Väitöstutkimus: Viides teollinen vallankumous siirtää huomion kohti yhteistä hyvää ja hyvinvointia
Maailmanlaajuinen teollisuusympäristö on perusteellisen murroksen keskellä. Teollisuus 5.0, jota on kutsuttu myös viidenneksi teolliseksi vallankumoukseksi, on ennen kaikkea lähestymistavan muutos: teollisuuden huomio siirtyy taloudesta, datasta ja automatiikasta kohti yhteistä hyvää, kestävyyttä ja hyvinvointia.
Xinyi Tu on väitöskirjassaan tutkinut siirtymää kohti vuorovaikutteisempaa ja osallistavampaa teollista valmistamista. Muutoksen keskiössä on fyysisen ja virtuaalisen työympäristön yhdistävä teollinen metaversumi – ja tutkimus kertoo, että sen mahdollistavat kaksi teknologiaa: digitaaliset kaksoset ja laajennettu todellisuus (Extended Reality eli XR).
”Nämä uudet teknologiat tekevät teollisuuden toiminnoista entistä älykkäämpiä ja joustavampia, mistä hyötyvät myös yhteiskunta ja työntekijät”, Tu sanoo.
Digitaalisten kaksosten ja XR-teknologioiden yhdistämisen odotetaan mullistavan teollisuusympäristöt. Digitaalinen kaksonen on fyysisen kokonaisuuden virtuaalinen malli, jonka avulla monimutkaisten prosessien tai järjestelmien toimintaa voidaan tutkia, seurata ja ennustaa. XR-teknologia puolestaan yhdistää todellisen ja virtuaaliympäristön.
Näiden kahden integroiminen saumattomasti teollisessa metaversumissa mahdollistaa uudenlaisen, reaaliaikaisen ja intuitiivisemman vuorovaikutuksen ihmisten ja koneiden välillä. Tehtaat voivat esimerkiksi simuloida toimintoja virtuaalisesti, mikä vähentää virheitä ja seisokkiaikoja, ja työntekijät voidaan kouluttaa turvallisissa virtuaaliympäristöissä. Reaaliaikainen datan visualisointi parantaa nopeaa, tietoon perustuvaa päätöksentekoa.
Tulevaisuuden tuotantoympäristöissä teknologia siis täydentää ihmisen kykyjä, ja teolliset toiminnot ovat älykkäämpiä ja mukautuvampia. Teollisuus voi sitä kautta kehittää kestävämpiä tuotantoprosesseja, vähentää jätettä ja minimoida ympäristöjalanjälkeään. Teknologiat tukevat samalla myös työntekijöiden hyvinvointia ja kehitystä antamalla mahdollisuuden entistä luovempiin ja strategisempiin tehtäviin.
Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jolla on kansallinen metaversumistrategia. Tavoitteena on luoda teeman ympärille 30 miljardin euron teollisuus vuoteen 2035 mennessä: esimerkiksi terveydenhuollossa metaversumi voisi mahdollistaa immersiivisen telelääketieteen ja virtuaaliterapian, ja teollisuudessa virtuaalitehtaat voisivat optimoida tuotantoa, koulutusta ja etätyöskentelyä. Myös luova teollisuus voi kasvaa virtuaalisen sisällön kautta muun muassa muoti- ja pelialoilla, kun brändit löytävät tiensä metaversumiin.
Lisää Tun väitöskirjasta voi lukea tästä artikkelista: Teollisuus 5.0 on ihmiskeskeisyyden vallankumous – viisi asiaa, jotka meidän tulisi tietää siitä.
Xinyi Tun väitös Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulusta, konetekniikan laitokselta "Industrial Metaverse: Revolutionizing Industry 5.0 with Digital Twins and Extended Reality" pidetään perjantaina 13.9.2024 klo 12. Lisätietoja tapahtumasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Xinyi Tu
xinyi.tu@aalto.fi
p. 050 302 2076
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
EMBARGO 8.10.2024 klo 21:00 / Tutkimus: Sikeästi nukuttu yö ja kova treeni näkyivät aivoissa jopa kahden viikon päästä8.10.2024 21:00:00 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkija mittasi itseään kuukausien ajan aivokuvantamisella ja puettavilla älylaitteilla. Unen, liikunnan, sykkeen ja mielialan vaikutukset, niin hyvät kuin huonotkin, voivat näkyä aivoissa jopa yli kaksi viikkoa.
Aivo- ja kehomittaukset viedään laboratoriosta puistoon – tavoitteena on tunnistaa dementiariski aiempaa varhemmin7.10.2024 08:42:39 EEST | Tiedote
Koneoppiminen ja tekoäly mahdollistavat monimutkaisen aivo- ja kehodatan yhdistämisen sekä sen tarkemman ja nopeamman analysoimisen.
Eurooppalainen jättirahoitus uusien kvanttimateriaalien tutkimukseen4.10.2024 09:16:55 EEST | Tiedote
Professori Peter Liljeroth on saanut Euroopan tutkimusneuvostolta miljoonarahoituksen kvanttimateriaalien kehittämiseen. Uusista materiaaleista toivotaan rakennusainesta toistaiseksi ennennäkemättömiin kvanttilaitteisiin.
Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen – merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin1.10.2024 07:35:00 EEST | Tiedote
Tutkijat ovat onnistuneet sitomaan hiilidioksidia infrarakenteisiin ja näin tehneet niistä hiilinieluja. Sen lisäksi biopohjaisen sideaineen käyttö maaperän vahvistamisessa sementin sijaan voi vähentää syvästabiloinnin sideainetuotannon päästöjä jopa 75 prosenttia.
Perhosen siivet liikkeelle valon voimalla – tutkijoiden kehittämät keinotekoiset lihakset saavat älykankaat mukautumaan muutoksiin ympäristössä18.9.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Tulevaisuudessa innovaatiota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi älykkäiden tekstiilien, pehmeän robotiikan ja lääketieteen kehityksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme