelusuhteisiin. Ja että apua saa, kun sitä tarvitsee.
Väkivallattomuuden tukijat (ESR+) -hanketta toteuttaa Ensi- ja turvakotien liitto yhdessä kuuden jäsenyhdistyksessä kanssa. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hanketta toteutetaan kumppanina alueellisten toimijoiden ja muiden jäsenyhdistysten kanssa. Nuoret ovat mukana toiminnan kehittämisen jokaisessa vaiheessa asiantuntijoina ja kansalaistoimijoina sekä kehittämispilottien kautta asiakkaina.
Hankkeessa mukana olevat yhdistykset ovat Etelä-Pohjanmaan ensi- ja turvakotiyhdistys ry, Kuopion Ensikotiyhdistys, Oulun ensi- ja turvakoti ry, Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry, Pääkaupungin turvakoti ry ja Turun Ensi- ja Turvakoti ry.
Yhteyshenkilöt
Ilona MäkiEnsi- ja turvakotien liitto, projektipäällikkö
Puh:050 556 4866ilona.maki@etkl.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Suomalaiset uskovat alkoholin kotiinkuljetuksen lisäävän lastensuojelun työmäärää30.9.2024 11:19:15 EEST | Tiedote
Järjestöjen toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset eivät luota siihen, että alkoholijuomien kotiinkuljetuksessa pystytään valvomaan ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa riittävän tehokkaasti.
Hyvä teko lapselle -palkinto Riitta Särkelälle: ”Perheiden toivo paremmasta hiipuu, päättäjien on aika toimia”19.9.2024 15:45:25 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) Hyvä teko lapselle -palkinto sosiaalineuvos, yhteiskuntatieteiden tohtori Riitta Särkelälle. Hän on tehnyt pitkän uran sosiaali- ja terveysjärjestöissä, Ensi- ja turvakotien liitossa pääsihteerinä sekä yhteiskunnallisiin päätöksiin vaikuttajana.
Ensi- ja turvakotien liiton selvitys: Lapsiperheiden taloudellinen tilanne vaikeutumassa ja osin kriisiytymässä28.8.2024 07:56:20 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) tuore selvitys "Jokaisen numeron takana on ihminen" paljastaa karua kuvaa kyselyyn vastanneiden lapsiperheiden taloudellisesta tilanteesta kesällä 2024. Kyselyyn vastanneista perheistä kolme neljästä kokee jatkuvasti tai usein huolta ja stressiä siitä, riittävätkö rahat arjen perusmenoihin. Tulokset osoittavat, että osa lapsiperheistä kamppailee vakavien taloudellisten haasteiden kanssa, ja sosiaaliturvan leikkaukset ovat näissä perheissä pahentaneet tilannetta entisestään.
Elokuu on erokuu: ”Lapsi tarvitsee tukea, ei riitelyä”14.8.2024 10:30:01 EEST | Tiedote
Noin 4 000 ihmistä saa vuosittain apua Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) jäsenyhdistysten eropalveluista. Eniten apua haetaan heti lomakauden jälkeen. Nykyajan suorituskeskeinen kulttuuri kannustaa ihmisiä hoitamaan asiat tehokkaasti ja siirtymään elämässä eteenpäin vauhdilla. Asiantuntija varoittaa kuitenkin kiirehtimisestä: ”Vaikka eroon liittyvät käytännön asiat voi aikatauluttaa, niin omien ja erityisesti lasten tunteiden käsittelyyn kannattaa käyttää aikaa”, sanoo lapsiperheiden eron asiantuntija Päivi Hietanen.
Apua väkivaltaan saa koko kesän ajan28.6.2024 09:23:31 EEST | Tiedote
Lomakausi saattaa kärjistää tilanteita kotona. Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla myös kesällä. Ensi- ja turvakotien liiton chatit ja turvakodit ovat avoinna läpi kesän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme