Tays tukisäätiöstä kasvoi koko hyvinvointialueen rinnallakulkija
13.9.2024 12:54:41 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Tays tukisäätiön toiminta on laajentunut. Tampereen yliopistollisen sairaalan tukijana tutuksi tullut säätiö hoitaa jatkossa koko Pirkanmaan hyvinvointialueen rahalahjoituksia. Säätiö tukee lahjoituksilla muun muassa tutkimusta, viihtyisyyttä, osaamista ja hyvinvointia. Syyskuussa julkaistun uuden strategian, visuaalisen ilmeen ja verkkosivujen ytimessä on läheisestä välittäminen.

Tampereen yliopistollisen sairaalan tukisäätiö (Tays tukisäätiö) on ottanut ison harppauksen ja laajentanut toimintansa koko Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että jatkossa hyvinvointialueelle kohdistetut rahalahjoitukset ohjataan alueen toimintoihin pääosin Tays tukisäätiön kautta.
– Säätiölle tämä tarkoittaa hienoja uusia mahdollisuuksia tehdä hyvää ja tukea lahjoitusvaroin myös uusien kohteiden, kuten esimerkiksi sosiaali- ja pelastuspalveluiden toimintaa, sanoo säätiön asiamies Heikki Oksa.
Tukisäätiön uusi strategia sekä toiminnan laajenemisen huomioiva ilme- ja verkkosivu-uudistus on tehty kevään ja kesän aikana.
– Tays tukisäätiön tarkoituksen ydin on hyvän tekeminen ihmisille. Haluamme edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä kaventaa terveyseroja. Varainhankintaa ja kumppaniverkostoa täytyy lähivuosina kasvattaa, jotta pystymme aidosti palvelemaan koko aluetta, Oksa sanoo.
Uusina lahjoituskohteina ikäihmiset ja vammaiset
Säätiö tukee lahjoitusvaroilla tieteellistä tutkimusta, työntekijöiden osaamista ja jaksamista, uusien hoitomuotojen ja -välineiden kehittämistä sekä potilaiden, asiakkaiden ja heidän läheistensä viihtyvyyttä. Tukisäätiö ylläpitää myös mittavaa taidekokoelmaa, jonka teoksia on tähän asti ollut nähtävillä Taysin sairaaloissa.
Lahjoittaja voi olla kuka tahansa – yritys, yksityinen tai testamenttilahjoittaja. Oksa kertoo, että lahjoituksia on tullut tyypillisesti paljon muun muassa psykiatrialle, syövänhoitoon, lasten ja nuorten sairaalalle sekä yleisesti tieteelliseen tutkimukseen.
– Nyt uusina lahjoituskohteina ovat ikäihmiset ja vammaiset. Kannustamme lahjoittajia myös avoimiin lahjoituksiin, jolloin pystymme haarukoimaan alueelta tuen tarpeita ja apu menee sinne, missä juuri sillä hetkellä tarve on akuutein
Hyvinvointialueen varsinaista lakisääteistä toimintaa, kuten henkilöstön palkkaamista tai palvelujen järjestämistä tukisäätiö ei voi rahoittaa. Niistä huolehtiminen kuuluu hyvinvointialueen tehtäviin.
– Rahoitamme hyvinvointialueen palveluja tukevia asioita, kuten kehittämistä, tutkimusta, koulutusta, viihtyisyyttä ja hyvinvointia. Tieteellisellä tutkimuksella varmistetaan, että hoidot, palvelut ja lääkkeet kehittyvät jatkuvasti. Myös tilojen viihtyisyydellä on suuri merkitys niin henkilökunnan kuin asiakkaiden hyvinvointiin, Oksa sanoo.
Lue lisää tukisäätiön uudesta strategiasta ja lahjoittamisesta Tays tukisäätiön uusilta verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Oksa, asiamies, Tays tukisäätiö, p. 050 571 1205, heikki.oksa@pirha.fi
Linkit
Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Taysin digitaalinen asiointi muuttuu – varmista, että saat tiedon ajanvarauksista13.10.2026 10:31:56 EEST | Tiedote
Jos olet Taysin potilas, tarkista OmaPirhassa nyt, että digitaalisen asioinnin suostumuksesi ovat kunnossa ja yhteystietosi oikein. Näin varmistat, että ajanvarausmuistutukset ja käynteihin liittyvät herätteet tavoittavat sinut. Kutsut ja ohjeet tuleville käynneille lähetetään jatkossa Suomi.fi-viesteinä, minkä lisäksi digitaalinen asiointi siirtyy marraskuussa OmaTaysista OmaPirhaan.
Pirkanmaan hyvinvointialue sai valtiolta 280 miljoonan euron lainanottovaltuuden12.10.2026 11:10:21 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on myöntänyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle vuodelle 2027 lisälainanottovaltuutta yhteensä 280 113 000 euroa. Nyt saatua lainanottovaltuutta käytetään investointisuunnitelman mukaisiin hankkeisiin, kuten Hatanpään ja Koukkuniemen kiinteistöjen hankintaan hyvinvointialueen omistukseen.
Neuvolan 5- ja 6-vuotistarkastukset järjestetään erikseen vuoden 2027 alusta12.10.2026 09:40:02 EEST | Tiedote
Lastenneuvolan terveystarkastukset muuttuvat. Jatkossa 5-vuotiaiden ja 6-vuotiaiden terveystarkastukset järjestetään erillisinä käynteinä.
Nuorisovaltuusto kutsuu mukaan Digiraatiin keskustelemaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta9.10.2026 10:59:49 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuusto päätti kokouksessaan 24.9.2026 järjestää Digiraadin koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Digiraati on avoinna 26.10.2026 saakka, ja keskusteluun voi osallistua noin kolmen viikon ajan.
Väkivaltaisesti käyttäytyvä lapsi tai nuori tarvitsee apua – palvelupolku kertoo, miten apua saa9.10.2026 10:52:04 EEST | Tiedote
Miten pitää toimia, kun alle 15-vuotias käyttäytyy aggressiivisesti tai väkivaltaisesti tai hänen käytöksensä herättää huolta? Apua on saatavilla, ja Pirkanmaan hyvinvointialueen julkaisemassa palvelupolussa kerrotaan, miten lasta tai nuorta tuetaan matkalla väkivallasta irti pääsemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme