Pohjoismaiden ja Baltian kriisisimulaatioharjoitus 2024
Pohjoismaiden ja Baltian maiden rahoitusvakaudesta vastaavat viranomaiset ovat viime päivinä testanneet valmiuttaan mahdolliseen kriisitilanteeseen harjoittelemalla kolmeen kuvitteelliseen, Pohjoismaissa ja Baltiassa toimivaan pankkiin kohdistuvan simuloidun finanssikriisin hallintaa. Harjoitukseen osallistui lähes 450 henkeä, jotka edustivat Islannin, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron viranomaisia sekä asianomaisia Euroopan unionin viranomaisia: Euroopan komissiota, EKP:tä, yhteistä kriisinratkaisuneuvostoa (SRB) sekä Euroopan pankkiviranomaista (EBA). Harjoitukseen osallistui kutsuttuna tarkkailijana myös Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) edustaja.
Harjoituksen tavoitteena oli testata viranomaisten välistä viestintää, tiedonjakoa ja yhteistyötä kriisinhallintatilanteessa korkean epävarmuuden vallitessa ja aikapaineen alaisena. Harjoitus perustui kriisiskenaarioon, jossa kuvitteelliset pankit etenivät seuraavien pankkikriisin hallintaprosessissa ennakoitavissa olevien kolmen vaiheen läpi: 1) normaalista liiketoiminnasta elvytykseen ml. likviditeetin palauttamistoimenpiteet, 2) elvytyksestä kriisinratkaisuun ja kriisinhallintaviranomaisten hallinnan alaisuuteen sekä 3) kriisinratkaisun jälkeen uudelleenjärjesteltynä paluu markkinoille. Harjoituksen aikana viranomaiset hyödynsivät pankkivalvontaa ja kriisinhallintaa koskevan EU:n sääntelykehikon mukaisia käytettävissään olevia välineitä ja valtuuksia.
Harjoituksen tultua onnistuneesti päätökseen viranomaiset dokumentoivat ja jakavat oppimiskokemuksensa sekä integroivat ne nykyisiin kriisinhallintarutiineihin kehittääkseen kriisivalmiuttaan ja parantaakseen edelleen Pohjoismaiden ja Baltian alueen kriisinhallintakehikkoa.
Harjoituksen valmistelua varten vuonna 2023 perustettiin Pohjoismaiden ja Baltian vakausryhmän (Nordic Baltic Stability Group, NBSG) alainen työryhmä, jota ohjasi Tanskan kriisinratkaisuviranomainen Finansiel Stabilitet. Harjoituksen valmistelussa neuvoi työryhmää konsulttitoimisto Oliver Wyman. NBSG:n jäseniä ovat kahdeksan Pohjois- ja Baltian maan ministeriöt, keskuspankit sekä valvonta- ja kriisinratkaisuviranomaiset. Pohjois- ja Baltian maiden viranomaiset ovat sopineet toteuttavansa NBSG:n puitteissa säännöllisesti rahoituskriisejä koskevia simulaatioharjoituksia.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
BOFITs prognos om den ekonomiska utvecklingen i Ryssland 2024–2026: Bristen på arbetskraft och kapacitetsbegränsningarna förvärras1.10.2024 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt Finlands Banks forskningsinstitut för tillväxtmarknader BOFIT växer Rysslands ekonomi i snabbare takt 2024 än vad som tidigare förutspåtts, vilket förklaras av den starkare tillväxten under första halvåret. Ökningstakten i kapitalstocken och den privata konsumtionen steg mer än väntat, och tillväxtprognosen för helåret 2024 revideras således upp med 1,5 procentenheter till 3½ %. Under 2025–2026 bromsar den ekonomiska tillväxten i Ryssland in till ca 1 %, dvs. till en nivå som ligger nära landets långsiktiga tillväxtpotential. ”Under slutet av 2024 speglar avmattningen i den ekonomiska tillväxten framför allt arbetskraftsbrist och kapacitetsbegränsningar. En snabbare tillväxt under åren framöver skulle kräva ett betydande produktivitetssprång. Detta är osannolikt, eftersom en stor del av investeringarna riktas till försvarsmaterielindustrin eller till branscher som tjänar krigsinsatsen”, säger BOFITs senior ekonom Sinikka Parviainen. Dessutom begränsar Rysslands egna åtgärder i f
BOFIT Forecast for Russia 2024–2026: Labour shortages and capacity constraints increasingly binding1.10.2024 14:00:00 EEST | Press release
The latest forecast from BOFIT, the Bank of Finland’s Institute for Emerging Economies, sees Russian economic growth this year exceeding its previous estimate made last April. The higher 2024 growth reflects a stronger-than-expected first-half performance due to robust increases in the capital stock and surging consumer demand. The new forecast raises the overall growth forecast for 2024 by 1.5 percentage points to 3½ percent. Russian economic growth is expected to slow in 2025 and 2026 to around 1 % p.a., a level close to the country’s long-term potential growth rate. Sinikka Parviainen, BOFIT senior economist notes: “The economic slowdown we are presently witnessing largely reflects labour shortages and capacity constraints. High growth is extremely unlikely going forward as it would require large productivity gains. This is unlikely as large part of investment in Russia today goes to military industries or sectors servicing the war effort.” Russia’s own actions and Western sanctions
BOFIT-ennuste Venäjän talouden kehityksestä vuosiksi 2024–2026: Työvoiman ja tuotantokapasiteetin rajoitteet kärjistyvät1.10.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen BOFITin mukaan Venäjän talous kasvaa vuonna 2024 aiemmin ennustettua nopeammin. Se on seurausta alkuvuoden odotettua ripeämmästä kasvusta. Pääomakannan ja yksityisen kulutuksen kasvu kiihtyi ennakoitua enemmän, ja ennustetta koko vuoden 2024 talouskasvusta korjataan puolellatoista prosenttiyksiköllä, 3½ prosenttiin. Vuosina 2025–2026 Venäjän talouskasvu hidastuu noin 1 prosenttiin eli lähelle Venäjän talouden pitkän aikavälin potentiaalista kasvua. ”Vuoden 2024 loppua kohden talouskasvu hidastuu ennen kaikkea työvoimapulan ja kapasiteettirajoitteiden vuoksi. Nopeampi kasvu tulevina vuosina vaatisi merkittävää hyppäystä tuottavuudessa. Se on epätodennäköistä, koska suuri osa investoinneista suuntautuu puolustustarviketeollisuuteen tai sodan tarpeita palveleviin aloihin”, vanhempi ekonomisti Sinikka Parviainen BOFITista sanoo. Lisäksi Venäjän omat toimet ja pakotteet rajoittavat teknologian saatavuutta ja kansainvälistä kanssakäymistä.
Inflation rate expected to stabilise at the target – Europe must find ways to increase productivity1.10.2024 11:00:00 EEST | Press release
The inflation rate in the euro area is in the process of stabilising at the European Central Bank’s (ECB) 2% target. Together with the favourable trend in employment, this will support the purchasing power of households. By contrast, manufacturing in the euro area has been weak, and its problems seem in many respects to be structural. If significant reforms cannot be achieved, a more permanent weakening in manufacturing would threaten the euro area's competitiveness. Inflation has continued to come down in the euro area. Having peaked at 10.6% in October 2022, inflation has since fallen and was at 2.2% in August 2024. Wage inflation and services inflation have nevertheless remained fairly high. The inflation rate is expected to stabilise at the ECB’s 2% target during the course of 2025. In September, the ECB’s Governing Council reduced its policy interest rate to 3.5%. “The direction of monetary policy is clear: interest rate cuts have begun and our monetary policy stance is becoming l
Goda framsteg mot inflationsmålet – Europa måste nå en högre produktivitetsbana1.10.2024 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Inflationen i euroområdet håller på att stabiliseras till 2-procentsmålet, vilket i förening med den goda sysselsättningsutvecklingen stöder hushållens köpkraft. Utvecklingen av euroområdets industri har dock varit svag och dess problem förefaller i många avseenden att vara av strukturell natur. Euroområdets konkurrenskraft hotas av en mer varaktig försämring om inte betydande reformer kan genomföras. Inflationen har fortsatt att sakta in i euroområdet. Inflationen var som högst 10,6 % i oktober 2022, därifrån den sjunkit till 2,2 % i augusti 2024. Löne- och tjänsteinflationen är dock fortfarande rätt hög. Inflationen håller på att stabiliseras till ECB:s 2-procentsmål under loppet av nästa år. Europeiska centralbankens råd sänkte i september styrräntan till 3,5 %. ”Den penningpolitiska inriktningen är klar: räntesänkningarna har inletts och penningpolitiken blir lättare. Takten och storleksklassen för räntesänkningarna beror på ECB-rådets samlade bedömning sammanträde för sammanträde”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme