Tervetuloa Katajamäen naapuriin!
Rakastettu sarja jatkuu kirjailijapari Anneli Kivelän ja Pirta Syrjänevan yhteistyönä.

Anneli Kivelä — Pirta Syrjäneva
Katajamäen naapurissa
Ilmestyy helmikuussa 2025
Anneli Kivelän luoma Katajamäki-sarja on suomalaisten mielenmaisema, ja uutta romaania aletaan odottaa heti kun edellinen on laskettu käsistä. Juuri ilmestynyt Katajamäki riemuitsee on jo Kivelän seitsemästoista Katajamäki-tarina.
Nyt sarjan kirjoittaja-aisapariksi Anneli Kivelän rinnalle on asettunut hänen pitkäaikainen kustannustoimittajansa Pirta Syrjäneva, joka tuntee Katajamäen kuin omat kotikulmansa. ”Tosi jännittävää ja hauskaa päästä ihan itsekin sekoittamaan Katajamäen elämänmenoa, kun on vuosien ajan tehnyt mukavaa yhteistyötä Annelin kanssa hänen kirjojensa toimittajana”, hän kertoo.
Uusi kirjasarja on saanut nimekseen Katajamäen naapurissa. Sarjassa esiintyy Katajamäestä tuttuja henkilöitä, joiden elämään uudet tuttavuudet tuovat hykerryttävää pilkettä.
Anneli Kivelä kertoo viettäneensä hupaisaa aikaa katajamäkeläisten kanssa vuodesta 2006 alkaen. ”Olen todella iloinen, että yhteydenpito jatkuu edelleenkin, joskin hiukan uudenlaisessa muodossa!”
"Sydämessä läikähtää Annelin ja Pirtan ainutlaatuisen yhteistyön vuoksi", Kariston kustannuspäällikkö Silka Raatikainen hymyilee. ” Tulemme taatusti nauttimaan tämän entistä tiiviimmän yhteistyön hedelmistä, jotka vievät meidät tuttuihin maisemiin Katajamäen ja Karimon raitille.”
Lisätiedot: Hanna-Leena Soisalo, hanna-leena.soisalo@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Viihde, tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Kariston kesäviihteessä puutarhaterapiaa ja elokuussa uutuus Emily Henryltä23.6.2025 12:26:46 EEST | Tiedote
Åsa Liabäck: Siirtolapuutarhaunelmia Ilmestyy 4.7. Uudessa suloisessa hyvän mielen sarjassa kukoistavat pienet puutarhat ja suuret tunteet. Toipuakseen sydänsuruista 35-vuotias Anna ostaa pienen mökin puutarhoineen kauniista siirtolapuutarhasta Etelä-Ruotsissa. Annan mökkinaapuri on terävä, iäkäs leskimies Ragnar. Tämä ottaa Annan avosylin osaksi yhteisöä ja tutustuttaa hänet muihin persoonallisiin asukkaisiin. Kesää saapuu viettämään myös Ragnarin aikuinen poika, joka saa Annan sydämen levottomaksi. Olisiko syytä kitkeä uudet tunteet ennen kuin ne alkavat rehottaa valtoimenaan? "Varoitus: herättää voimakkaita keväisiä tunteita ja halun päästä työntämään sormet multaan." Göteborgs Posten Åsa Liabäck on kirjailija, perheterapeutti ja intohimoinen harrastelijapuutarhuri. Hän asuu perheensä kanssa Linköpingissä. Siirtolapuutarhaunelmia käynnistää samannimisen uuden viihdesarjan. Kääntänyt Tuulia Vihanto. Ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Anni Tani. Emily Henry:
Korista, frisbeegolfia ja metallinetsintää – Kariston kesän lasten- ja nuortenkirjoista ei vauhtia puutu23.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kariston kesän uutuuskirjoissa tutustutaan uusiin kavereihin ja seikkaillaan vanhojen tuttujen kanssa. Näiden kirjojen seurassa viihtyvät kaiken tasoiset lukijat.
Tervetuloa Pelkovaaraan – pohjoismainen kauhubestseller viimein suomeksi16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Varislinnan salaisuus avaa hyytävän karmivan lasten jännityssarjan. Norjalainen kirjasarja on ollut valtava menestys ympäri Pohjoismaita.
Piia Helanderin Helios sukeltaa valheen ja vallan tiheään verkkoon10.6.2025 13:39:06 EEST | Tiedote
Helios on Piia Helanderin esikoisteos ja uuden jännityssarjan avaus, jossa rakkaus polttaa ja valta tappaa.
Siru Valpas on taas vauhdissa – ja vähän pulassa2.6.2025 10:19:52 EEST | Tiedote
Omalaatuisiin tapauksiin erikoistuneelle etsintätoimisto Vitoselle on jälleen keikka tiedossa. Pikkasen pulassa -romaani tarjoilee viihdecocktailin, jonka aineksina on ystävyyttä, kuumia tilanteita ja yllättäviä työkeikkoja. Kirsi Pehkosen ronskin reipasotteinen Siru Valpas -sarja jatkuu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme