Tarinoita Ylestä: Vuoropuhelua ja vihapuheen vähentämistä yhteistyöhankkeella
Rapautuuko yhteiskunnallinen keskustelukulttuuri? Laaja joukko suomalaisia yhteiskunnallisia toimijoita aloitti vuonna 2021 Hyvin sanottu -hankkeen, jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä.

Muutama vuosi sitten Ylessä tehtiin havainto yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin heikkenemisestä ja vihapuheen lisääntymisestä. Yle ei suinkaan ollut havaintojensa kanssa yksin, vastaavia huomioita oli tehty ympäri yhteiskuntaa. Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö oli ottanut asian omakseen ja vuoden 2019 Linnan juhlia juhlittiin teemalla tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Samoihin aikoihin perustettiin Erätauko-säätiö, joka toimii Hyvin sanottu -hankkeen toisena taustavoimana. Säätiön tavoitteena on edistää rakentavaa keskustelukulttuuria, vähentää yhteiskunnan jakautumista ja lisätä ihmisten osallisuutta.
Hyvin sanottu -hankkeen päätuottaja Markus Liimatainen näki keskustelukulttuurin heikkenemisen toimittajan työssään Ylellä. Liimatainen inspiroitui vuoden 2019 Linnan juhlien teemasta ja halusi työskennellä tuon teeman parissa koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.
Ennen varsinaisen hankkeen käynnistämistä Yle teetti väestöä edustavan tutkimuksen, jonka mukaan yli puolet suomalaisista (60 %) koki suomalaisen keskustelukulttuurin kehittyneen huonompaan suuntaan. Sittemmin kansalaisten näkemyksiä keskustelukulttuurin nykytilasta on kartoitettu vuosittain tehdyllä kyselytutkimuksella.
“Kyselytutkimuksen keskeiset tulokset osoittivat, että tällaiselle projektille oli ja on tarvetta. Ylen julkisen palvelun tehtävänä on tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolista tietoa, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia”, kertoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Hyvin pian havainnoista edettiin kohti konkretiaa.
“Kokosimme ryhmän aiheesta kiinnostuneita tahoja pohtimaan asiaa – ja näin syntyi Hyvin sanottu. Ensimmäisiä mukaan lähtijöitä oli eduskunta silloisen puhemiehen Anu Vehviläisen johdolla. Osallistujia tuli nopeasti yli toistasataa tahoa ja siitä se sitten lähti”, muistelee Ylä-Anttila.
“Alussa ajatus oli, että hanke kestäisi vuoden, mutta ei mennyt kauaa, kun ymmärsimme, että hankkeen olisi oltava monivuotinen, jotta on mahdollista saada aikaan vaikuttavuutta. Olimme suunnattoman iloisia, kun pääsimme aloittamaan hankkeen yhdessä Erätauko-säätiön kanssa”, kertoo Liimatainen.
Hyvin sanottu elää ja rakentuu yhteistyössä kumppaneiden kanssa
Kumppanuudet yritysten tai muiden yhteiskunnan toimijoiden, kuten järjestöjen tai oppilaitosten kanssa ovat Ylelle tärkeitä. Hyvin sanottu -hanke elää ja rakentuu yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
“Yle on yhdessä enemmän niin kansalaisten kuin erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Julkisen palvelun mediana olemme luonteva kumppani myös niille tahoille, joille oman äänen ja toiminnan esiin nostaminen ei vaikkapa taloudellisesti muutoin olisi mahdollista”, kertoo Ylä-Anttila.
“Yhteistyön voima on ollut hyvin poikkeuksellista tässä hankkeessa. Tällä hetkellä mukana on liki parisataa kumppania, jotka toimivat eri puolilla yhteiskuntaa ja joita kaikkia yhdistää sama tahto. Erätauko-säätiön kanssa olemme saaneet olla mukana mahdollistamassa keskusteluita, jotka muutoin olisivat saattaneet jäädä käymättä”, iloitsee Liimatainen.

Yhteistyöstä eri kumppaneiden kanssa on syntynyt vuosien varrella laaja repertuaari erilaisia tekoja. Esimerkiksi kaikille avoimessa Hyvin sanottu -keskustelufestivaalissa käydään tänäkin vuonna kahden päivän aikana yli 70 keskustelua erilaisista aiheista. Hankkeen sisällöissä on keskitytty muun muassa vihapuheen syihin ja seurauksiin, mokiin ja tunteisiin, ja tutkimustulosten pohjalta on kehitetty esimerkiksi #Miestenvuoro-kampanja, joka teki näkyväksi erityisesti nuorille miehille tärkeitä keskustelunaiheita ja kutsui heidät mukaan dialogiin. Hyvin sanotun yhteistyö Uutisluokan kanssa on poikinut useita juttuja ja yhteistyö viestintäsovellus Jodelin kanssa alkoi vuonna 2023. Lisäksi hankkeen yhteistyökumppanit ovat järjestäneet omia tapahtumiaan ympäri Suomea.
“Toivon, että Hyvin sanottu -keskustelufestivaali jatkaa elämäänsä myös hankkeen päättymisen jälkeen, sillä se on täysin poikkeuksellinen tapahtuma Suomessa, ehkä myös maailmalla. Se on hieno demokratiateko. Toivon myös, että Hyvin sanottu -keskusteluista on jäänyt monelle kumppanille, osallistujalle ja kuulijalle hyvä ja tyytyväinen olo", sanoo Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka.
Keskustelukulttuuri paranee keskustelu kerrallaan
Hyvin sanottu tarjoaa konkreettisia mahdollisuuksia kehittää omia keskustelutaitojaan ja siinä piileekin koko homman juju – keskustelukulttuuri syntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja se, miten itse keskustelee, on avainasemassa.
“Suomalaisen keskustelukulttuurin tukeminen on iso tavoite. Helpointa on lähteä liikkeelle itsestä tai omasta yhteisöstä, sillä keskustelukulttuuria parannetaan teko kerrallaan. Toivonkin, että jokainen kumppani on jollakin tavalla pyrkinyt parantamaan oman organisaation, yhteisön tai alueen keskustelukulttuuria ja saanut työkaluja ja apua tähän”, pohtii Arikka.
Merja Ylä-Anttila uskoo, että hanke on nostanut esiin hyvän puheen merkitystä ja keskustelukumppanin kunnioittamista, vaikka olisikin asioista eri mieltä.
“Valitettavasti kovat puheet sekä mis- ja disinformaation levittäminen ovat kuitenkin aikamme todellisuutta, jota tekoäly voi sekoittaa vielä lisää. Se, miten hyvin keskustelukulttuuri paranee, on meistä kaikista kiinni”, toteaa Ylä-Anttila.
Hanke on saanut pitkin matkaa hyvää palautetta niin yleisöltä kuin kumppaneiltakin ja positiivisuus on kannustanut jatkamaan eteenpäin.
“Eihän maailma varmaan valmiiksi koskaan tule, mutta suunta on oikea. Vaikuttaa siltä, että olemme hankkeena onnistuneet lisäämään suomalaisten ymmärrystä ja kunnioitusta toisia kohtaan. Se antaa uskoa tulevaan ja siihen, että se työ mitä nyt tehdään, voi kantaa hedelmää myös tulevaisuudessa”, sanoo Liimatainen lopuksi.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali järjestetään tänä vuonna Lahden Sibeliustalolla 27.–28.9.2024. Tutustu ohjelmaan tästä.
Tarinoita Ylestä -sarja taustoittaa ja kertoo Ylen monipuolisista osaajista, ohjelmista, kokeiluista ja työarjesta Ylessä. Lue lisää tarinoita Ylestä!
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tässä Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaseloste.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Suosikkisarja Kirjolla valloittaa taas huhtikuussa kokonaan uusilla päähenkilöillä5.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Ennakkoluuloja ja autisminkirjon määritelmiä ravistelee nyt neljä alle parikymppistä nuorta
Yles valkompass för välfärdsområdes- och kommunalvalet har öppnat – valen har varsin kompass5.3.2025 09:24:18 EET | Pressmeddelande
Yles valkompass har öppnat och erbjuder ett omfattande paket av frågor som stöd för väljarna inför välfärdsområdes- och kommunalvalet 2025. Yle erbjuder även egna valkompasser till sex samarbetspartner på olika håll i Finland. Samarbetet kring resultattjänsten fortsätter också. Sammanlagt producerar Yle 104 versioner av valkompassen.
Ylen alue- ja kuntavaalikone on auki – tänä vuonna molempiin vaaleihin on tarjolla oma kone5.3.2025 09:23:05 EET | Tiedote
Ylen vaalikoneet ovat avautuneet ja tarjoilevat kattavan paketin kysymyksiä äänestäjien tueksi alue- ja kuntavaaleihin 2025. Yle tarjoaa omat vaalikoneet yhteensä myös kuudelle mediakumppanille eri puolilta Suomea. Myös yhteistyötä tulospalvelun osalta jatketaan. Yhteensä Yle tekee 104 vaalikoneversiota.
YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti aloittavat festivaalikesän tänä vuonna Turussa4.3.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Yle avaa kesän 2025 koulujen päättäjäisviikonloppuna Turussa. Ohjelmaa nähdään ja kuullaan kattavasti myös Ylen kanavilla.
Svenska Yle bevakar kommunal- och välfärdsområdesvalet i hela Svenskfinland3.3.2025 12:54:25 EET | Pressmeddelande
Valen i april omfattar frågor som berör alla. I Svenska Yles utbud finns innehåll som riktar sig framförallt till den finlandssvenska publiken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme