Hoitotarvikejakelun tilaukset verkosta tai soittamalla uuteen palvelunumeroon
Hoitotarvikejakelun kuntakohtaiset puhelinnumerot poistuvat käytöstä. Hoitotarvikkeet voi tilata verkosta tai lokakuun alusta alkaen puhelimitse koko alueen yhteisestä palvelunumerosta.
Pohjanmaan hyvinvointialueen hoitotarvikejakelulla on noin 25 000 asiakasta. Hyvinvointialueelle siirtymisen myötä on myös hoitotarvikejakelun toimintaa yhtenäistetty ja kehitetty vastaamaan joustavammin asiakkaiden tarpeisiin.
Koordinoiva osastonhoitaja Tomas Bodman kertoo, että yhä useampi asiakas tilaa hoitotarvikkeensa verkkopalvelusta.
– Kun tilaa hoitotarvikkeet palse.fi -palvelusta tai sovelluksesta, voi valita niiden toimituksen omaa kotia lähinnä olevaan postin pakettiautomaattiin tai asiointipisteeseen. Ne voi siis tilata ja noutaa silloin, kun se itselle parhaiten sopii, Bodman kertoo.
Jos pakettiautomaatti on täynnä, lähetys toimitetaan lähimpänä olevaan vapaaseen pakettiautomaattiin.
Inkontinenssi-, katetri-, avanne- ja insuliinipumpputuotteet tilataan edelleen suoraan toimittajalta. Tähän asiakas saa hoitotarvikejakelusta aina erikseen ohjeet. Myös nämä tuotteet toimitetaan lähimpään suoraan kotiin tai pakettiautomaattiin.
Kuntakohtaiset puhelinnumerot sekä sähköpostitilaukset poistuvat käytöstä 1. lokakuuta.
– Yksi ja yhteinen numero palvelee kaikkia hoitotarvikejakelun asiakkaita Kruunupyystä Kristiinankaupunkiin. Verkosta tilaamalla saa asioida silloin, kun itselle sopii, mutta jos se ei onnistu, toki neuvomme ja autamme tekemään tilauksen puhelimitse.
Hoitotarviketilaukset 1. lokakuuta alkaen
- palse.fi -portaalin kautta
- suoraan toimittajalta hoitotarvikejakelusta saamiesi ohjeiden mukaan
- soittamalla hoitotarvikejakeluun 06 218 2255. Puhelinaika tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9-10. Arkipyhinä suljettu.
Hoitotarvikejakelu Pohjanmaan hyvinvointialueella
- Hoitotarvikkeita myönnetään pitkäaikaissairaiden hoitoon (yli 3kk jatkuvaan tarpeeseen) ja seurantaan, jonka tarkoituksena on tukea pitkäaikaissairaan selviytymistä kotona.
- Terveydenhuollon ammattilainen määrittää hoitotarvikkeiden tarpeen, laatii hoitosuunnitelman ja tekee lähetteen. Hoitotarvikkeet ovat maksuttomia.
- Hoitotarvikkeet jaetaan Pohjanmaan hyvinvointialueen kriteerien mukaan, jotka on päivitetty yhtenäisiksi.
- Hoitotarvikkeisiin kuuluvat pääasiassa diabetes- dialyysi-, hengitys-, avanne- sekä inkontinenssituotteet.
Yhteyshenkilöt
Tomas BodmanKoordinoiva osastonhoitaja, hoitotarvikejakelu
Puh:044 727 1533tomas.bodman@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Hjälpmedelsutlåningen i Korsholms- och Vasaregionen koncentreras till ett verksamhetsställe3.10.2024 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
Hjälpmedelsutlåningen för kunderna i Korsholms- och Vasaregionen koncentreras till verksamhetsstället i Roparnäs från och med 7.10.2024. Hjälpmedelsutlåningen som funnits i Korsholms hälsovårdscentral stänger den 3 oktober. Fysioterapeuten som jobbat i Korsholm kommer att flytta till Roparnäs och fortsätta betjäna alla kunder där.
Mustasaari-Vaasa alueen apuvälinelainaamo yhteen toimipisteeseen3.10.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Mustasaari-Vaasa alueen apuvälinelainaamotoiminta asiakkaille keskitetään Huutoniemen toimipisteeseen 7.10.2024 alkaen. Mustasaaren terveyskeskuksen tiloissa toiminut apuvälinelainaamo sulkee ovensa 3.10. ja siellä työskennellyt fysioterapeutti palvelee asiakkaita jatkossa Huutoniemellä.
Öppna tillfällen under De äldres vecka för alla som fyllt 65 år1.10.2024 08:56:03 EEST | Pressmeddelande
Med anledning av De äldres vecka ordnar Österbottens välfärdsområdes seniorrådgivningsenhet öppna tillfällen i Vasa, Kristinestad och Jakobstad för alla som fyllt 65 år. Till tillfällena är man välkommen också från kringliggande kommuner.
Avoimia tilaisuuksia kaikille 65 vuotta täyttäneille Vanhustenviikolla1.10.2024 08:55:48 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen seniorineuvola järjestää Vanhustenviikon yhteydessä kaikille 65 vuotta täyttäneille avoimet tilaisuudet Vaasassa, Kristiinankaupungissa ja Pietarsaaressa. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita myös naapurikuntien asukkaat.
Nytt klient- och patientdatasystem tas i bruk i Kaskö och Kristinestad – förnya recepten i tid och kontrollera tillstånd i MittKanta27.9.2024 10:23:38 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde övergår stegvis till det nya klient- och patientdatasystemet Lifecare. Först i tur den 6 oktober 2024 är primärvården, mun- och tandvården och socialvården i Kristinestad och Kaskö samt vissa av välfärdsområdets socialvårdstjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme