Mehiläisen ravitsemusterapeutti huolissaan: ”Ahmintahäiriötä sairastava jää usein ilman hoitoa tai hoito on vääränlaista”
Mehiläisen asiointidatassa* on nähtävissä nousua syömishäiriön vuoksi hoitoon hakeutumisessa. Syömishäiriöistä esimerkiksi ahmimis- ja ahmintahäiriö jäävät kuitenkin usein tunnistamatta – esimerkiksi henkilön ulkomuodon takia. Varhainen tunnistaminen ja pääsy hoitoon on tärkeää, ja sitä korostetaan myös tuoreessa Käypä hoito -suosituksessa**.

Syömishäiriöt ovat yleisiä ja niihin voi sairastua iästä, sukupuolesta tai kehon koosta riippumatta. Mehiläisen asiointidatan mukaan syömishäiriöpotilaiden määrä on ollut kasvussa viimeisen viiden vuoden aikana: kirjattujen syömishäiriödiagnoosien määrä on kasvanut 2,6 kertaiseksi (160 %) vuodesta 2019 vuoteen 2023. Suurin osa hoitoon hakeutuvista on nuoria tai nuoria aikuisia. Ahmintatyyppisiset syömishäiriöt korostuvat nuorilla aikuisilla ja työikäisillä.
Mehiläisen psykiatrinen ravitsemusterapeutti Mari Aalto arvioi, että lähes jokaisella hänen vastaanotolleen saapuneella on jollain tavalla häiriintynyt ruokasuhde. Kaikkien terveyden asiantuntijoiden pitäisi osata havaita ongelmat paljon nykyistä paremmin.
– Ahmintahäiriötä sairastava jää usein ilman hoitoa tai häntä hoidetaan väärin. Ulkomuodoltaan ihminen voi olla ylipainoinen ja asiaa hoidetaan usein lihavuutena, kun hoidon pitäisi olla täysin päinvastainen. Ahmintaan liittyvissä häiriöissä on samanlaista laihdutus ja kontrolli -ajattelua kuin anoreksiassakin, ja asiantuntijoiden vääränlainen suhtautuminen vain pahentaa potilaan syömishäiriötä, Aalto toteaa.
Ravitsemusterapeutin vastaanotolle ei saavuta aina itse syömishäiriön takia, vaan apua voidaan hakea esimerkiksi painonhallinta-asioissa tai kolesterolin vuoksi.
– Syömishäiriön tunnistaa usein vasta syömishistorian kautta. Kysyttäessä asiakkaalta millainen herkuttelija hän on ja onko syömisen hallinnan tai mielitekojen kanssa haasteita, kipupisteet löytyvät usein tarinoiden kautta. Usein vasta tässä vaiheessa huomataan, että koko ruokasuhde on ollut jo pidempään pielessä. Häiriintynyt ruokasuhde korjataan aina ensimmäisenä – vasta sen jälkeen päästään puuttumaan itse ongelmaan, jos sellainen on, Aalto jatkaa.
Syömishäiriöt sekä masennus- ja ahdistusoireet kulkevat usein käsi kädessä
Mehiläisen asiointidata näyttää, että syömishäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvilla on usein muitakin diagnooseja ja oireita, kuten ahdistuneisuushäiriöitä, masennusta, unihäiriöitä, kuukautishäiriöitä ja vatsaoireita.
Psykoterapeutti Sini Jylhä-Vuorio muistuttaa, että masennus ja ahdistus voivat laukaista syömishäiriöoireilua, ja toisaalta syömishäiriö voi myös aiheuttaa masentuneisuutta ja ahdistusta. Syömishäiriöiden ja muiden mielenterveyden ongelmien taustalla voi vaikuttaa myös yhteisiä taustatekijöitä, kuten tunteiden tunnistamisen ja säätelyn haasteita, itsetunnon pulmia tai traumaattisia kokemuksia.
– Monet saapuvat psykoterapeutin vastaanotolle aluksi muiden oireiden, kuten ahdistuksen takia. Käyntien edetessä asiakas saattaa kuitenkin tuoda esille syömiseen tai kehonkuvaan liittyviä ongelmia, jotka aiheuttavat merkittävää kärsimystä. Syömishäiriö saattaa jäädä monesti terveydenhuollossa tunnistamatta, mikäli se ei näy ulkoisesti, tai sitä ei huomata mahdollisen ylipainon takaa, Jylhä-Vuorio sanoo.
Psykoterapiassa voidaan hahmotella syömishäiriötä ylläpitäviä oirekehiä, ja pohtia keinoja niiden katkaisemiseksi.
– Vastaanotolla voidaan tutkia tunteita ja tarpeita oireiden taustalla, työstää uskomuksia joustavampaan suuntaan sekä opetella itsemyötätuntoisempaa suhdetta kehoon ja syömiseen. Usein käsitellään myös aiempia keho- tai ruokasuhteeseen negatiivisesti vaikuttaneita kokemuksia, Jylhä-Vuorio jatkaa.
Syömishäiriöiden hoito vaatii moniammatillista yhteistyötä ja ymmärrystä
Asiantuntevat ammattilaiset ovat avainasemassa potilaiden kokonaisvaltaisessa hoidossa. Oikea-aikainen ja asianmukainen hoito on syömishäiriöissä keskeistä.
– Vallalla oleva suuntaus mielenterveyshäiriöiden lisääntymisessä ja hoitoon pääsyn haasteissa haastaa myös syömishäiriöiden hoitoa. Viimeisten neljän vuoden aikana etenkin nuorten syömishäiriöt ovat lisääntyneet. Koronan jälkeen diagnosoidut syömishäiriöt ovat yleistyneet maailmanlaajuisesti – vanhat tapaukset ovat uusiutuneet ja häiriöt ovat yhä vaikeahoitoisempia. Voi vain kuvitella, miten paljon diagnosoimattomat ja tunnistamattomat syömishäiriöt ovat lisääntyneet, Aalto päättää.
Mehiläisen yli 40 henkilön moniammatillinen syömishäiriötiimi toimii pääkaupunkiseudulla. Tiimissä työskentelee useiden alojen ammattilaisia ja hoidettavana on kaikenikäisiä asiakkaita sekä rajoittavissa että ahmintatyyppisissä syömishäiriöissä.
*) Mehiläisen data kattaa 1,4 miljoonan yksityisten terveyspalveluiden asiakkaan käyntien diagnoositietoja vuosilta 2019–2023. Tietoja on käsitelty toisiolain nojalla (välttämätön tietojohtaminen).
**) Syömishäiriöiden uusi Käypä hoito -suositus on julkaistu 18.9.2024. Mehiläisen syömishäiriötiimin kliinisen psykologian dosentti, psykologi ja psykoterapeutti Monica Ålgars kuuluu Käypä hoito -suosituksen työryhmään. Linkki suositukseen: https://www.kaypahoito.fi/hoi50101.
Lisätietoja:
- psykiatrinen ravitsemusterapeutti Mari Aalto
- psykoterapeutti Sini Jylhä-Vuorio
- Yhteydenotot Mehiläisen syömishäiriötiimin Monica Ålgarsin kautta:
Monica Ålgars, psykologi, psykoterapeutti, kliinisen psykologian dosentti
monica.algars@mehilainen.fi
Avainsanat
Mehiläinen
Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa ja kansainvälisesti. 114-vuotias Mehiläinen on nopeasti kehittyvä ja kasvava suunnannäyttäjä alallaan. Yhtiö panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon vaikuttavuuteen ja laatuun kaikilla liiketoiminta-alueillaan.
Mehiläinen palvelee vuosittain 2,1 miljoonaa asiakasta ja sen 840 toimipisteessä palveluita tuottaa yhteensä yli 37 000 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Kansainvälisesti Mehiläinen tarjoaa terveyspalveluja Ruotsissa, Saksassa ja Virossa sekä digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mehiläinen
Mehiläinen vastaa kasvavaan kysyntään – laajentaa tilojaan Jyväskylässä4.3.2025 12:48:09 EET | Tiedote
Jyväskylän Mehiläinen laajentaa kevään aikana tilojaan uusilla vastaanottohuoneilla. Remontilla halutaan vastata alueen kasvavaan kysyntään ja tukea nopeaa hoitoon pääsyä entisestään. Tällä hetkellä vastaanotoilla näkyvät erityisesti hengitystieinfektiot ja mielenterveysoireet.
Mehiläinen avaa uuden toimipisteen Kajaanissa syksyllä 20253.3.2025 09:35:00 EET | Tiedote
Mehiläinen laajentaa toimintaansa Kajaanissa avaamalla uuden modernin toimipisteen syyskuun alkupuolella. Kauppakeskus Prisman yhteyteen rakennettava toimipiste tarjoaa monipuoliset palvelut sekä työterveys- että yksityisasiakkaille. Merkittävän investoinnin myötä Mehiläinen pyrkii vastaamaan alueen kasvavaan terveyspalveluiden kysyntään.
Mehiläinen avasi kuvantamisen yksikön Tammisaaressa – palvelee myös Hangon ja Karjaan asiakkaita20.2.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Mehiläinen tarjoaa jatkossa kattavasti kuvantamisen palveluita Tammisaaren yksikössä. Natiiviröntgentutkimukset ovat alkaneet helmikuussa, ja Mehiläisen magneettirekka aloittaa toimintansa maaliskuun alussa. Länsi-Uudenmaan alueen vastaavana lääkärinä aloitti helmikuussa Fredrik Forsström.
Mehiläisen vastuullisuusraportti 2024: Vastuullisuustyössä edetty päämäärätietoisesti14.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Mehiläinen edisti vastuullisuustyötään vuoden 2024 aikana kattavasti toiminnan eri osa-alueilla. Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS nousi yksityisissä terveyspalveluissa ennätystasolle 91. Liikevaihtoon suhteutetut kokonaispäästöt laskivat yhdeksän prosenttia vuodesta 2023.
Mehiläinen tukee lapsiperheitä – tarjoaa kaikille 0–4-vuotiaille maksuttoman Digineuvolan11.2.2025 08:30:05 EET | Tiedote
Mehiläinen tarjoaa maksutta kaikkien 0–4-vuotiaiden perheiden käyttöön kellon ympäri auki olevan Digineuvolan. Digineuvolan chat-palvelusta saa konkreettista tukea ja apua vanhemmuuden huoliin. Mehiläisen 600 vastaajan kyselytutkimuksessa* 45 prosenttia vanhemmista koki lasten hoitamisen ennakoitua kuormittavampana. Pitkittyessään paineet voivat johtaa jaksamisen haasteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme