Kokoomuksen Sammallahti: Kenen asiaa in-house -yhtiöt ajavat?
11.9.2024 09:40:35 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen espoolainen kansanedustaja Tere Sammallahti on pöyristynyt Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kertomista tiedoista, joiden mukaan se epäilee julkisten in-house -yhtiöiden edunvalvontajärjestön Kustos ry:n ohjailleen jäsentensä vastauksia KKV:n vaikutusarviointikyselyyn. KKV kertoo epäselvyyksien välttämiseksi poistaneensa kaikki tähän kyselyyn viittaavat kohdat ja kyselyn pohjalta tehdyt johtopäätökset tutkimuksesta.

”Hallituksen tavoitteena on hankintalakia uudistamalla lisätä kilpailua ja säästää julkisia varoja kilpailulakia uudistamalla. Nyt verovaroin pyörivät in-house -yhtiöt lobbaavat verovaroin hallitusohjelmaa vastaan ja suojelevat omaa asemaansa veronmaksajan kustannukselle. On pakko kysyä, kenen asiaa nykyiset in-house -yhtiöt oikein ajavat?”, Sammallahti sanoo.
KKV:n vaikutusarviointien taustalla on hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan in-house -yksiköille säädetään 10 prosentin minimiomistusosuus. In-house -yhtiöt ovat olleet viime aikoina usein otsikossa. Muun muassa Sarastian osalta Markkinaoikeus katsoi maaliskuussa, että Sarastia ei ollut Vantaan-Keravan hyvinvointialueen in-house -yksikkö ja siltä kilpailuttamatta tehdyt ostot olivat laittomia. Hyvinvointialue omisti vain 0,04 prosentin osuuden Sarastian osakekannasta, mutta hyödynsi silti hankintalain in-house- eli sidosyksikköpoikkeusta ja jätti hankinnan kilpailuttamatta. Vastaavia in-house -rakenteita on Suomessa erittäin paljon.
”Hankintalain kiertämisestä on tullut Suomessa valitettava maantapa, jossa ei ole reilusta kilpailusta tai vastuullisesta verovarojen käytöstä tietoakaan. Hallituksen edistämä 10 prosentin vaatimus selkeyttää tilannetta ja parantaa vapaiden markkinoiden toimintaa”, Sammallahti katsoo.
Tuoreessa Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että yksityisten ICT-yritysten tuottavuus on yli 60 prosenttia in-house -yhtiöitä parempi. Julkisten hankintojen osuus Suomen BKT:sta on 20 prosenttia, joten tehostamispotentiaali on merkittävä.
Sammallahden mukaan KKV:n keräämät tiedot viittaavat siihen, etteivät in house-yhtiöt halua itse puuttua toiminnassaan ilmenneisiin ongelmiin.
”Jos in-house -yhtiöt todella olisivat tehokkaampia kuin yksityiset yritykset, ei niillä pitäisi olla lainkaan huolia asemastaan tai tarvetta ohjailla vastauksia, sillä ne voittaisivat ylivertaisella tehokkuudella ja laadullaan jokaisen kilpailutuksen. Hankintojen tehokkuutta on tärkeää katsoa tarkalla silmällä. Valtiovarainministeriön asiantuntijaryhmä on todennut, että hankinnoissa on jopa miljardin euron tehostamispotentiaali”, Sammallahti pohtii.
KKV:n uutinen korostaa Sammallahden mukaan hallitusohjelmassa sovittujen hankintalain uudistusten määrätietoista toteuttamista. Kyse on suomalaisten yrittäjien ja alueiden elinvoiman puolustamisesta.
”Hankintalain uudistaminen ja markkinoiden avaaminen luo työtä ja elinvoimaa paikallisesti. Suomalaisten yritysten tulee voida kilpailla julkisista hankinnoista reilusti. Nykyinen hallitus purkaa Byroslavia-ajattelua ja luo aidosti kannusteita yrittämiseen ja kasvuun koko Suomessa,” Sammallahti päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tere SammallahtiKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Päivärinta: Verotus keveni, verotulot kasvoivat9.10.2026 14:35:18 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta pitää verotuloarvioiden kohentumista rohkaisevana uutisena Suomen taloudelle. Kuluvan vuoden kolmannessa lisätalousarvioesityksessä verotuloarviota nostetaan noin 1,1 miljardilla eurolla. Myös ensi vuonna valtion verotulojen arvioidaan kasvavan, vaikka työn verotusta kevennetään.
Kokoomuksen Wallinheimo: Komission esittämästä kasvusta leikkaaminen ei ole leikkaus maataloudesta9.10.2026 09:43:36 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja suuren valiokunnan puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ihmettelee opposition tahallista väärinymmärrystä maatalouden rahoituksesta EU:n budjettineuvotteluissa. Hallitus ei aja leikkauksia maatalouden rahoitukseen. Komission esittämä maatalousrahoituksen taso on hallituksen mielestä liian pieni, ja siihen haetaan muutosta käynnissä olevissa neuvotteluissa.
Kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet: Kotihoidontuki jatkossa vain Suomessa asuneille8.10.2026 14:33:19 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen ovat tyytyväisiä kotihoidon tuen Norjan mallin etenemisestä eduskunnan suuren salin käsittelyyn. Asiaa koskeva mietintö valmistui tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Kokoomuksen Limnell: Suomesta Euroopan johtava droonimaa7.10.2026 17:50:01 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on nimennyt selvityshenkilön laatimaan toimenpidesuositukset Suomen droonialan kehittämiseksi. Selvityshenkilön työn tueksi nimettiin ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden dosentti Jarno Limnell.
Kokoomuksen Heinonen: Räsänen yrittää selitellä takinkäännöstään - milloin SDP myöntää olleensa väärässä viimeiset kolme vuotta?7.10.2026 15:35:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen vaatii SDP:tä selittämään, mitä puolueen koko vaalikauden jatkuneelle talouskritiikille tapahtuu nyt, kun puolueen talousvastaava Joona Räsänen itse toteaa mittavien sopeutusten ja talouskasvun voivan toteutua samanaikaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme