Särkänniemen kesä huipentuu ilotulitukseen ja supertähtiin
Särkänniemen kesäkausi päätetään tyylillä 21.9., kun Estraadille nousevat Mikael Gabriel ja Averagekidluke. Tapahtuma päättyy loistavaan ilotulitukseen. Samana päivänä Särkänniemi lanseeraa uuden Kohdekausikortin.

Särkänniemessä huvitellaan perinteisesti syyskuussa lauantaisin. Kesän viimeistä päivää vietetään lauantaina 21.9.2024. Päättäripäivään pääsee vielä kesältä käyttämättä jääneillä tai päivään sidotuilla Särkänniemi-rannekkeilla, Huvilaiterannekkeella, Huvipuistolipulla tai Kausikortilla 2024.
Kauden 2025 Kausikortit tulevat myyntiin päättäjäispäivänä. Päättäreistä päättäreihin voimassa olevalla Kausikortilla pääsee mm. Karmivaan karnevaaliin, Koiramäen jouluun ja Valkeaan 2024, sekä tietysti Näsinneulan näkötorniin, Akvaarioon ja Planetaarioon läpi talven Tämän lisäksi Kausikortilla pääsee tietysti kokemaan myös kesän 2025 huvit aina seuraavaan kesän päättäjäispäivään saakka.
Särkänniemi lanseeraa päättäjäispäivänä uuden Kohdekausikortin. ”Jatkamme viime vuonna aloittamaamme, asiakkailta hyvää palautetta saanutta käytäntöä vuoden ympäri voimassa olevasta Kausikortista. Tuomme Kausikortin rinnalle tänä vuonna myös uuden Kohdekausikortin, joka sisältää nimensä mukaisesti kaikki kohteet ilman huvilaitteita. Kohdekausikortti sopii loistavasti esimerkiksi kausikorttilaisen huoltajalle”, kertoo Särkänniemen myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Ihanamäki.
Spotifyn ykkönen Averagekidluke nousee Estraadille
Särkänniemen kesän päättäjäiset avaa yksi tämän hetken puhutuimmista artisteista. Suomalais-amerikkalainen hip hop -artisti Averagekidluke on kerännyt yli 50 miljoonaa striimiä, saanut Emma-ehdokkuuden ja kirjoittanut kappaleita useille kansainvälisille supertähdille kuten Iann Diorille ja 24kGoldnille. Sujuvasti suomen kieltä ja englantia sekoitteleva parikymppinen artisti on noussut Suomen Spotify-listan kärkeen kappaleilla Vitun hyvin, Ghetto Love, Rich Man ja Samma gamla vanliga – Remix.
Valovoimainen Mikael Gabriel tuo sukupolvet yhteen
Päättäjäisissä esiintyy myös Mikael Gabriel, joka on yksi Suomen suosituimmista ja valovoimaisimmista artisteista. Artisti tunnetaan pitkäkestoisen ja monipuolisen musiikkiuransa lisäksi erityisesti vakuuttavasta live-esiintymisestään ja lavakarismastaan.
Mikael Gabriel on julkaissut pitkän uransa aikana yhteensä seitsemän menestyksekästä albumia, joista viimeisin on vuoden 2022 lopussa ulos tullut Big Steppa. Suoratoistopalveluissa Mikael Gabrielin kappaleita on kuunneltu yli 250 miljoonaa kertaa ja hän on noussut lukuisia kertoja Spotifyn listaykköseksi. Artistin uran isoimpia hittikappaleita ovat muun muassa Kipua, Älä herätä mua unesta, Riippumatto ja Ykspuolista rakkautta. Mikael Gabriel on myös voittanut Emma Gaalassa kahdesti Vuoden musiikkivideo -palkinnon ja kerran Vuoden miessolisti -palkinnon.
Yhteyshenkilöt
Heikki Ihanamäkimyynti- ja markkinointijohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0207 130 221heikki.ihanamaki@sarkanniemi.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, Akvaario, Planetaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Särkänniemen uusi toimitusjohtaja aloittaa työnsä3.3.2025 15:34:42 EET | Tiedote
Särkänniemen uusi toimitusjohtaja 1. maaliskuuta 2025 alkaen on Mikko Hautasaari. Särkänniemi kutsuu median edustajat kuulemaan lisää uudesta toimitusjohtajasta keskiviikkona 5. maaliskuuta klo 9.
Näsijärvellä juostaan vaatteet päällä avantoon – mistä oikein on kyse?17.2.2025 12:29:49 EET | Tiedote
Pystyisitkö sukeltamaan tukin ali hyisessä vedessä, kiipeämään köysissä ja kantamaan 50 kg betonikuulaa? Tai selvittämään Särkänniemen Koskiseikkailun OCR-tyylillä? Kilpailijat peräti 20 eri maasta uskovat pystyvänsä!
Hugo avaa Särkänniemen huvipuiston 50-vuotisjuhlavuoden11.2.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Särkänniemen huvipuisto täyttää pyöreät 50 vuotta vappuna 2025. Juhlavuoden kunniaksi luvassa on iloa ja yllätyksiä. Juhlavuoden avajaisia vietetään vappuna 1. toukokuuta 2025, kun Särkänniemen Estraadille nousee suosikkiartisti Hugo.
KUTSU: Tampereen Ursan tähtinäytökset saapuvat Särkänniemen Planetaarioon10.2.2025 09:00:00 EET | Kutsu
Viime vuonna Särkänniemen elämysvalikoimaan palannut nostalginen Planetaario kokee tänä vuonna uudistuksen. Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry käynnistää suositut tähtinäytökset yleisölle Särkänniemessä 25.2.2025.
Särkänsillan rakentaminen alkaa27.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Särkänsilta on Särkänniemen kehityshankkeen ensimmäinen merkittävä osa. Valmistuessaan silta mahdollistaa kehityshankkeen seuraavien vaiheiden etenemisen ja Särkänniemen paremman saavutettavuuden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme