Kainuun ELY-keskus

Perusteltu päätelmä Sotkamo Silver Oy:n rikastushiekka-allasalueen laajentamisen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta

Jaa

Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmän Sotkamo Silver Oy:n rikastushiekka-alueen laajentamisen sekä malmituotannon ja rikastamon kapasiteetin kasvattamisen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin kaivannaisjätteiden hallintaan ja vesistövaikutuksiin, jotka herättivät eniten myös yleisön kiinnostusta lausuntojen ja mielipiteiden perusteella. Arviointiselostuksessa käsiteltiin myös toiminnan lopettamisen jälkeisiä vaikutuksia.

Maanalainen kaivoskäytävä, jossa on rosoiset kalliopinnat.
Perustellussa päätelmässä kiinnitettiin huomiota mm. kaivannaisjätteiden hallintaan ja vesistövaikutuksiin. Kainuun ELY-keskus

Sotkamo Silver Oy:n hopeakaivos on ollut toiminnassa vuodesta 2019 lähtien. Pääasiassa louhinta toteutetaan maanalaisesta kaivoksesta. Alueella tuotetaan hopeaa ja kultaa sisältävää lyijyrikastetta sekä hopeaa sisältävää sinkkirikastetta. Lisäksi tuotteena saadaan pyriittirikastetta.  

Kaivoksen toimintaa ohjaavat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (PSAVI) vuosina 2013, 2020 ja 2024 myöntämät ympäristö- ja vesitalousluvat ja niihin myöhemmin tehdyt muutokset. Jos toiminta laajentuisi arviointiselostuksessa esitetyn mukaisesti, kaivoksen toiminta-aikaa jatkettaisiin vuodesta 2025 vuoteen 2035, jolloin kaivoksen louhintamäärä olisi korkeintaan 800 000 t/vuodessa. Toiminnan jatkaminen ja laajentaminen edellyttää uuden ympäristöluvan saamista.  

Perustellussa päätelmässä käsiteltiin hankkeen vaikutuksia ihmisiin, luonnonolosuhteisiin, ilmastoon ja vesistöihin. Arviointiselostus toi runsaasti lisätietoa kaivosalueen ympäristövaikutuksista kaivannaisjätteiden ominaisuuksien selvittämisen ja mallinnusten avulla. Arviointiselostuksessa käsiteltiin uuden rikastushiekan sijoittamista kahdelle vaihtoehtoiselle paikalle. Lisäksi arvioitiin toiminnan vesistövaikutuksia kahden eri purkusuunnan osalta.  

Kaivostoiminnan laajentaminen lisäisi vesistövaikutuksia, mutta niiden arvioidaan olevan pienempiä, jos kaivoksen vedet purettaisiin kahdelle eri valuma-alueelle (Nimisenjoen valuma-alue, Tipasjärvien valuma-alue) verrattuna siihen, että vedet purettaisiin pelkästään Nimisenjoen valuma-alueelle. Arviointiselostuksen mukaan vesistövaikutuksia voidaan vähentää täyttämällä alueen maanalainen kaivos rikastushiekalla ja sivukivellä, sen sijaan että käytettäisiin pelkästään sivukiveä.  

Kainuun ELY-keskuksen mukaan arviointiselostuksessa on tuotu pääosin riittävällä tavalla esille menettelyn kannalta tarpeelliset tiedot hankkeesta. Perusteltu päätelmä on otettava huomioon ympäristöluvassa ja liitettävä ympäristölupahakemukseen. ELY-keskus katsoo, että mahdolliseen ympäristölupavaiheeseen tulee täydentää tietoja muun muassa sulkemisen jälkeisistä vesistövaikutuksista, varautumisesta poikkeustilanteisiin, luontoselvityksistä ja tarkkailusta. Lupahakemuksessa on selvitettävä, kuinka kaivoksella käytettävät käytännöt ja tekniikat edustavat ympäristön kannalta parasta mahdollista tekniikkaa (BAT).  

Perusteltu päätelmä on yhteysviranomaisen laatima johtopäätös hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista ja se on laadittu arviointiselostuksen, siitä annettujen mielipiteiden ja lausuntojen, sekä yhteysviranomaisen oman tarkastelun pohjalta.  

Perustellun päätelmän ja asiaa koskevan aineiston voi lukea hankkeen ympäristöhallinnon sivuilta: www.ymparisto.fi/sosirikastushiekkaYVA.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kainuun ELY-keskus
ympäristöasiantuntija Elli Moilanen
p. 0295 023 823, elli.moilanen@ely-keskus.fi

Kuvat

Maanalainen kaivoskäytävä, jossa on rosoiset kalliopinnat.
Perustellussa päätelmässä kiinnitettiin huomiota mm. kaivannaisjätteiden hallintaan ja vesistövaikutuksiin.
Kainuun ELY-keskus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Valtion aluehallinnon palvelut Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla jatkossa Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksesta ja valtakunnallisesta Lupa- ja valvontavirastosta19.6.2025 08:38:35 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Aluehallintovirastoista ja Valvirasta muodostetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle perustetaan Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulee olemaan Oulussa, ja toinen toimipaikka on Kajaanissa.

Kainuun ELY-keskus antoi lausuntonsa Ristijärven Louhenkankaan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta16.6.2025 14:35:10 EEST | Tiedote

ABO Energy Suomi Oy suunnittelee Ristijärven Louhenkankaan alueelle tuulivoimalahanketta, jonka pinta-ala on noin 8 660 hehtaaria. Alueelle suunnitellaan enintään 49 tuulivoimalaa, sähkönsiirtoa Hyrynsalmen puolella sijaitsevalle sähköasemalle ja mahdollisen akkuvaraston sijoittamista. Kainuun ELY-keskus nostaa ohjelmalausunnossaan huomioitavaksi erityisesti maisemaan, luontoon ja ekologisiin yhteyksiin kohdistuvat yhteisvaikutukset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye