Eläketurvakeskus (ETK)

Eläkeläispariskunnilla on erimielisyyksiä rahasta yleisimmin eläkkeelle siirtymisen aikaan

Jaa

Lähes puolella eläkeläispariskunnista on erimielisyyksiä raha-asioista. Ristiriitoja on enemmän hiljattain eläkkeelle jääneillä kuin iäkkäämmillä eläkeläisillä. Niitä on useammin taloudellista niukkuutta kokevilla pariskunnilla. Suomalaisten eläkeläisparien rahaerimielisyyksiä on tarkasteltu ensi kertaa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissa.

Viisi eri arvoista euroseteliä (10 €, 20 €, 50 €, 100 €, 200 €) vierekkäin.
Kuva: Karoliina Paatos

Eläkeläispariskunnista yli puolella ei ole tutkimuksen mukaan koskaan erimielisyyksiä raha-asioista. Satunnaisesti, kerran pari vuodessa, erimielisyyttä on runsaalla kolmasosalla. Toistuvasti, vähintään kerran kuukaudessa, eripuraa on alle kymmenesosalla eläkeläispariskunnista.

Ikä ja sukupuoli näkyvät ristiriitojen kokemisessa: mitä vanhempi henkilö, sitä harvemmin erimielisyyksiä rahasta koettiin. Lisäksi naiset kertoivat hieman miehiä useammin, ettei kiistaa rahasta ole.

Avoliitossa elävät kertoivat useammin toistuvista erimielisyyksistä ja avioliitossa olevat puolestaan useammin satunnaisista erimielisyyksistä.

– Erimielisyyksien painottumista nuorempiin vanhuuseläkeläisiin voi selittää se, että he eivät välttämättä ole vielä täysin sopeutuneet tulojen pienemiseen eläkkeelle siirtymisen jälkeen, kuvaa Riku-Petteri Wallin Turun yliopistossa tehdyssä tutkimusartikkelissa.

Kun rahasta on tiukkaa ja velka rasittaa, kiistat yleistyvät

Kotitalouden taloudellinen tilanne on merkittävä rahaerimielisyyksiä selittävä tekijä. Ristiriitoja oli useammin niillä, joilla on niukka rahatilanne ja velan maksu rasitteena. Velan rasituksen kasvaessa toistuvat erimielisyydet yleistyivät.

Eläkeläispariskunnilla toistuvat erimielisyydet ovat huomattavasti yleisempiä silloin, kun rahaa ei jää välttämättömien menojen jälkeen.

Myös tulotaso liittyy rahaerimielisyyksien yleisyyteen. Pienemmät tulot – alle 1 500 euroa kuukaudessa – olivat yhteydessä erityisesti toistuviin erimielisyyksiin, sen sijaan satunnaisia erimielisyyksiä esiintyi useammin korkeamman tulotason ryhmissä.

Mitä yhteisemmät rahat, sitä harvemmin erimielisyyksiä

Jos pariskunnalla on yhteinen tili, rahakahakat ovat tutkimuksen mukaan harvinaisempia. Eläkeläisistä, joilla on yhteinen tili puolisonsa kanssa, 61 prosenttia koki, ettei erimielisyyksiä ole, kun taas omat erilliset tilit säilyttäneillä osuus on 54 prosenttia.

– Mitä yhteisemmät rahat ja tilijärjestelyt pariskunnalla on, sitä harvinaisempia ovat erimielisyydet, toteaa erikoistutkija Anniina Kaittila Turun yliopistosta.

Eläkkeelle siirtyville tukea talousasioiden hallintaan

Yli 65-vuotiaat ovat merkittävä ja kasvava osa aikuisväestöstä. Heidän taloudellinen hyvinvointinsa vaikuttaa siten koko kuvaan suomalaisten taloudellisesta hyvinvoinnista.

Toistaiseksi eläkeläispariskuntien raha-asioiden hoitoon ei ole juuri kiinnitetty huomioita palveluita kehitettäessä. Sosiaalipalveluissa on kehitetty tukea talousasioihin lähinnä nuoremmille perheille.

– Tulevaisuudessa olisi tärkeää tarjota palveluita myös eläkeläisille, jotka kokevat taloudellisia paineita ja raharistiriitoja. Niiden kehittämisessä on tarpeen huomioida etenkin eläkkeelle siirtymisen vaihe, jossa tutkimuksemme mukaan erimielisyydet ovat yleisiä, sanoo Riku-Petteri Wallin.

Tutkimusartikkeli Rahaerimielisyydet suomalaisten vanhuuseläkeläisten parisuhteissa on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä. 

Tutkimuksen tausta

Tutkimus perustuu Eläketurvakeskuksen kyselyaineistoon suomalaisten 55–85-vuotiaiden eläkkeensaajien toimeentulosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista. Tutkimuksessa on tarkasteltu 65 vuotta täyttäneitä parisuhteessa eläviä vanhuuseläkeläisiä, joita on mukana noin 1 900.

Tutkimuksen ovat tehneet yhteistyössä Turun yliopisto ja Eläketurvakeskus.

Lisätietoja: Anniina Kaittila, Turun yliopisto, erikoistutkija, s-posti: sairai@utu.fi, puh. 050 326 3094

Riku-Petteri Wallin, Turun yliopisto, tutkimusavustaja, s-posti: rpkwal@utu.fi

Susan Kuivalainen, Eläketurvakeskus, tutkimusosaston osastopäällikkö, susan.kuivalainen@etk.fi, puh. 050 512 0062

Avainsanat

Kuvat

Pylväsdiagrammi, joka näyttää rahaan liittyvien erimielisyyksien yleisyyden eläkeläisten parisuhteissa. "Ei koskaan" -vaihtoehdon kohdalla on 56 %, "Satunnaisesti" 35 % ja "Toistuvasti" 8 %. Lähde: Yhteiskuntapolitiikka-lehti.
Rahaan liittyvien erimielisyykisien yleisyys eläkeikäisten parisuhteissa
Lataa

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)

Pensionsbarometern: Arbetsrelaterad invandring är det populäraste sättet att stärka pensionsfinanserna – motstånd mot nedskärning av pensionerna13.6.2024 06:45:00 EEST | Pressmeddelande

Drygt 60 procent av finländarna anser att arbetsrelaterad invandring är ett bra sätt, om finansieringen av pensionerna behöver stärkas. Det näst populäraste alternativet enligt den nya Pensionsbarometern är att höja pensionsavgifterna. Nedskärning av nuvarande och framtida pensioner är något som största delen av svararna motsätter sig.

Podcasten Eläkekomitea: Kan skillnaden mellan mäns och kvinnors pensioner utplånas?12.6.2024 08:27:00 EEST | Pressmeddelande

Hur klarar sig pensionärerna ekonomiskt idag och i framtiden? Hur är det med skillnaden mellan mäns och kvinnors pensioner? Vad sker med pensionerna, om Finlands ekonomiska tillväxt hålls svag? Pengar är temat när professor Lasse Koskinen från Tammerfors universitet, specialsakkunnig Milla Sandt från social- och hälsovårdsministeriet och nationalekonom Juha Rantala från Pensionsskyddscentralen diskuterar i studion.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye