Tekemistä ja toimintaa Lähiruokapäivänä Pohjois-Savossa
Maaseutua ja suomalaista ruokaa juhlitaan jälleen syyskuun ensimmäisellä viikolla, kun maatilat, puutarhat, matkailukohteet ja muut maaseudun toimijat ympäri Suomen avaavat ovensa yleisölle 7.–8.9.2024.
Tilamyymälöissä ja lähiruokatoreilla on tarjolla monipuolisesti lähellä tuotettua ruokaa satokauden kasviksista lihaan, hunajaan, muniin ja marjoihin. Lisäksi myynnissä on pientuottajien valmistamia elintarvikkeita marjaviineistä mämmiin sekä kädentaitajien tuotteita.
Lähiruokaherkkuja voi nauttia maaseudun ravintolakohteissa sekä maatilojen ja yhdistysten pop up -kahviloissa. Monilla tiloilla pääsee rapsuttelemaan eläimiä sekä tutustumaan ruoantuotantoon ja työkoneisiin. Lapsivieraat on huomioitu monessa kohteessa erityisellä ohjelmalla.
Lähiruokapäivän tapahtumanjärjestäjät pitävät ovensa auki vieraille lauantaina 7.9.2024 sekä halutessaan myös sunnuntaina 8.9.2024. Tiedot kaikista kohteista, aukioloajoista ja tarkemmasta ohjelmasta löytyvät tapahtuman verkkosivuilta lahiruoka.fi.
Tekemistä ja toimintaa perinneriihellä
Varpaniemen tilan perinneriihen miljöössä, Kuopion Maaningalla Käärmelahdessa järjestetään monenlaista tekemistä koko perheelle lauantaina 7.9.2024. Tekemistä ja toimintaa lähiruokapäivään Varpaniemen tilalle ovat järjestämässä useat toimijat yhteisvoimin. Paikan päällä on tarjolla useamman tuottajan lähiherkkuja, sekä tietysti Varpaniemen tilan omia viljelmiä. Maaninkalainen ravintola Veskun Kievari jalkautuu tapahtumaan valmistamaan ruoka-annoksia. Lapsille luvassa on pomppulinna ja onnenpyörä! Nämä ja paljon muuta tulevana lauantaina Varpaniemen tilalla.
-Varaathan mukaan myös käteistä rahaa, sillä kaikilla myyjillä ei ole korttimaksumahdollisuutta. Mukaan kannattaa varata myös kylmälaukkua, mikäli aikeissa on ostaa kylmätuotteita, vinkkaa yrittäjä Topi Juvonen.
Tilapuoti ja ohjelmaa koko perheelle
Kaunismaan tilalla Leppävirran Sorsakoskella on monipuolinen lammastila, jonka pihapiirissä on vanhasta vilja-aitasta remontoitu oma Tilapuoti. Lähiruokapäivänä 7.–8.9. tilalla on avoimet ovet ja vieraat pääsevät rapsuttelemaan lampaita ja pihapiirissä kuopsuttelevia kanoja. Lapsille tekemistä riittää erilaisin tehtäväpistein.
Tilalta voit ostaa Kaunismaan oman tilan villalankoja eri sävyissä, kasvimaan satoa, kanamunia, omenoita, kuusenkerkkäsiirappia, pihlajansilmusiirappia, kuivattuja villiyrttejä sekä muita tilan tuotteita.
Pop-up-lammasravintolassa on tarjolla lammasgulassia, lammaskaalia ja maisteluannoksia tilan tuotteista. Kahviossa on kahvia, teetä, Brita-kakkua ja pieniä suolaisia lammasherkkuja.
Mukana tapahtumassamme on myös leppävirtalaisen Jouko Mönkkösen hunajaa ja valkosipulia, Pirjo Soinisen tyrniä, Mattilan tilan kaurasuurimoita ja ryynirieskaa sekä Pirjo Kettusen keramiikkaa.
Lähiruokapäivän kohteet Pohjois-Savossa 2024:
- Aholaisten Luomutila
- Harjula
- JoutaVilla
- Kaunismaan tila
- Kehvonpellon tila
- Kolarinpellon marjatila
- Lammatila Haukivilla
- Mansikka-ahon tila
- Metsärinteen Hunaja / Iisalmi
- Mty Kukkaronmäentila
- Pesolan Pihviliha
- Rantalan tila, RantalaHighland
- Rautavaaran Paikallistuote
- Ravintola Ehtoo
- Seppälän luomulammastila
- Sorsakosken Lammatila La Ferme Du Bout Du Monde
- Suoahon tila
- Tomperinlahden tila Ay
- Vaittilan marjatila / tilapuoti
- Vanhamäki
- Varpaniemen tila
Kaikki Lähiruokapäivän kohteet Pohjois-SavossaTutustu kohteisiin - Lähiruokapäivä (lahiruokapaiva.fi)
Valtakunnallista Lähiruokapäivää koordinoi Ruokaviraston maaseutuverkostoyksikkö. Tapahtuman järjestämisessä on mukana lukuisa joukko maaseudun ja maatalouden järjestöjä sekä muita sidosryhmiä. Tapahtuma on Euroopan unionin osarahoittama.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Savon ELY-keskus, Kerttu Lassila, maaseutuviestinnän koordinaattori
kerttu.lassila @ely-keskus.fi, 029 5026217
Tuulikki Böhmisch, Kaunismaan tila p.p0405955807
Topi Juvonen, Varpaniemen tila, p. 044 338 2047
Lisätietoja Lähiruokapäivästä:
Anna Mäkinen, Maaseutuverkostoyksikkö, Ruokavirasto, p. 050 472 8226
Lähiruokapäivän valtakunnallinen koordinaatio
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Sonkajärven Honkamäki-Viidankankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta7.10.2024 13:43:37 EEST | Tiedote
Hankealue sijaitsee Sonkajärven kunnan pohjoisosassa, suunnittelualueelta Sonkajärven keskustaan on noin 10 kilometriä. Hankealueen koko on noin 5 576 hehtaaria. Hankealue lähiympäristöineen on maastomuodoiltaan varsin tasaista metsämaata. Hankealueelle sijoittuu myös turvetuotantoalueita.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.9.202427.9.2024 14:12:14 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 81,92. Taso on täsmälleen ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Syyskuussa muutos on +9 cm ja luultavasti Kallaveden pinta jatkaa nousuaan syksyn edetessä. Iisalmen reitillä pari viikkoa sitten sattunut rankkasade käänsi vedenpinnat ja virtaamat huomattavaan nousuun. Kiuruveden pinta nousi 40 cm isosta juoksutuksesta huolimatta ja vapaasti purkautuva Sonkajärvi peräti 120 cm. Porovesi ja Onkivesi kyettiin pitämään säännöstelyn ylärajoilla suurilla juoksutuksilla, jotka jatkuvat edelleen keskimääräistä suurempina. Pohjois-Savon itäisimpiin säännösteltyihin vesistöihin - Nilsiän reittiin ja Juojärveen sadanta osui selvästi lievemmin. Syvärilläkin virtaama kolminkertaistui, mutta tämä muutos on selvästi vähäisempi kuin Iisalmen reitillä tapahtunut. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on vielä 4 cm yli ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 76,22. Pinta on laskenut kevään t
Pohjois-Savon viikoittainen leväseuranta päättyi - Levätilanne palasi tavanomaiseksi syyskuun lopussa26.9.2024 13:07:48 EEST | Tiedote
Lämmin syyskuu ylläpiti normaalia runsaampaa alkusyksyistä sinileväkukintaa koko kuukauden ajan. Syyskuun puolelle jatkunut lämmin sää piti järvien pintaveden lämpötilan tavanomaista korkeampana lähes koko syyskuun ajan.
Pohjois-Savossa elokuussa 11 674 työtöntä työnhakijaa24.9.2024 08:02:08 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa oli elokuun lopussa 11 674 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 098 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (10,4 %). Näistä lomautettuja oli 951, mikä on 205 lomautettua enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (27,5 %).
Arvokkaita perinnebiotooppeja tuplasti enemmän viime inventointiin verrattuna Pohjois-Savossa20.9.2024 10:02:11 EEST | Tiedote
Perinnebiotooppien nykytilaa avataan tuoreessa raportissa. Osin määrän kasvu selittyy tiedon parantumisella ja määritelmän laajentumisella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme