Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota - tuomio yksikön päällikölle työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta
Turun hovioikeus on 12.9.2024 antamassaan ratkaisussa pysyttänyt Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 8.6.2023 antaman tuomion, jossa varsinaissuomalaisen pakkausvalmistajan yksikön päällikkö tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 12 päiväsakon sakkorangaistukseen.
Käsiteltävänä on ollut joulukuussa 2020 tapahtunut työtapaturma, jossa työntekijän sormi on jäänyt kartiopussikoneen hihnan ja pyörän väliin, kun hän on yrittänyt poistaa koneesta rypistynyttä pussia. Työtapaturman johdosta tehdyllä työsuojelutarkastuksella havaittiin, että koneessa oli suojaamaton kohta, johon sormi saattoi mennä. Lisäksi selvisi, että vahingoittuneelle työntekijälle oli perehdytetty, että pusseja saattoi poistaa käsin linjastolta.
Käräjäoikeudessa käytiin läpi koneen suojaamista sekä työntekijöiden perehdyttämistä. Vahingoittunut työntekijä kertoi, että pussien korjaaminen linjastolla oli tapa, jota kaikki olivat käyttäneet. Koneessa on ollut valoverho, joka työntekijöiden on kuitenkin ollut mahdollista ohittaa kurottamalla sen ohi. Todistajana kuullun työntekijän mukaan koneeseen ei ole saanut kurkottaa eikä laittaa käsiä sen sisälle. Tarkoitus on ollut, että lähellä olevat asiat voi korjata, jos se on turvallista. Koneessa on ollut varoitustarrat. Vastaajan mukaan hän ei ole ollut tietoinen, että työntekijät olisivat kurotelleet koneen hihnojen alueelle. Kukaan työpaikalla ei vastaajan mukaan ollut kiinnittänyt huomiota tämänkaltaiseen vaaraan.
Käräjäoikeus katsoi todistelun perusteella, että ainakin vahingoittunut työntekijä oli käyttänyt työtapaa, jossa pusseja poistettiin valoverhon takaa. Työtapa oli päivittäinen, joten sen käyttö olisi ollut havaittavissa. Käräjäoikeus totesi, että vastaaja oli laiminlyönyt velvollisuuttaan valvoa ja selvittää, että koneen käyttöön ei ole muodostunut toimintatapaa, mikä aiheuttaisi vaaran työntekijöille.
Koneen suojauksen osalta käräjäoikeus katsoi, että koneeseen liimattujen tarrojen ja koneen käyttöohjeessa mainittujen puristumis- ja murskautumisvaarasta kertovien varoitusten perusteella työpaikalla olisi tullut tiedostaa koneeseen liittynyt turvallisuusriski. Pelkät tarrat eivät kuitenkaan olleet riittävä keino suojata työntekijöitä. Käräjäoikeus katsoi, ettei voitu pitää yllättävänä, että työntekijä varoitustarroista huolimatta ojentaa kätensä kielletylle alueelle. Vaara on työtapaturman jälkeen poistettu suojakotelolla. Suojaus olisi ollut mahdollista tehdä jo ennen työtapaturmaa. Käräjäoikeus katsoi, että vastaajan olisi ollut mahdollista havaita asianmukaisen suojauksen puuttuminen ja tehdä toimenpiteitä vaaran poistamiseksi.
Hovioikeus käsitteli pääosin samaa todistusaineistoa kuin käräjäoikeus, eikä nähnyt syytä arvioida näyttöä tai asiaa eri tavalla. Hovioikeus halusi kuitenkin korostaa erikseen korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2014:75, erityisesti kohtaa 32. Tässä kohdassa korkein oikeus toteaa, että vaikka koneen tai laitteen käyttöönottaja voi luottaa siihen, että CE-merkitty kone täyttää kansalliset vaatimukset, pelkkä CE-merkintä ja vaatimustenmukaisuusvakuutus eivät riitä takaamaan koneen turvallisuutta. Työnantajan on ennen koneen käyttöönottoa varmistuttava sen soveltuvuudesta tulevaan käyttöön ja käyttöolosuhteisiin. Lisäksi työnantajan on selvitettävä ja arvioitava vaarat ja tarvittavat toimenpiteet niiden poistamiseksi ja minimoimiseksi. Työnantajalla on myös jatkuva velvollisuus tarkkailla työympäristön turvallisuutta. Tämä velvollisuus koskee myös CE-merkittyä konetta.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen juristi Matti Suontausta muistuttaa, että työssä käytettävien koneiden ja laitteiden vaara-alueelle pääsyn estäminen on työnantajan vastuulla. Pelkkä CE-merkintä koneessa ei tarkoita, etteikö työpaikalla olisi tarpeen tehdä toimia koneen turvallisuuden varmistamiseksi. On erittäin hyvä, että hovioikeus on tuomiossaan korostanut mainittua korkeimman oikeuden ratkaisua, jossa asia on selkeästi tuotu ilmi.
Turun hovioikeuden tuomio 12.9.2024, 24/134106 asiassa R 23/1179. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juristi Matti Suontausta, etunimi.sukunimi@avi.fi, puh. +358 295 018 152
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto www.tyosuojelu.fi
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Sakkoja yritysjohdolle autonostimien tarkastusten laiminlyönnistä9.10.2024 12:35:20 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta yrityksen hallituksen puheenjohtajan sekä toimitusjohtajan/hallituksen varsinaisen jäsenen molemmat 50 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Lisäksi yhtiölle määrättiin 8.000 euron suuruinen yhteisösakko. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 17.9.2024.
Ett dagverksamhetscenter är inte avsett som en plats där läropliktiga elever fullgör läroplikten8.10.2024 13:32:00 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland gav yrkesinstitutet Spesia som fungerar som specialyrkesläroanstalt en anmärkning för att ha ordnat TELMA-utbildning i ett dagverksamhetscenter. Regionförvaltningsverket ansåg det vara diskriminering att på grund av orsaker som hade att göra med verksamhetslokalerna placera eleven i dagverksamhetscentret.
Päivätoimintakeskus ei ole tarkoitettu oppivelvollisten opiskelijoiden oppivelvollisuuden suorittamispaikaksi8.10.2024 13:32:00 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi erityisammattioppilaitoksena toimivalle ammattiopisto Spesialle huomauksen TELMA-koulutuksen järjestämisestä päivätoimintakeskuksessa. Aluehallintovirasto katsoi, että opiskelijan sijoittaminen päivätoimintakeskukseen toimintaympäristöön liittyvästä syystä oli syrjintää.
Projekt för grön omställning som behandlas hos Regionförvaltningsverket i Södra Finland7.10.2024 16:03:56 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland prioriterar projekt för grön omställning i miljötillståndsbehandlingarna. Till de pågående projekten hör bland andra en fabrik för aktivt katodmaterial i Kotka, en produktionsanläggning för grönt väte och ammoniak i Nådendal och produktion av grönt väte och syntetisk metan i Lahtis.
Etelä-Suomen aluehallintovirastossa vireillä olevat vihreän siirtymän hankkeet7.10.2024 16:03:56 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto priorisoi vihreän siirtymän hankkeet ympäristölupakäsittelyissä. Käynnissä oleviin hankkeisiin kuuluu muun muassa katodiaktiivitehdas Kotkassa vihreän vedyn ja ammoniakin tuotantolaitos Naantalissa sekä vihreän vedyn ja synteettisen metaanin valmistus Lahdessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme