Suomalaisyritysten hallituksissa alakohtaisia eroja naisten määrässä – kärjessä terveys- ja sosiaalipalvelut ja peränpitäjänä tieto- ja viestintäteknologia
18.9.2024 00:01:00 EEST | Tesi | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) tuoreen, suomalaisten yritysten hallituskokoonpanoja tarkastelleen selvityksen mukaan suomalaisten yritysten hallitusten kokoonpanoissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Alakohtaisista, paikoin huomattavista eroista huolimatta sukupuolijakauma ei ole muuttunut merkittävästi. Kansainvälisten hallitusjäsenten osuus sekä ikäjakauma ovat vastaavasti säilyneet suhteellisen tasaisena.

Toimialojen välillä on huomattavia eroja naisten edustuksessa. Esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologiassa (ICT) naisten kokonaisosuus hallituspaikoista on vain 13 prosenttia, kun taas terveys- ja sosiaalipalveluiden aloilla naisten osuus on 43 prosenttia. Rahoitus- ja vakuutusalan yritykset ovat kuitenkin tehneet merkittävän, lähes 20 prosenttiyksikön harppauksen naisten nimityksissä. Merkittävä toimialojen välinen kuilu viittaa siihen, että perinteisesti miesvaltaisina pidetyt alat, kuten ICT-ala, eivät ole onnistuneet houkuttelemaan naisia hallitustasolle samassa määrin kuin jotkin muut toimialat.
Hallituksiin on nimitetty ulkomaisia jäseniä yhä useammin viimeisen vuosikymmenen aikana, erityisesti Ruotsista ja Virosta. Kansainvälisten jäsenten osuus on tällä hetkellä viisi prosenttia, ja uusien nimitysten osalta osuus on noin 11 prosenttia. Suurempien yritysten nimityksissä ulkomaisten henkilöiden osuus on kuitenkin laskenut viime vuosien aikana.
Selvityksen tulokset tuovat esiin sen, että kasvuhakuisuuden myötä hallituskokoonpanot nuorentuvat ja -jäsenyydet lyhentyvät.
”Kasvuhakuisten yritysten hallitusjäsenet ovat keskimäärin hieman nuorempia ja näiden hallitusjäsenyydet keskimäärin lyhyempiä. Kasvu vaatii hallitukselta erilaista osaamista eri aikoina. Näin ollen osaamisen ja kokemuksen vauhdikkaampi kierto on hyödyllistä koko ekosysteemille”, pohtii Jakob Sandell, Tesin tutkimuspäällikkö.
”On selvää, että Suomen talouskasvua on vauhditettava. Tässä monimuotoiset, kansainväliset hallitukset voivat olla avuksi. Monipuoliset taustat ja kokemukset hallitustyöskentelyssä tarjoavat uusia näkökulmia, jotka ovat avainasemassa, kun suomalaiset yritykset tavoittelevat paikkaa globaaleilla markkinoilla”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.
Selvityksessä oli mukana kaikki vähintään viisi henkilöä työllistävät yritykset lukuun ottamatta kansainvälisten yritysten suomalaisten tytäryrityksiä. Kaikkiaan mukana on noin 17 000 suomalaista yritystä ja 62 000 hallituksen jäsentä. Alle viisi henkilöä työllistävät yritykset ja kansainvälisten yritysten suomalaisten tytäryritysten hallitukset on jätetty tarkastelusta pois, koska niiden hallitukset muodostuvat tyypillisesti operatiivisesta johdosta. Tesi on kartoittanut suomalaisten yritysten hallituskoostumuksia vuodesta 2019.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jakob Sandelltutkimuspäällikkö
Selvityksen yhteyshenkilö
Kalle Myllyläviestinnän asiantuntija
Viestinnän yhteyshenkilö
Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje
Taustaa Tesistä:
- Vuonna 1995 perustettu pääomasijoitusyhtiö
- Virallinen nimi Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Suomen valtion 100 % omistama
- Hallinnoidut pääomat 2,5 miljardia euroa
- 12 miljardia euroa liikevaihtoa ja noin 70 000 työpaikkaa Suomeen kasvuyrityksistä, joissa Tesi on suoraan tai välillisesti rahastojen kautta vähemmistöomistajana

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin3.7.2026 10:17:36 EEST | Tiedote
Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.
IQM Made Stock Market History with a Dual Listing in Helsinki and the United States3.7.2026 10:17:36 EEST | Press release
Trading in the shares of Finnish quantum computer manufacturer IQM Quantum Computers (IQM) began on the Helsinki Stock Exchange today, 3 July 2026. With its listing, IQM made stock market history: it is the first quantum technology company in Europe to go public, and also the first company to be dual-listed on the Helsinki Stock Exchange and in the United States. Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) has been an investor in and active owner of IQM since 2019, and Tesi will continue as an owner following the listing as well.
ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt9.6.2026 08:52:51 EEST | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
ICEYE raises over one billion euros at a EUR 10.5 billion valuation — Finland gets its third decacorn9.6.2026 08:52:51 EEST | Press release
Finnish satellite company ICEYE, the world leader in its segment, has raised EUR 450 million in new growth capital in a funding round led by General Atlantic. Together with a secondary placement, the round closed at a valuation of EUR 10.5 billion, exceeding EUR 1 billion in total. Following the completion of the round, Tesi holds the largest ownership stake among Finnish investors.
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme