Mehiläinen terveysalan ihanteellisin yksityinen työnantaja ammattilaisten mielestä
Mehiläinen paransi sijoitustaan Universumin ammattilaisten työnantajakuvatutkimuksessa terveysalan ihanteellisimpana työnantajana nousten yksityisten terveyspalveluiden kärkisijalle. Kaikkien terveys- ja lääkealan työnantajien joukossa Mehiläinen sijoittui toiselle sijalle, heti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jälkeen.

Yli 1 250 terveys- ja lääkealan ammattilaista valitsivat Mehiläisen Universumin vuosittaisessa työnantajakuvatutkimuksessa alan houkuttelevimpien työnantajien kärkisijoille. Tutkimuksessa työnantajien houkuttelevuutta arvioitiin neljän keskeisen tekijän kautta: työnantajan maine, palkkaus- ja kehitysmahdollisuudet, ihmiset ja kulttuuri sekä työn luonne. Mehiläinen paransi sijoitustaan nousten yksityisten terveyspalveluiden kärkeen ja samalla koko listan sijalle kaksi.
- On upeaa, että kehitystoimemme näkyvät ulos ja tuovat tulosta tärkeälle kohderyhmälle, eli jo alalla toimiville ammattilaisille. Olemme tehneet vuosia sitkeästi töitä henkilöstökokemuksen, johtamisen ja työnantajakuvamme kehittämiseksi, ja tästä kuuluu kiitokset kaikille mehiläisille. Uudistimme muun muassa tänä vuonna henkilöstön kokemustemme pohjalta työnantajan arvolupauksemme, jossa lupaamme olla paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä, iloitsee Mehiläisen henkilöstöjohtaja Tatu Tulokas.
- Uutinen on loistava! Meillä julkisissa terveyspalveluissa on laadun kärkihankkeena ollut tänä vuonna esimerkillisen esihenkilötyön ylläpito ja arvostuksen osoittaminen. On hienoa kuulla, että panostuksemme korkeaan laatuun ja arvostukseen näkyy myös ulospäin Mehiläisen työnantajamielikuvassa. Henkilöstömme on ehdottomasti meidän tärkein voimavaramme. Siksi panostamme heidän hyvinvointiinsa, työssä viihtymiseen ja mahdollisuuteen kehittyä työssään, kuvailee Mehiläisen julkisten terveyspalveluiden hoitotyön johtaja Joanna Robson.
- On suurenmoinen ilo kuulua alan ihanteellisimpien työnantajien kärkijoukkoon. Mehiläisen kulttuurissa näkyy vahvasti välittämisen ja vastuunottamisen tärkeys ammattilaisillemme. Tietojen ja taitojen kartuttaminen kuuluu jatkuvaan kasvamiseen, riippumatta oletko terveydenhuollon ammattilainen tai vaikkapa sovelluskehittäjä, iloitsee Mehiläisen yksityisten terveyspalveluiden johtava lääkäri Iiro Heikkilä.
Kuluvan vuoden aikana myös Best Practice Institute huomioi Mehiläisen pitkäjänteisen työntantajakuvatyön myöntämällä yhtiölle kansainvälisen "Most Loved Workplaces®" -sertifikaatin. Sertifikaatin myötä Mehiläinen nousi Newsweekin "TOP 100 Global Most Loved Workplaces" -listalle. Lisäksi terveysalan opiskelijat valitsivat Mehiläisen terveysalan ihanteellisimmaksi työpaikaksi jo kolmatta vuotta peräkkäin Universumin toteuttamassa opiskelijatutkimuksessa.
Lisätietoja:
Mehiläinen, Tatu Tulokas, henkilöstöjohtaja
Yhteydenotot Mehiläisen viestinnän Iiris Meurmanin kautta, iiris.meurman@mehilainen.fi, p. 040 775 4174.
Mehiläinen
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 114-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon vaikuttavuuteen ja laatuun kaikilla liiketoiminta-alueillaan.
Mehiläinen palvelee vuosittain 2,1 miljoonaa asiakasta ja sen 840 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 37 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluja Ruotsissa, Saksassa ja Virossa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mehiläinen
Mehiläinen Länsi-Pohja: Arviointiryhmän esittämä erikoissairaanhoidon keskittäminen nostaisi kustannuksia20.10.2025 13:49:01 EEST | Tiedote
Mehiläinen Länsi-Pohja pitää valtion käynnistämän arviointimenettelyn arviointiryhmän toimenpide-ehdotuksia Lapin hyvinvointialueelle perusteettomina, heikosti valmisteltuina ja talouden sopeuttamistavoitteen kannalta haitallisina. Arviointiryhmä esittää muun muassa Länsi-Pohjan keskussairaalan erikoissairaanhoidon palveluiden alasajoa sekä Mehiläinen Länsi-Pohjan kanssa sovitun palvelusopimuksen irtisanomista.
Mehiläisen ja 9Livesin kotipalveluiden yrityskaupalle kilpailuviranomaisen hyväksyntä16.10.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on tänään 16.10.2025 hyväksynyt Mehiläisen ja 9Lives Kotipalvelut Oy:n kotiin tuotavien palveluiden yhdistymisen. Yrityskaupan myötä 9Lives kotipalveluiden 1 400 työntekijää siirtyy Mehiläiselle vanhoina työntekijöinä. Kaupan odotetaan toteutuvan marraskuun alkupuolella.
Mehiläisen täyden palvelun lääkärikeskus avasi ovensa kauppakeskus Itiksessä6.10.2025 08:23:05 EEST | Tiedote
Mehiläinen Itäkeskus on avannut ovensa kauppakeskus Itiksessä maanantaina 6.10.2025. Uusi täyden palvelun lääkärikeskus tarjoaa Itä-Helsingin asukkaille ja alueen yrityksille kattavat yleis- ja erikoislääkäripalvelut, työterveyspalvelut, laboratorio- ja kuvantamispalvelut sekä laajat suun terveyden palvelut saman katon alta.
Mehiläisen terapiapalvelut kasvavat – Toimivax ja Neurokuntoutus vahvistavat kuntoutumisosaamista valtakunnallisesti1.10.2025 13:30:42 EEST | Tiedote
Mehiläisen terapiapalvelut vahvistuvat, kun Pohjois-Pohjanmaalla ja Länsi-Pohjan alueella toimiva Toimivax Oy sekä pääkaupunkiseudulla toimiva Neurokuntoutus NH Oy liittyvät osaksi Mehiläistä 1.10.2025 allekirjoitetuilla yrityskaupoilla. Kauppojen myötä Mehiläisen valtakunnallinen kuntoutuspalveluiden verkosto laajenee ja osaaminen vahvistuu entisestään.
Mehiläisellä hyviä kokemuksia yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilusta1.10.2025 09:51:28 EEST | Tiedote
Syyskuun alussa alkanut yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu on sujunut Mehiläisessä hyvin. Nopea hoitoon pääsy on kerännyt Mehiläisen asiakkailta kiitosta ja vapauttanut aikoja julkiselta puolelta. Palvelun saatavuus paranee entisestään, kun valtakunnallinen videoasiointi aukeaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme