Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1–6/2024: Positiivinen vire jatkui alueen yrityksissä – Finnveran rahoitus kasvoi reippaasti
Pohjalaismaakuntien pk- ja midcap-yrityksissä positiivinen vire jatkui alkuvuonna 2024 talouden epävarmuudesta huolimatta. Finnvera myönsi tammi–kesäkuussa rahoitusta Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan yrityksille yhteensä 73 miljoonaa euroa (44). Alueella on nähtävissä uusia, aloittavia yrityksiä ja toimeliaisuus on korkealla. Toimialoista rahoitusta kohdistui eniten maakuntien teollisten toimialojen yrityksille. Omistajanvaihdoksia tehdään pohjalaismaakunnissa edelleen aktiivisesti eikä maksuvaikeuksia ole juurikaan ilmennyt. Pk-yritysten vientihankkeet ovat myös lisääntyneet.

Finnvera myönsi tammi‒kesäkuussa alueiden yrityksille yhteensä 73 miljoonaa euroa (44), josta Etelä-Pohjanmaalle yhteensä 16 miljoonaa euroa (15), Pohjanmaalle 40 miljoonaa euroa (26) ja Keski-Pohjanmaan yrityksille 18 miljoonaa euroa (3).
Alueella on nähtävissä uusia, aloittavia yrityksiä ja toimeliaisuus on korkealla. Alkuvuonna 2024 Finnvera rahoitti alueella yhteensä 74 aloittavaa yritystä yhteensä 6 miljoonalla eurolla.
Finnveran myöntämällä rahoituksella on myötävaikutettu yhteensä 226 uuden työpaikan syntymiseen (191): Etelä-Pohjanmaalla 90, Pohjanmaalla 88 ja Keski-Pohjanmaalla 48.
Etelä-Pohjanmaalla merkittävin kasvu aloittavien yritysten rahoituksessa
Myönnetyn rahoituksen määrä kääntyi Etelä-Pohjanmaalla hienoiseen kasvuun ja kohdistui eniten investointeihin. Myös yritysten toimitusvakuuksia ja käyttöpääomatarpeita rahoitettiin. Pk-yritysten vientitakauksia myönnettiin sama määrä kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna. Suurin osa rahoituksesta kohdistui teollisuusyrityksille, mutta monista muista maakunnista poiketen maaseutuelinkeinojen osuus oli 20 prosenttia.
Etelä-Pohjanmaalla Finnvera oli yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamassa tammi–kesäkuussa 29 miljoonan euron kokonaishankkeita (33).
–Heikommassa suhdannetilanteessa rahoitusosuutemme kasvaa, kuten nytkin on tapahtunut. Investointien rahoituksessa viime vuonna nähty kasvu taittui alkuvuonna 2024, mutta siitä huolimatta rahoituksen käyttökohteista investoinnit olivat suurin yksittäinen kohde. Teollisuudessa heikentynyt kysyntä on suurin este tuotannon kasvulle eikä kannustetta lisäinvestointeihin ole, kun kapasiteetti käy vajaakäytöllä, sanoo Finnveran Sisä-Suomen va. aluejohtaja Kari Hytönen.
Alkuvuonna 2024 Finnvera rahoitti alueella yhteensä 41 aloittavaa yritystä yhteensä 3 miljoonalla eurolla. Rahoitettujen yrityskauppojen määrä alueella kasvoi. Pk-yritysbarometrin mukaan alueen pk-yrityksistä joka kolmas suunnittelee omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana.
Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla kasvua yritysten toimitustakausten rahoituksessa
Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla myönnetyn rahoituksen määrä kasvoi merkittävästi vertailukaudesta. Suurin kasvu tuli kotimaasta ja ulkomailta saatujen teollisuuden tilausten rahoittamisessa.
Finnveran rahoittamien kokonaisrahoitushankkeiden määrä kasvoi ilahduttavasti. Pohjanmaalla Finnvera oli yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamassa tammi–kesäkuussa yhteensä 75 miljoonan euron kokonaisrahoitushankkeita (58) ja Keski-Pohjanmaalla 35 miljoonan euron kokonaishankkeita (7).
Rahoitusta kohdistui eniten kotimaassa tehtyihin kauppoihin ja vientiin liittyviin toimitusvakuuksiin, Pohjanmaalla yhteensä 35 miljoonaa euroa (7) ja Keski-Pohjanmaalla 18 miljoonaa euroa (1).
– Maakuntien yrityksillä menee keskimäärin hyvin eikä rahoituksen uudelleenjärjestelyitä ole juurikaan ollut. Toimitusten, erityisesti teollisuuden, rahoituksen osuus on kasvussa, mikä kertoo siitä, että yritykset ovat saaneet tilauksia sekä kotimaasta että ulkomailta. Myös pk-yritysten vientiin liittyvät hankkeet ovat kasvussa. Rahan kohonnut hinta ei näytä hidastaneen investointihalukkuutta näissä maakunnissa, sanoo Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluepäällikkö Päivi Kinnunen.
Alkuvuonna 2024 Finnvera rahoitti Pohjanmaalla yhteensä 23 aloittavaa yritystä yhteensä 2 miljoonalla eurolla ja Keski-Pohjanmaalla 10 aloittavaa yritystä miljoonalla eurolla.
Omistajanvaihdoksissa aktiivisuutta, moni ryhtyy yrittäjäksi ostamalla toimivan yrityksen
Omistajanvaihdoksia tehdään pohjalaismaakunnissa edelleen aktiivisesti. Finnvera oli rahoittamassa maakunnissa yhteensä 32 yrityksen omistajavaihdosta (30).
– Rahoitettujen omistajanvaihdosten määrän kasvu Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla oli positiivinen asia. Moni aloittava yrittäjä ostaa jo toimivan yrityksen, mikä näkyy aloittaville yrityksille myönnetyn rahoituksen kasvussa. Odotamme yrityskauppojen määrän vilkastuvan edelleen, kun ostajien tulevaisuudennäkymät paranevat ja luottamus talouden kasvuun palaa. Yleensä omistajan vaihtuminen tuo yritykseen kasvuhakuisuutta, mikä kirittää parhaimmillaan koko maakunnan elinvoimaa, Hytönen toteaa.
Inflaation ja korkotason laskun odotetaan lisäävän yritysten kasvu- ja investointihalukkuutta ja omistajanvaihdoksia kotimaassa.
– Epävarmuudesta huolimatta kannustamme yrityksiä toteuttamaan tulevaisuuteen suuntautuvia investointeja. Yritysten kannattaa olla valmiina, kun kasvu käynnistyy. Olemme Finnverassa valmiina rahoittamaan menestyvien yritysten kasvua ja kansainvälistymistä entistä monipuolisemmilla rahoitusratkaisuilla. Olemme kehittämässä myös uusia rahoitustuotteita, esimerkiksi syksyn aikana valmisteltavassa lainaohjelmassa huomioidaan erityisesti pienten yritysten rahoitus, sanoo aluepäällikkö Päivi Kinnunen.
Finnvera myönsi ilmasto- ja ympäristölainoja sekä digitalisaatio- ja innovaatiolainoja Pohjanmaan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan yrityksille tammi-kesäkuussa yhteensä 3 miljoonaa euroa.
LIITE: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan aluekatsaus 1-6/2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Etelä-Pohjanmaa: Kari Hytönen, va. aluejohtaja, Finnvera Sisä-Suomi, puh. 029 460 2358, kari.hytonen@finnvera.fi
Pohjanmaa & Keski-Pohjanmaa: Päivi Kinnunen, aluepäällikkö, Finnvera, Länsi-Suomi, puh. 029 460 2631, paivi.kinnunen@finnvera.fi
Johanna NorrenaViestintäasiantuntijaFinnvera oyj
Puh:+358 40 837 2511johanna.norrena@finnvera.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Juha Ketola Pk-yritysbarometrin tuloksista: ”Puskurien vahvistamisen sijaan investointeja - Yhä suurempi joukko yrityksistä on velattomia"11.9.2025 09:09:25 EEST | Tiedote
Pk-yritysten suhdannepohja lienee takanapäin, mutta yritysten rahoituksen saatavuudessa on edelleen haasteita. Syksyn Pk-yritysbarometrissa 43 prosenttia rahoitusta tarvinneista yrityksistä ilmoitti, ettei ole saanut tai hakenut rahoitusta tarpeesta huolimatta. Toisaalta syksyn barometri osoittaa, että yrityksillä on tilaisuus käynnistää investointeja. Yritysten taloudellinen tilanne ei ole enää heikentynyt ja käyttöpääoman tarve on jopa alentunut. Koko vastaajajoukossa rahoituksen saatavuushaasteita on vain 15 prosentilla, huomauttaa Finnveran pk- ja midcap-yritysten liiketoimintajohtaja Juha Ketola.
Finnveran Itä-Suomen aluekatsaus 1–6/2025: Keski-Suomessa investoinnit hiipuivat, Pohjois-Savossa EU-rahoitus vauhditti kasvua, Pohjois-Karjalassa investointien arvo nousi, Etelä-Savossa rahoitus lähes kaksinkertaistui9.9.2025 09:19:07 EEST | Tiedote
Finnveran myöntämä rahoitus Itä-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi alkuvuonna 2025 noin viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna. Investointien määrä nousi 45 prosenttia, ja erityisesti Etelä-Savo ja Pohjois-Savo erottuivat vahvalla kasvulla. Keski-Suomessa investointien määrä sen sijaan laski, vaikka rahoitusta myönnettiin enemmän kuin vuotta aiemmin. Pohjois-Karjalassa investointien arvo nousi selvästi, mutta InvestEU-rahoituksen käyttö jäi vaatimattomaksi. Itä-Suomen alueen investoinnit kohdistuivat erityisesti teollisuuteen sekä liike-elämän palveluihin.
Kutsu Teams-infoon: Finnveran aluekatsaus ti 9.9. klo 9 – Keski-Suomi & Etelä-Savo8.9.2025 12:40:23 EEST | Kutsu
Aluekatsaus kertoo, miten yritykset hyödynsivät rahoitusta hankkeissaan ja miten esimerkiksi investoinnit ja yrityskaupat kehittyivät Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa alkuvuonna 2025.
Kutsu: Finnveran aluekatsaus Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan talouteen ja rahoitukseen ti 9.9. klo 108.9.2025 11:57:33 EEST | Kutsu
Aluekatsaus kertoo, miten yritykset hyödynsivät rahoitusta hankkeissaan ja miten esimerkiksi investoinnit ja yrityskaupat kehittyivät Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa alkuvuonna 2025.
Lounais-Suomen aluekatsaus 1–6/2025: Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, mutta investointien osuus rahoituksesta jäi matalaksi4.9.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Finnveran myöntämä rahoitus sekä Satakunnan että Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi tammi−kesäkuussa 2025, ja rahoitetuista toimialoista ykkösenä oli tuttuun tapaan teollisuus. Finnveran ja muiden rahoittajien yhdessä rahoittamissa hankkeissa investointien osuus laski Varsinais-Suomessa. Satakunnassa investointien osuus hieman nousi, mutta taso oli edelleen varsin alhainen. Rahoitettujen yrityskauppojen ja omistajanvaihdosten määrässä maakuntien kehitys kulki alkuvuonna vastakkaisiin suuntiin. Varsinais-Suomessa rahoitetut omistajanvaihdokset kasvoivat selvästi, kun taas Satakunnassa omistajanvaihdosten määrä ja rahoitus putosivat ennätysmäisen alas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme