SDP

SDP:n Niina Malm: Minimiehdoista maksimeihin? Karu todellisuus ja vielä heikompi tulevaisuus

Jaa

SAK:n tuoreen kyselyn tulokset paljastavat vakavan huolen hallituksen ajamasta paikallisen sopimisen lisäämisestä. Kyselyyn vastanneista luottamushenkilöistä lähes kolmannes (32 %) on sitä mieltä, että heidän työnantajansa on rikkonut työehtosopimusta tai lakia viimeisen vuoden aikana. Työnantajien painostus työehtojen heikentämiseksi on jo siis nyt arkipäivää monilla työpaikoilla.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Erityisen huolestuttavaa on, että joka kymmenes luottamushenkilö on kertonut työnantajan painostaneen sopimaan työehtojen heikentämisestä tänä vuonna. Tämä tilanne heijastaa laajempaa ongelmaa: paikallisen sopimisen lisääminen voi johtaa siihen, että työntekijöiden vähimmäisehdoista tulee käytännössä maksimeja, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

Hallituksen ajama paikallisen sopimisen laajentaminen asettaa työntekijät entistä suurempaan vaaraan, sillä valvonta työpaikoilla on jo nyt riittämätöntä. Pelko on, että työnantajien painostus työehtojen heikentämiseksi vain lisääntyy, kun paikallisesta sopimisesta tulee uusi normi.

- Jo nyt kolmannes kokee tulleensa koijatuksi työnantajan toimesta. Mitä tämä tarkoittaa tilanteessa, jossa sopijaosapuolina olisivat jatkossa järjestäytymättömät tahot, joiden molempien pitäisi selvittää itse, miten asioista sovitaan ja mikä on sallittua. Tämä voi olla esimerkiksi nuorelle, ensimmäisessä työpaikassaan vaikuttavalle työntekijälle aivan mahdoton tehtävä. Ja tätä jos mitä on helppo käyttää työnantajan hyväksi, Malm toteaa vakavana.

- Keplottelevien työnantajien toiminta vaikeuttaa rehtien yritysten asemaa markkinoilla. On käsittämätöntä, että hallitus ei tätä kykene omalta paikallisen sopimisen esitykseltään näkemään. Olemme matkalla jo nyt karusta todellisuudesta vielä epävarmempaan tulevaisuuteen, päättää Malm.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Orpon hallituksen toimintakyky on perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsissä16.12.2025 14:36:34 EET | Tiedote

Perussuomalaisten on turha väittää, että muut pitävät yllä tämänkertaista rasismikohua. On myös selvää, että pääministerin uskottavuus ja koko hallituksen toimintakyky on nyt täysin perussuomalaisten eduskuntaryhmän käsissä ja sen päätöksen varassa, koituuko rasistisista somekuvista seuraamuksia, SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar sanoo.

SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Purra nosti kädet pystyyn suomalaisten suurimpien huolien edessä14.12.2025 11:27:02 EET | Tiedote

Riikka Purra puhui sunnuntaina perussuomalaisten puoluevaltuustolle. Puheen aluksi Purra uhriutui oman talouspolitiikkansa haaksirikon edessä ja kertoi, että vain lisää samaa epäonnistunutta talouspolitiikkaa on luvassa. Tämän jälkeen Purra kertoi, ettei hallitus tule tekemään isoja muutoksia kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitukseen, vaikka näkee niille tarpeen. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ihmettelee, että hallitus on nostanut kädet pystyyn ja jättää hyvinvointialueet ja kunnat epävarmuuteen loppukaudeksi, vaikka hallituksella on koko ensi vuosi aikaa esittää korjauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye