Vihreiden kansanedustajat Hopsu ja Holopainen: Oppimisen tuen uudistus on toteutettava oppijoiden tarpeet ja oikeudet edellä
20.9.2024 15:13:11 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Oppimisen tuen uudistus on merkittävä uudistus, joka koskee suurta osaa suomalaisia lapsia ja nuoria. Uudistuksessa on keskeistä varmistaa, että jokainen oppilas voi saada tarvitsemansa tuen koulupolullaan. Se edellyttää, että tuki on riittävää, selkeää ja oikea-aikaista sekä opettajilla resurssit tarjota apua jokaiselle oppijalle. Kansanedustajat Inka Hopsu ja Hanna Holopainen vaativat, että uudistus tehdään oppijan oikeudet ja tarpeet edellä.

Oppimisen tuen tarve on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja vuonna 2022 lähes joka neljäs perusopetuksen oppilas sai oppimisen tukea. Tuen tarve on usein sukupuolittunutta, sillä pojat muodostavat suurimman osan niin tehostetun kuin erityisen tuen saajista. Oppimisen tuen rakenteita on selkeytettävä ja parannettava, jotta jokainen oppilas saa tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia ja menestyä elämässään.
– Oppilaiden oikeus riittävään oppimisen tukeen on keskeistä, jotta peruskoulu voi rakentaa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Jokaisella oppijalla on oikeus saada tarvitsemansa tuki, ja tämän toteutuminen vaatii vahvempia resursseja ja selkeämpiä rakenteita. Koko luokka- ja kouluyhteisö hyötyvät, kun tuki toteutuu hyvin, muistuttaa luokan- ja erityisopettajana toiminut kansanedustaja Inka Hopsu.
Oppimisen tuen onnistunut toteutus edellyttää esteettömiä ja saavutettavia oppimisympäristöjä. Esteettömät tilat ja selkokieliset materiaalit ovat erityisesti neurokirjon, liikuntarajoitteisten ja kielellisiä haasteita kohtaavien oppijoiden tueksi, mutta ne palvelevat kaikkia oppilaita. Yksilöllisten tukitoimien jatkuvuus koulupolun eri vaiheissa on tärkeää, jotta tuki on tehokasta ja oppiminen jouhevaa.
– Oppimisen tuen uudistuksessa on otettava huomioon erityisesti neurokirjon lasten ja nuorten tuen tarpeet. Heidän tuen tarpeensa eivät välttämättä liity oppimisvaikeuksiin, vaan pikemminkin koulunkäynnin tukeen, kuten oppituntien ulkopuolisiin tilanteisiin ja oppimisympäristön muokkaamiseen aistiesteettömäksi, painottaa kansanedustaja Holopainen.
Koulupudokkuus on huolestuttava ilmiö, joka on siirtynyt yhä nuoremmille oppilaille. Erityisesti korona-aika on lisännyt oppilaiden tippumista koulumaailmasta ja yhteisöstä jo ala-asteella. Moniammatillinen tuki ja oppilashuollon riittävät resurssit ovat avainasemassa, jotta oppimisen tuki voidaan tarjota oikea-aikaisesti ja ennaltaehkäisevästi.
– On huolestuttavaa, että koulupudokkuus on aikaistunut. Koulusta putoamista tulee ehkäistä tarjoamalla jokaiselle oppijalle oikea-aikainen ja yksilöllinen tuki sekä varmistamalla riittävät resurssit oppilashuollolle ja moniammatilliselle tuelle. Myös kouluyhteisöön kiinnittymistä tulee tukea, Holopainen toteaa.
Oppimisen tuen uudistuksessa on erityisesti huomioitava erilaisten oppijoiden tarpeet ja oikeudet. On varmistettava, että myös neurokirjon ja muiden erityisryhmien oppilaat saavat yksilölliset, heidän tarpeisiinsa sopivat tukimuodot, jotta jokainen oppija voi kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja löytää oman polkunsa.
– On välttämätöntä, että oppimisen tuen uudistuksessa erilaisten oppijoiden oikeudet ja tarpeet huomioidaan. Tuki ei saa tarkoittaa koulun arjessa vain lisäbyrokratiaa, vaan sen tulee olla käytännössä toteutettavia lisätoimia ja resurssia, kun tukipäätös tehdään, päättää Hopsu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiInka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Holopainen: Hallituksen ei pidä laajentaa rikostiedustelua kansalaisoikeuksien kustannuksella31.8.2026 16:40:29 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Mari Holopainen vaatii hallitusta keskeyttämään poliisin rikostiedusteluvaltuuksien laajentamisen kansalaisoikeuksien kustannuksella. Holopaisen mukaan myös poliisin oman laillisuusvalvonnan tuoreet havainnot osoittavat, ettei uusia valvontavaltuuksia pidä säätää, kun jo nykyiset oikeudet ovat varsin laajat ja niiden käytössä on ongelmia.
Vihreiden Krista Mikkonen vaatii työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumista – alihankintaketjuja tulee rajoittaa ja valtion tarkistaa omien yhtiöidensä hankintaketjut31.8.2026 16:14:27 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen vaatii lainsäädännön tiukentamista niin, että tilaajavastuu ulottuu koko alihankintaketjuun. Hän vaatii myös viranomaisten resurssien ja toimivallan lisäämistä, jotta valvonnalla on todellisia mahdollisuuksia puuttua laittomiin työolosuhteisiin.
Vihreiden Harjanne tyrmistyi sähköautojen korjaamista vaikeuttavista viranomaisohjeista: “Kustannustehokkaan korjaamisen ja kiertotalouden este purettava”31.8.2026 09:14:54 EEST | Tiedote
Iltalehti uutisoi 29.8. Lupa- ja valvontaviraston heinäkuussa julkaisemasta ohjeistuksesta käytettyjen akkujen käsittelystä ja jätestatuksesta, joka on herättänyt laajaa huolta sähkö- ja hybridiautojen omistajissa ja korjaamoyrityksissä.
Hyrkkö vaatii Suomea irtautumaan Israel-sopimuksesta ja syyttää hallitusta salailusta: ”Ovatko pääministeri ja ulkoministeri olleet pihalla vai puhuneet omiaan?”29.8.2026 15:41:11 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan Palestiina-ystävyysryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö pitää Ylen paljastamaa Israel-sopimusta tyrmistyttävänä osoituksena Orpon hallituksen harkintakyvyn puutteesta ja salailusta. Hän vaatii Suomea irtautumaan sopimuksesta.
Vihreiden Virta: Kokoomuksen Israel-politiikka on Suomen historiallinen häpeä – Suomi syvensi yhteistyötä lasten tappamisen ja kansanmurhan keskellä29.8.2026 08:05:49 EEST | Tiedote
Vihreät ovat koko Gazan sodan ajan vaatineet Suomen hallitukselta tekoja Israelin painostamiseksi, kansanmurhan lopettamiseksi ja ihmishenkien pelastamiseksi. Nyt paljastuu, ettei kokoomusjohtoinen Suomi ole ainoastaan jättänyt näitä toimia tekemättä, vaan on lasten tappamisen ja Gazan tuhoamisen keskellä aktiivisesti syventänyt puolustusyhteistyötään Israelin kanssa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu hallituksen Israel-politiikkaa historialliseksi häpeäksi ja vaatii Suomen suunnan muuttamista välittömästi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme