Kokeilu kurtturuusun torjunnasta näivettämällä alkaa Varsinais-Suomessa
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Liikenne-vastuualue aloittaa kokeilun, jossa haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua kurtturuusua (Rosa rugosa) torjutaan näivettämällä Paimion, Kaarinan, Paraisten, Kemiönsaaren ja Sauvon alueella maanteiden varsilla. ELY-keskus on kokeillut näivettämistä aiemmin muun muassa Salossa ja Liedossa ja laajentaa nyt kokeilua. Näivetykset alkavat viikolla 38.
Kurtturuusua esiintyy muun muassa teiden ja katujen varsilla, kaupunkien viheralueilla, metsissä ja merenrannoilla. Kyseistä lajia on pyritty torjumaan mekaanisesti kaivamalla kasvustot maasta, mutta ongelmaksi on muodostunut se, että vieraslajijätemaan vastaanottopaikkoja ei ole tai ne ovat pitkien kuljetusmatkojen takana.
Näivetys tarkoittaa tässä kokeilussa pensaiden murskaamista paikoilleen toistuvasti siten, että kasvi kuluttaa elinvoimansa uusien versojen tuottamiseen ja lopulta hiipuu pois. Risujätteitä ei kerätä murskatuilta pensasalueilta. Pensaiden murskausta jatketaan kolme kertaa kesäkaudessa kolmen vuoden ajan. Aiemmissa kokeilukohteissa on todettu, että näivetyskohteet siistiytyvät niiden heinittyessä pikkuhiljaa, jolloin ne siirtyvät normaalin niittokierron piiriin.
Kurtturuusunäivetyskokeilu toteutetaan vuosien 2024–2027 aikana. Työ alkaa nyt syksyllä ensimmäisellä käsittelyllä ja jatkuu kesällä 2025–2027. Kurtturuusun torjuntakokeilua tehdään seuraavilla maanteillä: 110, 180, 181, 183, 2200, 2221, 2343, 2351, 2352, 22490, 12055, 12062, 12069, 12072, 12073, 12085, 12177, 12191, 12193 ja 12284 (kartta kohteista liitteissä).
Liikennejärjestelyt torjuntatyön aikana
Työ tehdään pyöräkuormaajalla, jolla on vesakointiketjullinen puomi. Tienkäyttäjiltä pyydetään varovaisuutta konetta ohitettaessa.
Maantiellä 181 Paimiossa (kohdassa 181/9/44) kurtturuusupensaan käsittelyssä kokeillaan menetelmää, jossa raivaus tehdään alasleikkuulla, repimällä kannot, tasoittamalla pinta ja perustamalla nurmetus. Nurmen leikkuuta suorittaa Paimion kaupunki. Tässä pyörätieltä käsin tehtävässä kohteessa pyörätien käyttäjiä ohjaa liikenteenohjausmerkit.
Maantiellä 12284 Kaarinassa, Piikkiössä, alikulkusillan reunaluiskien käsittelyn aikana on kävely ja pyöräily kielletty työn suorittamisen aikana. Pyörätien käyttäjiä ohjaa liikenteen ohjausmerkit. Työ pyritään suorittamaan koululaisliikenteen aikojen ulkopuolella.
Yhteystiedot:
- Liikenteen ympäristöasiantuntija Niina Anttila ja maanteiden hoidon projektipäällikkö Markus Salminen, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Odlingen av rybs och raps ska ökas och effektiviseras med hjälp av ett nytt projekt9.10.2024 12:28:58 EEST | Pressmeddelande
Den finländska livsmedelsindustrin har redan länge önskat mer inhemsk rybs och raps på marknaden. Efterfrågan skulle räcka till även om produktionen tredubblades från den nuvarande nivån. Odlingen av rybs och raps skulle kunna bidra till att öka den ekonomiska lönsamheten för gårdar. Dessutom skulle det gynna miljön.
Rypsin ja rapsin viljelyä pyritään lisäämään ja tehostamaan uuden hankkeen avulla9.10.2024 12:28:58 EEST | Tiedote
Suomalainen elintarviketeollisuus on toivonut jo pitkään lisää kotimaista rypsiä ja rapsia markkinoille. Kysyntää riittäisi, vaikka tuotanto kolminkertaistuisi nykyisestä. Rypsin ja rapsin viljely voisi hyvin olla osaratkaisu maatilojen taloudellisen kannattavuuden kasvuun. Lisäksi siitä hyötyisi ympäristö.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan päällystystyöt viikolla 414.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Päällystystyöt jatkuvat vielä lokakuun lopulle. Viikolla 41 Varsinais-Suomen alueella päällystystöitä tehdään Raisiossa, Salossa, Loimaalla ja Paimiossa. Satakunnan alueella päällystystöitä tehdään Porissa, Nakkilassa ja Kokemäellä.
Förnyandet av Norrbys förbindelsebåtsbrygga inleds i Iniö3.10.2024 09:20:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Egentliga Finland inleder byggandet av en ny förbindelsebåtsbrygga i Norrby i Iniö vecka 42. Byggnadsarbetet pågår fram till slutet av 2024. Den nya förbindelsebåtsbryggan byggs på samma plats som den nuvarande bryggan. Bryggan är ur bruk under tiden arbetet pågår och som ersättande hamn fungerar Kanvik. Vi beklagar de olägenheter som byggnadsarbetet orsakar förbindelsefartygstrafiken.
Norrbyn yhteysaluslaiturin uusiminen alkaa Iniössä3.10.2024 09:20:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Iniön Norrbyssä uuden yhteysaluslaiturin rakentamistyöt viikolla 42. Rakennustyöt kestävät vuoden 2024 loppuun. Uusi yhteysaluslaituri rakennetaan nykyisen laiturin paikalle. Laituri on työn ajan pois käytöstä, korvaavana satamana toimii Kanvik. Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia haittoja yhteysalusliikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme