Keusotessa käynnissä ikääntyneiden palveluita ja suun terveydenhuoltoa koskeva allianssivalmistelu
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) on käynnistänyt ikääntyneiden palveluita ja suun terveydenhuoltoa koskevan allianssin valmistelun. Selvitys on osa hyvinvointialueohjelman tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaa ja se tähtää palveluiden tuotantorakenteen uudistamiseen ja vaikuttavuuden vahvistamiseen allianssikumppanuusmallilla.

Allianssin periaatteena on monituottajuusmalli, jossa julkinen, yksityinen ja kolmas sektori tuottavat palvelut yhteistyössä. Allianssimallissa sopimusosapuolet muodostavat yhteisen organisaation: sopimusosapuolet asettavat yhteiset tavoitteet ja sitoutuvat yhteisiin toimintaperiaatteisiin sekä jakavat hankkeen hyödyt ja riskit.
Tavoitteena on, että keskiuusimaalaiset saavat entistä vaikuttavammat palvelut, joissa asiakastarpeet on huomioitu aiempaa paremmin. Allianssitoimintamallilla on saavutettu hyviä kokemuksia muun muassa Tampereen kaupungin, Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Mehiläisen yhteistyössä.
Vaikuttavuutta haetaan yhteistyöstä
Valmisteluvaiheen arvion mukaan allianssikumppanuusmalli kohdentuisi Keusotessa suun terveydenhuollon osalta 30 000 väestöpohjaan ja ikääntyneiden palveluiden osalta 90 000:een.
– Yhdistämällä julkisen ja yksityisen paras osaaminen ja tekemällä yhteistyötä voimme tarjota palveluja kysyntään ja tarpeisiin perustuen asiakaslähtöisesti, jakaa parhaita käytäntöjä ja toimintatapoja sekä edistää toiminnan jatkuvaa kehitystä. Allianssin periaatteena on toimia yhdessä allianssin hyväksi vaikuttavasti, kertoo ikääntyneiden palvelujohtaja Mari Patronen.
Keusote avaa tuottajien kanssa allianssimallin avoimen markkinavuoropuhelun 3.9.2024. Aluehallitus tekee päätöksen kilpailutuksen etenemisestä 1.10.2024 ja lopullinen päätös tuottajan valinnasta on selvillä vuoden vaihteessa aluehallituksen päätöksen jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palvelujohtaja Mari Patronen, ikääntyneiden palveluiden allianssi, mari.patronen@keusote.fi
Projektipäällikkö Olli-Pekka Alapiessa, ikääntyneiden palveluiden allianssi, olli-pekka.alapiessa@keusote.fi
Palvelujohtaja Susanna Pitkänen, suun terveydenhuollon allianssi, susanna.pitkanen@keusote.fi
Erikoishammaslääkäri Jussi Furuholm, suun terveydenhuollon allianssi, jussi.furuholm@keusote.fi
Tietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Aluehallituksen päätöksiä: Keski-Uudenmaan hyvinvointialue liittyy julkisen alan energiatehokkuussopimukseen19.12.2025 15:21:36 EET | Tiedote
Aluehallitus päätti kokouksessaan 16.12.25 hyväksyä liittymisen Julkisen alan energiatehokkuussopimukseen (JETS) kaudelle 2026–2030. Hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio allekirjoittaa sopimuksen Energiaviraston kanssa.
Keusote yhdistää perhehoidon palvelut – perhehoitokeskus Pihlaja aloittaa toimintansa 1.1.202618.12.2025 15:57:58 EET | Tiedote
Perhehoitokeskus Pihlaja aloittaa Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) 1.1.2026. Kyseessä ei ole fyysinen toimipiste, vaan perhehoidon sisäinen organisoituminen. Keskus kokoaa perhehoidon palvelut yhteen, vahvistaa rekrytointia ja tukee perhehoitajia – tavoitteena lisätä perhehoidon tunnettuutta ja tarjota yhä useammalle asiakkaalle kodinomaisia vaihtoehtoja. Keväällä käyttöön otettava digitaalinen hakutapa OmaKeusote-sovelluksessa tuo rekrytoinnin uudelle tasolle.
Keusoten yksiköille lisää laaduntunnustuksia18.12.2025 10:56:10 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) toimipisteelle tai toiminnolle on myönnetty uusia kansallisia SHQS-laaduntunnustuksia. Laaduntunnustus osoittaa, että laadunhallinta on vaikuttavaa ja varmistaa, että toiminta on lain, asetusten ja hyvien hoitokäytäntöjen sekä näyttöön perustuvan tutkitun tiedon mukaista. Laaduntunnustuksen luovutustilaisuus järjestettiin 16.12.2025 Järvenpäässä. Luovutuksen teki Aurevia Oy (ent. Labquality).
Muutoksia Keusoten sote-yksiköissä ja pienillä terveysasemilla (päivitetty 18.12.2025)16.12.2025 14:24:22 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) sote-yksiköiden ja pienten terveysasemien palvelut muuttuvat 7.1.2026. Muutokset koskevat Kellokosken ja Rajamäen terveysasemaa sekä Jokelan ja Nurmijärven sote-yksikköä (ent. Klaukkalan terveysasema). Muutoksilla hyvinvointialue haluaa vahvistaa palvelujen toimintavarmuutta ja taata tasapuoliset palvelut kaikille asukkaille.
Keusoten aluevaltuusto päätti uudesta strategiasta, talousarviosta ja asiakasmaksuista12.12.2025 13:35:13 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluevaltuusto kokoontui 11.12.2025 vuoden viimeiseen kokoukseensa. Kokouksessa hyväksyttiin hyvinvointialueelle uusi strategia viitoittamaan tulevien vuosien toimintaa. Lisäksi aluevaltuusto päätti asiakasmaksuista ja hyväksyi talousarvion tulevalle vuodelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme