Väitös: Luonnonsuojelun tehokkuutta Suomessa voidaan parantaa kohdentamalla suojelu suojeluarvoiltaan arvokkaimmille alueille/ Spatial conservation prioritization for the improvement of the national protected area network

Luonnonsuojelun hyödyt ovat suurimmat, kun suojelu kohdistetaan alueille, jotka on tunnistettu luontoarvoiltaan korkeiksi. Luontoa heikentävät toimet taas voidaan kohdistaa alueille, joiden on tunnistettu olevan luotoarvoiltaan vähäisiä.

”Eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot. Tämä oli väitöstutkimukseni päätuloksia”, kertoo Ninni Mikkonen, ja jatkaa: ”Tuhottua hienoa luontokohdetta ei saada koskaan takaisin. Siksi suojelun kohdentamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, olipa kyse sitten metsistä, soista tai mistä tahansa luontotyypistä.”

Väitöskirja perustuu kartta-aineistoihin ja muuhun tietoon, joita on kerätty jo aiemmin erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten luonnonsuojeluun tai metsätalouden tarpeisiin.

Arvokkaita metsäkohteita etsittiin erityisesti Etelä-Suomesta

Väitöstutkimuksessa pyrittiin tunnistamaan luontoarvoiltaan arvokkaimmat metsät. Tällaiset metsäkohteet ovat tyypillisesti puulajistoltaan ja ikärakenteeltaan monipuolisia, ja niissä on suuria tai vanhoja eläviä ja kuolleita puita. Lisäksi arvokkaat metsät ovat yhtenäisiä, eikä niitä ole pirstottu pienemmiksi saarekkeiksi. Niissä on tyypillisesti merkittävästi enemmän monimuotoisuutta ilmentävää lahopuuta kuin vastaavan kasvupaikan omaavissa ikärakenteeltaan samankaltaisissa talousmetsissä.

Luontoarvoiltaan arvokkaimpia metsiä tunnistettiin eri puolilta Suomea. Tutkimuksessa etsittiin erityisesti Etelä-Suomen arvokkaita, vielä suojelemattomia metsäalueita.  ”Tutkimus keskittyi Etelä-Suomessa luontotyyppeihin, joita on muutettu ja hävitetty eniten, ja aivan erityisesti lehtoihin”, kuvailee Ninni Mikkonen.

Tietoja voidaan käyttää vapaaehtoisen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSOn toteuttamisen tukena.

Soidensuojeluverkostoon ehdotettiin lisäkohteita 

Soista suojeluarvoiltaan arvokkaimmiksi tunnistettiin suot, jotka ovat luonnoltaan harvinaisia sekä suokokonaisuudet, joiden suoluontotyypeistä on puutteita soidensuojeluverkostossa.

Tunnistettujen arvokkaiden soiden tieto yhdistettiin muuhun saatavilla olevaan tietoon. Kun tiedot vielä yhdistettiin soiden alueellisiin suojelutavoitteisiin, voitiin valita suoalueet, suuruudeltaan kaikkiaan 100 000 hehtaaria, jotka ehdotettiin lisättävän soidensuojelualueverkostoon.

Jo nyt tämä tieto palvelee maakuntasuunnittelua ja Helmi-elinympäristöohjelmaa. Ohjelmalla tuetaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä suojelemalla soita pysyvästi ja ennallistamalla kohteita tarpeen mukaan.

Tutkimuksessa tunnistettiin ainutlaatuisia luontokohteita

Väitöstutkimuksessa arvokkaimmiksi Natura 2000 -alueiden keskittymiksi tunnistettiin suomalaisittain ainutlaatuisia elinympäristöjä sisältäviä kokonaisuuksia. Tällaisia ovat erilaisia dyynejä sisältävä Vattajanniemi lähialueineen Kokkolassa, rannikkoluontotyyppejä sisältävä Porin saaristo sekä särkkiä ja saaristoluontotyyppejä sisältävä Hailuoto Oulun edustalla. Ainutlaatuisia ovat myös tunturi, kallio- ja pienvesiluontotyyppejä sisältävä Käsivarren alue sekä kalkkipitoisia ja reheviä luontotyyppejä sisältävä Oulanka Kuusamossa.

”Näiden alueiden luontoarvoista tulee pitää erityistä huolta, koska niissä esiintyvistä luontotyypeistä suurin osa esiintyy vain näillä alueilla Suomessa”, kuvailee Ninni Mikkonen.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että joitain luontotyyppejä ei esiinny tiukasti suojelluilla alueilla lainkaan. Tällaisia ovat laajat matalat lahdet, kuivat kanerva- ja variksenmarjadyynit, runsaslajiset jäkkiniityt sekä pensaskanervikot.

Tuloksia voidaan hyödyntää suojelualueverkostojen vahvistamisessa

Väitöstyön tuloksia on tarkoitus hyödyntää suojelualueverkostojen vahvistamisessa: laajentamisen suunnittelussa sekä suojelualueverkoston ja verkoston välialueiden hoidon suunnittelussa. Kehitetyt menetelmät auttavat myös ennallistamisasetuksen kustannustehokkaassa toteuttamisessa. Tuloksia tullaan hyödyntämään myös maakunnallisten biodiversiteetti -ohjelmien, eli LUMO-ohjelmien, toimenpidesuunnitelmien laadinnassa. Näissä suunnitelmissa tiedot yhdistetään sosioekonomisten tekijöiden kanssa.

Valtion vanhojen metsien suojelu olisi kustannustehokasta

”Koska suojelu maksaa, olisi kaikista järkevintä kohdistaa suojelua ensin sinne, missä se tulee halvimmaksi ja missä on eniten luontoarvoja. Esimerkiksi valtion omistamat vanhat metsät, jotka ovat luontoarvoiltaan todella korkeita, olisivat kustannustehokas tapa käyttää valtion luonnonsuojeluun varattuja resursseja”, arvioi Ninni Mikkonen, ja jatkaa:

”Olisi järkevää suojella kaikki luontoarvoiltaan erityisen arvokkaat valtion omistamat metsät, suot, kalliot, tunturit, perinnebiotoopit ja rannikkokaistaleet ensin.”

Mikkonen kuitenkin muistuttaa, että Etelä-Suomessa valtio ei juurikaan omista suuria maa-alueita. Koska luonnon monimuotoisuuden tila on huono eritysesti Etelä-Suomessa, ei luontokatoa siellä ratkaista pelkällä valtion maiden suojelulla. Siksi suojelumenetelmissä on oltava mukana myös keinoja rahoittaa yksityisten maanomistajien maiden suojelua METSO-ohjelman tapaan.

Lisätietoa

Ninni Mikkonen, FM, suunnittelija, väitöskirjatutkija, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh +358 295 251 890

Ninni Mikkonen väittelee perjantaina 20.9.2024 kello 13.15 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Väitös on englanniksi.

Osoite: Biokeskus 2, sali 1041, Viikinkaari 5, Helsinki. 
Väitöstä voi seurata myös etänä. 

Väitöskirja: Spatial conservation prioritization for the improvement of the national protected area network (helda.helsinki.fi)

Metso-ohjelma

Helmi-ohjelma